Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kulttuurilautakunta | 142 | 21.10.2015 | 10 |
3676-2015 (041)
Vuoden 2015 kolmas osavuosikatsaus
Tiivistelmä: -
Kultlk § 142
Talouspäällikkö Ilkka Mäkynen 19.10.2015:
Kaupunginvaltuusto on vuoden 2015 talousarvion noudattamista koskevien määräysten yhteydessä päättänyt toiminnan ja talouden kehittymisen raportoinnista. Kolmas osavuosikatsaus laaditaan raportointijaksolta 1.1.–30.9.2015. Osavuosikatsaus sisältää talouden katsauksen sekä talousarviossa asetettujen talous- ja henkilöstötavoitteiden toteutumisennusteen. Kolmannen osavuosikatsauksen yhteydessä raportoidaan kaupunginhallitukselle taloudellisten tavoitteiden toteutumisennusteet tiliryhmäkohtaisesti ja annetaan selvitykset tiliryhmäkohtaisten tavoitteiden toteutumisesta.
Kulttuurilautakunnan nettokäyttömenojen ennustetaan alittuvan talousarvioon nähden 482 000 eurolla ja investoinnit alittuvan 20 000 eurolla.
Liite 1Kulttuurilautakunnan talousarvion kolmas toteutumisennuste 2015, määrärahat ja tuloerät
Oheismateriaali 1Vapaa-aikatoimialan toteutumisennuste
Työvoiman käyttö toteutuu alle tavoitetason yhdellä henkilötyövuodella..
Vapaa-aikatoimiala: | ||||
Tammikuu - Syyskuu | 2014 | 2015 | Tavoite | Ennuste |
Työvoiman käyttö / htv | ||||
Toimialan hallinto | 50,4 | 43 | 45 | 45 |
Kaupunginorkesteri | 86,3 | 86,8 | 92 | 91,5 |
Kirjastopalvelut | 150,9 | 146,9 | 151,5 | 151 |
Museopalvelut | 131,8 | 128,7 | 135 | 135 |
Yhteensä | 419,4 | 405,4 | 423,5 | 422,5 |
Kaupunginvaltuusto on päättänyt 28.9.2015 § 158 muutoksista kaupunginhallituksen ja lauta- ja johtokuntien vuoden 2015 talousarvioon. Nyt tehtävässä ennusteessa huomioidaan valtuuston päättämät talousarviomuutokset ja niiden vaikutukset toimintaan ja talouteen. Samalla päätetään muutosten kohdistumisesta ja esitetään kaupunginhallitukselle toimenpide-ehdotukset säästötavoitteiden toteuttamiseksi loppuvuoden 2015 aikana. Selvitys kaupunginhallitukselle on annettava 22.10.2015 mennessä.
Kulttuurilautakunnan talousarvioon on tehty seuraavat muutokset kaupunginvaltuuston päätöksen perusteella:
Kulttuurilautakunta | ||||
Kustannuspaikka | meno/tulotili | summa | ||
26025 | 447000 | muut palvelut | 15700 | |
26026 | 447000 | muut palvelut | 24100 | |
26004 | 474100 | Avustukset | 7300 | |
26201 | 327600 | pääsymaksut | 5000 | |
26201 | 314000 | Muut toimintatuotot | 2000 | |
26200 | 447000 | muut palvelut | 3000 | |
26423 | 327600 | pääsymaksut | 15000 | |
26360 | 439400 | Rakennusten rak. Ja kunn. palv. | 20900 | |
93000 |
Talousarviosta tehdyt vähennyksistä 25 000 euroa on toisen osavuosikatsauksen yhteydessä ennustettua säästöä ja loput 68 000 euroa uutta säästöä. Tuloja lisäämällä nettosäästöä saadaan 22 000 euroa. Muilta osin säästöt kohdistuvat palvelujen ostoihin.
Osavuosikatsauksen yhteydessä esitetään talousarviomuutokset niistä projekteista ja hankkeista, jotka eivät sisälly kaupunginvaltuuston vahvistamaan vuoden 2015 talousarvioon tai joista talousarvioon sisältyy vain omarahoitusosuus (eli budjetoitu nettomääräisenä). Talousarviomuutoksina esitetään projektien/hankkeiden bruttomenot, bruttotulot ja toimintakate. Talousarviomuutos käsitellään ao. toimielimessä, joka esittää talousarvionmuutoksen kaupunginhallituksen esitettäväksi edelleen kaupunginvaltuustolle.
Budjetoimattomat projektit/hankkeet | |||
Osavuosikatsaus 3. (1.1-30.9.15) <100.000,- | |||
TULOT | MENOT | OMA RAHOITUS | |
KULTTUURILAUTAKUNTA | 741 204,00 | 682 954,00 | 93 200,00 |
Talousarviovuonna 2015 käytettävä ulkopuolinen projektirahoitus 682 954 – 93 200 on yhteensä 589 754 euroa. Loput avustussummasta siirtyyy seuraavaan vuoteen.
