Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta11811.12.20199

6065-2019 (02 02 02)

Vuoden 2020 talousarvioon ja vuosien 2020-2023 taloussuunnitelmaan sisältyvien strategisten ja operatiivisten sopimusten sekä määrärahajakojen tarkistaminen vastaamaan kaupunginvaltuuston päätöksiä

Tiivistelmä: -

Kultlk § 118

Talouspäällikkö Ilkka Mäkynen 2.12.2019:

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2020 talousarvion ja vuosien 2020–2023 taloussuunnitelman kokouksessaan 11.11.2019 § 161. Kaupunginvaltuuston käsittelyn pohjana olleeseen sopeuttamisohjelman toimenpiteisiin tehtiin muutoksia (liite 6).

Lautakunnan tulee päättää toimielimen talousarvio ja -suunnitelmaehdotus kaupunginvaltuuston päätöstä vastaavaksi sekä päättää omalta osaltaan tehtävien toteuttamisesta. Lautakunnan tulee päättää valtuuston päättämien sitovien toiminnallisten tavoitteiden sekä menojen ja tulojen kohdentamisesta siten, että kaupunginvaltuuston asettamat toiminnalliset tavoitteet toteutuvat, toiminta ylläpidetään talousarvioon merkittyjen määrärahojen puitteissa ja että talousarvion mukaiset tulot toteutuvat.

Lautakunnan tulee määritellä sitovuustaso toimielimen sisällä. Sen tulee määritellä minkälaiset muutokset sen käyttöön osoitetun määrärahan sisällä edellyttävät lautakunnan hyväksymisen etukäteen sekä valvottava tämän päätöksen noudattamista.

Kaupunginhallitukselle on tehty kevään palkkaratkaisuun liittyen keskitetty varaus. Varausta puretaan tarvittavin osin toimielimille, kun uudesta työehtosopimuksesta on päätetty.

Vapaa-aikatoimialan toimielinten syyskuun talousarvioehdotuksiin ei tehty muutoksia.

Sopimusohjaus koostuu strategisista ja operatiivisista sopimuksista. Strateginen sopimus sisältää kaupunginvaltuuston hyväksymän talousarvion- ja suunnitelman sekä sitä täydentävän kaupunginhallituksen hyväksymän osan. Strategisten sopimusten mittarit toimivat strategisten ohjelmien toimeenpanon arvioinnin välineenä.

Toimialojen tulee valmistella operatiiviset sopimukset siten, että lautakunnan tulee hyväksyä operatiivinen ja strateginen sopimus viimeistään 12.12.2019. Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunginhallituksen ja toimielinten väliset strategiset sopimukset 19.12.2019.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 95 sopeuttamisohjelman toimenpidettä. Sopeuttamisohjelman toimenpiteet liitteessä 6. Sopeuttamisohjelman kaikki toimenpiteet tullaan lisäämään sopimusohjausmalliin. Seuranta tapahtuu osana normaalia tilikauden aikaista seurantaa. Sopeuttamisohjelmaa valmistellaan kehittämismallin mukaisesti soveltuvin osin. Projektimuotoisesti toteutettavia toimenpiteitä edistetään kehittämismallin mukaan. Yksittäisiin päätöksiin perustuviin toimenpiteisiin ei käytetä kehittämismallia. Sopeutusohjelman, vapaa-aikatoimialan toimintakatteen kasvua hidastava, vaikutus on vuoteen 2023 loppuun mennessä 0,6 milj. €.

Liite 1Vapaa-aikatoimialan strateginen sopimus 2020–2023

Liite 2Museopalvelujen operatiivinen sopimus 2020

Liite 3Kirjastopalvelujen operatiivinen sopimus 2020

Liite 4Kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2020

Liite 5Hallintopalvelujen operatiivinen sopimus 2020

Liite 6Kaupunginvaltuuston hyväksymät sopeuttamisohjelman toimenpiteet

Liite 7Hankintasuunnitelma 2020

Oheismateriaali 1Liikuntapalvelujen operatiivinen sopimus 2020

Oheismateriaali 2Nuorisopalvelujen operatiivinen sopimus 2020

EhdotusKulttuurilautakunta päättää

-       hyväksyä omalta osaltaan strategisen sopimuksen ja alaistensa palvelualueiden operatiiviset sopimukset sekä talous- ja toimintasuunnitelmaehdotuksen 2020–2023 liitteissä 1–5 ilmenevässä muodossa ja lähettää ne edelleen kaupunginhallitukselle,

-        antaa hankintasuunnitelman (liite 7) kynnysarvon ylittävät vuoden 2020 hankinnat strategisen hankinnan kilpailutettavaksi,

-       että sitovuustaso lautakuntaan nähden on toimielintaso.

PäätösEhdotus hyväksyttiin siten muutettuna, että kulttuurilautakunta päätti lisäksi hyväksyä Turun Kaupunginteatteri Oy:lle 6 696 000 euron avustusmäärärahan sopimuksen mukaiseen toimintaan.

Avustus maksetaan kuukausittain 558 000 euroa/kk, kustannuspaikalta 26004.

Jakelu

tiedTurun Kaupunginteatteri Oy
tiedKaupunginhallitus
tiedKaupunginorkesteri
tpvKonsernihallinto, talous- ja strategiaryhmä
tiedVapaa-aikatoimiala, kirjastopalvelut
tiedVapaa-aikatoimiala, museopalvelut
tiedVapaa-aikatoimiala, toimialan hallinto


Liitteet:

Kultlk § 118
Liite 1:Vapaa-aikatoimialan strateginen sopimus 2020-2023
Liite 2:Museopalvelujen operatiivinen sopimus 2020
Liite 3:Kirjastopalvelujen operatiivinen sopimus 2020
Liite 4:Kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2020
Liite 5:Hallintopalvelujen operatiivinen sopimus 2020
Liite 6:Kaupunginvaltuuston hyväksymät sopeuttamisohjelman toimenpiteet
Liite 7:Hankintasuunnitelma 2020