Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuurilautakunta10313.11.20193

10930-2019 (02 05 01)

Sopimuksen tehneiden kumppaneiden avustukset vuodelle 2020

Tiivistelmä:

Kulttuurilautakunta käy asiasta lähetekeskustelun.

Kultlk § 103

Vapaa-aikatoimialan hallinto, kulttuurisihteeri Niina Niemi-Nagy:

Kulttuurilautakunta on päättänyt 19.9.2018 § 88, että sopimuksen tehneisiin toimijoihin kuuluu ammattitaiteilijoiden yhdistyksiä ja kulttuurilaitoksia, jotka ovat osoittaneet toimintansa vakiintuneeksi osaksi kaupungin kulttuurituotannon kenttää, ja jotka tukevat ammattilaisten työllistymistä tai ammattilaisten työn esille tuomista. Arvioinnin perusteena ovat taiteellisen laadun ja kokemuksen lisäksi vakiintunut toiminta, toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen, jatkuvuus, yhteistyö muiden toimijoiden kanssa sekä muun rahoituksen laajuus. Sopimuksen tehneissä toimijoissa on myös alan koulutusta ja kansainvälisyyttä kehittäviä ja edistäviä tahoja. Taiteen perusopetuksen avustukset on tarkoitettu sopimuksen tehneille toimijoille, joiden opetussuunnitelman kulttuurilautakunta on hyväksynyt.

Sopimuskausi on kolmevuotinen. Nykyinen sopimuskausi on vuosille 2019–2021. Kulttuurilautakunta päätti 12.12.2018 § 132 yhteistyökumppaneista (31 tahoa) sekä myönsi avustussummat vuodelle 2019.

Kulttuurilautakunta julisti sopimuksen tehneiden taide- ja kulttuurilaitosten avustukset (Kategoria 1: 1a Toiminta-avustus ja 1b Taiteen perusopetus) vuodelle 2020 haettavaksi siten, että hakuaika alkoi 1.10.2019 klo 00.01 ja päättyi 31.10.2019 klo 23.59. Ilmoituksessa oli maininta, että myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

Määräaikaan mennessä hakemuksia saapui 29 nykyiseltä sopimuskumppanilta. Kolme yhdistystä on yhdistynyt yhdeksi. Yksi yhdistys ehdottaa välivuotta. Yhden tahon toiminta on päättynyt.

Toimialajohtaja Minna Sartes:

EhdotusAsia esitellään kokouksessa. Kulttuurilautakunta käy asiasta lähetekeskustelun ja palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asiaa kokouksessa selvitti Niina Niemi-Nagy.

Fredriksson, Mustonen ja Ahvenainen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian Kategoria 1a käsittelyn ajaksi.

Jakelu

palXXXXX