Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta11211.12.20193

10930-2019 (02 05 01)

Sopimuksen tehneiden kumppaneiden avustukset vuodelle 2020

Tiivistelmä:

Kulttuurilautakunta päättää vapaa-aikatoimialan ja vakiintuneiden avustuksensaajien väliseen yhteistyösopimukseen perustuvista avustuksista vuodelle 2020.

Kultlk § 112

Vapaa-aikatoimialan hallinto, kulttuurisihteeri Niina Niemi-Nagy:

Avustusten myöntämistä tukeva ohjeisto on kolmitasoinen. Siihen sisältyvät 4.4.2016 § 143 kaupunginhallituksen hyväksymä kaupunkitasoinen yleisohjeistus, toimialakohtaiset lautakuntien vahvistamat jakoperusteet sekä näitä täydentävät käytännön toimintatapaohjeet. Kulttuurilautakunta on päättänyt kaupungin yleisohjeita täydentävät kulttuuriavustusten ja -apurahojen jakorakenteet, periaatteet ja ohjeet 19.9.2018 § 88. Niiden mukaan sopimuksen tehneisiin toimijoihin kuuluu ammattitaiteilijoiden yhdistyksiä ja kulttuurilaitoksia, jotka ovat osoittaneet toimintansa vakiintuneeksi osaksi kaupungin kulttuurituotannon kenttää, ja jotka tukevat ammattilaisten työllistymistä tai ammattilaisten työn esille tuomista. Arvioinnin perusteena ovat taiteellisen laadun ja kokemuksen lisäksi vakiintunut toiminta, toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen, jatkuvuus, yhteistyö muiden toimijoiden kanssa sekä muun rahoituksen laajuus. Sopimuksen tehneissä toimijoissa on myös alan koulutusta ja kansainvälisyyttä kehittäviä ja edistäviä tahoja. Taiteen perusopetuksen avustukset on tarkoitettu sopimuksen tehneille toimijoille, joiden opetussuunnitelman kulttuurilautakunta on hyväksynyt.

Kulttuurilautakunnan ohjeiden mukaisesti kulttuurilautakunta päättää kategoria 1:n (sopimuksen tehneiden taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset) ja kategoria 7:n (Aboa-apuraha) avustuksista viimeistään avustusvuotta edeltävän vuoden joulukuussa. Avustusvuoden tammi–helmikuussa päätetään sekä avustusmäärärahan jakautumisesta kategorioihin 2–6 että näiden kategorioiden avustuksista.

Sopimuskausi on kolmevuotinen. Nykyinen sopimuskausi on vuosille 2019–2021 ja päättyy vuoden 2021 lopussa. Kulttuurilautakunta hyväksyi sopimusmallin em. kaudelle 12.12.2018 § 134. Lautakunta päätti kauden yhteistyökumppaneista 12.12.2018 § 132. Kulttuurilautakunnan hyväksymä sopimus sisältää kirjauksen, että kulttuurilautakunta myöntää vuosina 2020 ja 2021 vähintään samantasoisen avustussumman kuin vuonna 2019 edellyttäen, että avustusten kokonaismääräraha säilyy samansuuruisena ja sisältyy kaupunginvaltuuston hyväksymään talousarvioon. Sopimuskumppanin on toimitettava joka vuosi hakemus sekä seuraavan vuoden toiminta- ja taloussuunnitelma. Lisäksi vaaditaan selvitykset edellisen vuoden toteutumisesta. Kulttuurilautakunnan talousarvioon varattu avustusten kokonaismääräraha on säilynyt samantasoisena kuin vuonna 2019.

Kulttuurilautakunta julisti sopimuksen tehneiden taide- ja kulttuurilaitosten avustukset (Kategoria 1: 1a Toiminta-avustus ja 1b Taiteen perusopetus) vuodelle 2020 haettavaksi siten, että hakuaika alkoi 1.10.2019 klo 00.01 ja päättyi 31.10.2019 klo 23.59. Ilmoituksessa oli myös maininta, että myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

Määräaikaan mennessä 29 nykyistä sopimuskumppania toimitti hakemuksen ja asianmukaiset liitteet. Kolme yhdistystä on yhdistynyt yhdeksi. Yksi yhdistys ehdottaa välivuotta. Yhden tahon toiminta ei jatku sopimuksen mukaisena. Vuodelle 2019 kulttuurilautakunta myönsi sopimuskumppaneille kategoria 1:n toiminta-avustuksia yhteensä 1 501 000 euroa. Vuodelle 2020 on anottu yhteensä 2 070 717 euroa. Muualta samasta kategoriasta säästyvistä määrärahoista ehdotetaan toiminnan laajentumisesta aiheutuvien kustannusten nousun perusteella avustussumman määräaikaista korottamista vuodelle 2020 Turun Taiteilijaseura ry:lle ja KONSTa  -  Turun Seudun Kuvataidekoulun Kannatusyhdistys ry:lle. Lisäksi samasta kategoriasta 5 000 euroa jätetään jaettavaksi helmikuussa muihin kategorioihin.

Kulttuurilautakunnan jäsenet ovat voineet tutustua hakemuksiin Kulta 2 -järjestelmässä.

Liite 1Sopimuksen tehneiden kumppanien avustukset vuonna 2020

Oheismateriaali 1Kategoria 1 a. Toiminta-avustukset 2020 - yhteenvetotiedot hakemuksista

Oheismateriaali 2Kategoria 1 b. Taiteen perusopetus 2020 - yhteenvetotiedot hakemuksista

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusKulttuurilautakunta päättää myöntää sopimuksen tehneiden kumppanien avustukset vuodelle 2020 liitteen 1 mukaisesti.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.

Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaa odottamatta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jussi Fredriksson, Hannele Mustonen ja Päivi Ahvenainen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Jakelu

aoSopimuksen tehneet kumppanit
tiedVapaa-aikatoimiala, toimialan hallinto
tpvXXXXX


Liitteet:

Kultlk § 112
Liite 1:Sopimuksen tehneiden kumppanien avustukset vuonna 2020