Palvelualueiden kommentit:
Toimialan hallinto
Vapaa-aikatoimialan hallinnon nettomenot olivat syyskuun loppuun mennessä 78,51 % budjetoidusta kun vuodesta on kulunut 75 %. Avustukset toteutuvat budjetoidusti. Avustuksien maksatusaikataulu on alkuvuosi, joka nostaa prosentuaalista toteutumista verrattuna tasaiseen kulutukseen. Kaupunkikulttuurin kustannuspaikan menojen toteuma on 55,60 %. Kaupunkikulttuurin kustannuspaikalla on eri hankkeiden (mm. EVIVA) menot. Avustusten ja kaupunkikulttuurin talous ennustetaan toteutuvan budjetoidusti. Vapaa-aikatoimialan hallinnosta ennustetaan syntyvän 153.000 euron säästö.
Toimialan hallinnossa oli tammi-syyskuussa 43 henkilötyövuotta, joka on 7,4 henkilötyövuotta vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2014. Vakituisten osuus on kasvanut viime vuodesta ollen 80,2 % (78,2%). Avoimen vakanssin hoitajien osuus on noussut viime vuodesta ollen 3,7% (1,7%), sijaisten osuus on laskenut viime vuodesta ollen 7,5% (12,6%). Sairauspoissaolot ovat laskeneet viime vuodesta ollen 2 % (5 %). Hallinnon vahvistettu henkilötyövuosimäärä on 45, joka ennustetaan toteutuvan.
Kirjastopalvelut
Kirjaston toimintoja supistettiin ja kokoelmien uudistamista vähennettiin alkuvuonna kiristyneeseen talouteen sopeutumiseksi. Näistä on aiheutunut myös välillisiä säästöjä mm. palvelujen ostoissa, joita on ollut vaikea arvioida. Vuonna 2014 Hirvensalon, Ilpoisten, Lausteen, Paattisten ja Vasaramäen kirjastoissa otettiin käyttöön omatoimipalvelut ja vähennettiin varsinaisia aukioloaikoja. Tällä pyritään paitsi kirjaston käytön helpottamiseen myös henkilö- ja tilaresurssien tehokkaampaan käyttöön.
Toiminnalliset tavoitteet tulevat ylittymään lainojen osalta noin 4,5 % kävijöiden osalta noin 2,5 %. Käyttö on vilkastunut lähes kaikissa toimipisteissä, mutta erityisesti omatoimikirjastoissa.
Toimintojen supistamisen myötä on säästynyt odotettua enemmän henkilötyövoimaa ja se on heijastunut myös muiden palvelujen käyttöön, mistä syystä kirjasto näyttäisi alittavan menoarvionsa noin 130 000 €, minkä lisäksi vuokrakulut pienenivät kahvila Siriuksen 2013 ja 2014 vuokrahyvityksen johdosta 59.504 €. Myöhästymis- ja varausmaksuja on kertynyt edellisvuotta vähemmän, joten kirjaston tulot näyttävät alenevan noin 50 000 €.
Kirjasto tulee alittamaan henkilötyövuositavoitteensa 2015, 151,5 henkilötyövuotta.
Museopalvelut
Seuranta-ajankohdalla tammi-syyskuun 2015 museokeskuksen kävijämäärät ovat nousseet yli 53 000 kävijää verrattuna viime vuoteen (2015 – 258 071 ja 2014 – 204 938). Luvut sisältävät Suurtorin ulosvuokrattavien tilojen kävijämäärän 12 278 henkilöä. Pääsylipputulojen ja talouden hyvän toteuman kannalta on keskeistä, että linnassa Kristiina –näyttely ja siihen liittyvä oheistoiminta ovat olleet kysyttyjä. Kävijämäärien suurimmat nousut olivat Turun linnassa ja Kuralan kylämäessä. (Linnassa 2014 - 98 000 ja 2015 - 115 000 kävijää). Lastentapahtumiin osallistuneiden määrä on noussut 5000 osallistujalla (29 500 ja 34 500). Toukokuun alussa käyttöön otettua valtakunnallista museokorttia myytiin syyskuun loppuun mennessä 563 kpl ja kortilla on käyty museokeskuksen museoissa yhteensä 3571 kertaa. Eniten korttia on myyty Wäinö Aaltosen museossa. Kortin myynti on lähtenyt kokonaisuudessaan hyvin liikkeelle. Kokoelmien digitointi on edistynyt tavoitteiden mukaisesti.
