Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kulttuurilautakunta | 14 | 27.01.2016 | 11 |
753-2016 (032)
Turun kaupunginorkesterin ja konserttitalon vuoden 2016 hinnoittelun perusteet
Tiivistelmä: -
Kultlk § 14
Intendentti Emilie Gardberg 20.1.2016
Turun kaupungin hallintosäännössä todetaan että lautakunnan tehtävä on päättää tehtäväalueen palveluiden ja tuotteiden hinnoittelusta kaupunginvaltuuston tai kaupunginhallituksen hyväksymien periaatteiden ja perusteiden mukaisesti. Edellä mainittuun liittyen lautakunnan tehtäviin kuuluu päättää konserttitalon ulosvuokrauksien hinnoittelusta, palveluiden hinnoittelusta, soittimien hinnoittelusta sekä niistä periaatteista, joilla kaupunginorkesterin vapaalippuja voidaan myöntää.
Konserttitalon hinnoittelu
Konserttitalon vuokra ja palveluiden hinnoittelu on eritelty liitteessä 1. Vuokrahintoihin ei esitetä korotuksia vuodelle 2016. Henkilökuntahintoihin (vahtimestari ja tekniikka) esitetään 5 € korotusta tuntihintaan.
Konserttitalon minimivuokra
Intendentillä on edellä mainitun hinnoittelun lisäksi ollut mahdollisuus myöntää tapauskohtaisesti alempaa vuokratasoa erityisin lautakunnan määrittelemien kriteereiden perusteella. Pääkriteerinä kulttuurilautakunnan hyväksymien vuokrien (17.12.03 § 60) muutosharkinnassa on käytetty ko. tilojen käyttöehdoissa aikaisemmin määränneen Kaupunginhallituksen päätöstä 20.4.1991 § 903 siten soveltaen, että
Minimihintoihin ei esitetä korotuksia. Minimihinnat on eritelty liitteessä 2.
Esiintymiset ulkopuolisten tilaisuuksissa
Kaupunginorkesteri esiintyy pyynnöstä muiden tahojen toteuttamissa tilaisuuksissa. Esiintymispyynnöt harkitaan tapauskohtaisesti erikseen. Liitteessä 3 on eritelty muiden tahojen tilaisuuksien minimihinnat. Pienemmät kokoonpanot hinnoitellaan tapauskohtaisesti. Orkesteri voi esiintyä myös veloituksetta yhteistyöhankkeiden, kuten oopperoiden, musiikkikilpailujen ja musiikkijuhlien tilaisuuksissa.
Kaupunginorkesterin soitin- ja kalustovuokrat
Kaupunginorkesterin soittimia ja kalustoa vuokrataan vastuullisille tapahtumanjärjestäjille pyynnöstä ja mahdollisuuksien mukaan. Liitteessä 4 on esitelty vuoden 2016 soitinvuokraushinnasto. Soitinvuokrausta tehdään vain luotettujen, ammattimaisesti toimivien tahojen kanssa.
Kaupunginorkesterin lippuhinnoittelu
Turun kaupunginorkesteri noudattaa hinnoittelua, jonka tavoitteena on mahdollistaa mahdollisimman laajaa saavutettavuus orkesterin palveluille. Liitteessä 5 on eritelty vuoden 2016 lippujen hinnoittelu sekä erikoishinnoittelu.
Liite 1Huonetilavuokrat
Liite 2Konserttitalon minimivuokra vuonna 2016
Liite 3Kaupunginorkesterin minimihinnat ja ehdot muiden järjestäjätahojen tilaisuuksissa
Liite 4Kaupunginorkesterin soittimien ja muun kaluston vuokrausehdot
Liite 5Kaupunginorkesterin vuoden 2016 lippuhinnoittelu
Toimialajohtaja Minna Sartes:
EhdotusKulttuurilautakunta päättää vahvistaa liitteissä 1-5 esitetyt hinnat vuodelle 2016 ja että intendentille myönnetään oikeus päättää minimihintojen soveltamisesta niiden ehdot täyttäville vuokraajille.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
tpvKaupunginorkesteri
tpvKonserttitalo
Liitteet:
Kultlk § 14
Liite 1:Huonetilavuokrat
Liite 2:Konserttitalon minimivuokra vuonna 2016
Liite 3:Kaupunginorkesterin minimihinnat ja ehdot muiden järjestäjätahojen tilaisuuksissa
Liite 4:Kaupunginorkesterin soittimien ja muun kaluston vuokrausehdot
Liite 5:Kaupunginorkesterin vuoden 2016 lippuhinnoittelu