Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kulttuurilautakunta | 77 | 22.08.2018 | 14 |
9270-2018 (12 03 00, 00 01 02)
Selvitys turkulaisten ammattitaiteilijoiden yhteisöjen toimintaedellytysten kehittämisestä
Tiivistelmä: -
Kultlk § 77
Kulttuurisihteerit Niina Niemi-Nagy ja Mette Karlsson 20.8.2018:
Kaupunginvaltuusto päätti 13.11.2017 (§ 221): ” Tehdään kesäkuun 2018 loppuun mennessä selvitys siitä, miten eri kokoisten kolmannen sektorin kulttuuritoimijoiden toiminnan tukemista voidaan kehittää ja toimintaa edistää entistä paremmin.” Tämä selvitystyö on tehty vapaa-aikatoimialan hallinnossa ja on nyt valmistunut.
Selvitystyön tavoitteena oli löytää tärkeimmät kehittämiskohteet ammattitaiteilijoiden työskentelymahdollisuuksien parantamiseksi. Haastatteluin ja verkkokyselyin toteutettuun tutkimukseen osallistui 36 turkulaista ammattitaiteilijoita edustavaa yhdistystä.
Selvityksen kyselyssä ja haastatteluissa nousi esiin viisi kriittisintä kehittämiskohtaa:
Yhteenvetona em. asioista voidaan todeta seuraavaa:
Turun kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten kokonaissumma, n. 1,3 miljoonaa euroa, on pysynyt usean vuoden ajan ennallaan. Määrärahat eivät kyselyyn vastanneiden mukaan vastaa tämän hetken tarvetta. Kulttuurialan nopea kehitys, alalle tulevat uudet toimijat sekä tulevat muutokset valtionrahoitusjärjestelmässä asettavat odotuksia kuntien aiempaa suuremmalle ja kohdennetummalle panostukselle. Toisaalta on huomioitava kaupungin tiukka taloudellinen tilanne, joka vaikuttaa myös avustusmäärärahoihin. Tärkeään osaan nousee myös kolmannen sektorin kulttuuriorganisaatioiden taloudellisen sekä tuotteistukseen liittyvän osaamisen lisääminen.
Selvitykseen vastanneiden mukaan riittävä kulttuuriorganisaation perusrahoitus on avainasemassa toiminnan vakauden ja kehittämisen kannalta. Pysyvä henkilöstö ja vakaa tilanne mahdollistavat organisaatioille muun ulkoisen rahoituksen hankkimisen sekä esimerkiksi paremman panostuksen markkinointiin ja viestintään, jolla pyritään kasvaviin yleisömääriin ja pääsymaksutuottoihin. Rahoitusrakenteen vakaudella on myös välitön vaikutus ammattitaiteilijoiden työtilanteeseen ja toimeentuloon.
Kyselyyn vastanneet ja haastatellut tahot toivoivat mahdollisuutta tiiviimpään markkinointi- ja viestintäyhteistyöhön kaupungin kanssa. Tämä voisi hyödyttää molempia osapuolia koska kulttuuriorganisaatiot tarvitsevat lisää näkyvyyttä palveluilleen ja toisaalta kaupunki voisi hyötyä aiempaa enemmän kulttuurikaupungin imagosta, joka on merkittävä vetovoimatekijä niin asukkaiden kuin matkailun kannalta. Ydinkysymykseksi asiassa nousee yhteistyön resursointi, jota tulisi selvittää.
Selvityksen mukaan kulttuurialan toimitilatilanne on melko hyvä. Taiteen ammattilaiset kuitenkin kaipaavat lisää toimintaansa soveltuvia tiloja. Niiden saaminen mahdollistaisi aiempaa paremmin esimerkiksi harjoitus- ja esityskausien päällekkäisyydet. Myös kohtuuhintaisille, saavutettaville esitys- ja näyttelytiloille olisi kysyntää.
Selvityksen perusteella esiin ovat nousseet seuraavat toimenpide-ehdotukset:
Liite 1Selvitys kulttuurialan kolmannen sektorin ammattilaiskentän toimintaedellytyksistä Turussa
Toimialajohtaja Minna Sartes:
EhdotusKulttuurilautakunta merkitsee selvityksen tiedoksi ja toteaa selvityksen tehdyksi sekä lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Asiaa kokouksessa oli selvittämässä Mette Karlsson.
Jakelu
selvKaupunginhallitus
Liitteet:
Kultlk § 77
Liite 1:Selvitys kulttuurialan kolmannen sektorin ammattilaiskentän toimintaedellytyksistä Turussa