Vuodesta on kulunut 75 % Tulojen toteuma (103,62%) ja menojen (70,52%) ja sitä kautta nettototeuma on 62,41 %. Kun verrataan talouden toteumaa vuoteen 2014, tilanne on parempi samoin jos verrataan sitä tälle vuodelle budjetoituun. Pääsylipputulot ovat hyvällä tasolla. Sisäisten vuokrien osalta on saatu kertaluontoinen, uuteen laskentaan perustuva maksettujen vuokrien palautus ja vuoden 2014 ylijäämän siirto varmistavat taloutta. Avoimien vakanssien määrä vaikuttaa palkkakustannusten säästöön, mutta sillä saattaa olla heijastusvaikutus museon toiminnan supistamiseen loppuvuoden ja tulevan vuoden osalta. Kuluvan vuoden lisätalousarvion säästövaatimus katetaan tulorahoituksella. Toiminnan ja talouden positiivisesta kehityssuunnasta voidaan arvioida, että museopalvelujen talous tulee vuonna 2015 olemaan ylijäämäinen.
Uudistamisohjelman toimenpiteistä osa etenee aikataulussa, mutta osa on myöhässä ja yksi käynnistämättä. Ohjelman toimenpiteistä tilamyyntiin ja palvelutoimintaan liittyvät toiminnot on jatkotyöskentelyä varten yhdistetty laajemmiksi kehittämisen kokonaisuuksiksi ja ne on otettu vuoden 2016 painopisteiksi. Kehittämisen painopisteeksi on otettu myös tilojen käytön tehostaminen, johon on liitetty Suutoriin liittyvät suunnitelmat sekä kokoelmien säilytystila-asiat
Kaupunginorkesteri
Konserttien ja tapahtumien kävijämäärä syyskuun loppuun mennessä on 43.263 (37.601 vuonna 2014), joka on tavoitetasoon nähden erinomainen. Syyskuu oli kovin vilkas aika orkesterin ohjelmassa – perinteisten sinfoniakonserttien lisäksi tehtiin myös jalkautumisia ja erilaisia erikoistapahtumia mm. Turun päivänä. Sinfoniakonserttien täyttöaste on vuoden alusta keskimäärin 91,54 %, joka on hyvä. Konserttitalon ulosvuokrauksia on toteutunut elokuun loppuun mennessä 34, joka on seitsemän vähemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Konserttitalon vetovoima on heikko huonon kunnon ja teknisen tason takia.
Syyskuun loppuun mennessä budjetoiduista menoista oli toteutunut 69,36 % (viime vuonna samaan aikaan 68,84 %) ja tuloista oli toteutunut 58,68 % (2014: 58,47 %). Kaupunginorkesterin ja konserttitalon laskennallinen nettotulos huhtikuun lopussa oli 71,27 % kun se edellisenä vuona vastaavaan aikaan oli 70,72 %. Orkesterin ja konserttitalon tulot paranevat yleensä loppuvuoden aikana. Ennusteen mukaan kaupunginorkesterin menot ja tulot alittuvat hiukan, kuitenkin siten että orkesteri pysyy nollatuloksessa. Lokakuulle on lisätty konsertti tulojen lisäämiseksi.
Kaupunginorkesterin työvoiman käyttö on syyskuun loppuun mennessä hiukan suurentunut edellisestä vuodesta (2015: 86,8 htv, 2014: 86,3 htv). Orkesterin vahvistetut henkilötyövuosiluku on 92. Sijaisten osuus on edelliseen vuoteen verrattuna hiukan pienentynyt 14,4% (2015) 15,1% (2014). Työvoiman ennustetaan hiukan alittavan henkilötyövuosilukua vuonna 2015.
Orkesteri on jatkanut sijaisvähennysten tekemistä. Konserttisaliin on kesäkauden aikana vaihdettu energiatehokkaampi valaistus. Tulojen lisäämistä on kaavailtu vuoden 2016 alusta mm. narikkamaksujen nostolla ulkopuolisten järjestäjien konserteissa sekä ulosvuokrauksien tehostamisella.
Toimialajohtaja Minna Sartes:
EhdotusKulttuurilautakunta merkitsee osavuosikatsauksen tiedoksi ja päättää esittää kaupunginhallitukselle talousarviomuutoksena valtuuston hyväksymään talousarvioon 2015 kuulumattomia projekti- ja hankerahoituksia seuraavasti:
Toimintatuotot 589 754 euroa
Toimintakulut 589 754 euroa
Toimintakate 0
Lisäksi Kulttuurilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle edellä esitetyt toimenpiteet säästötavoitteiden saavuttamiseksi.
Jakelu
esiKaupunginhallitus
Liitteet:
Kultlk § 142
Liite 1:Kulttuurilautakunnan talousarvion kolmas toteutumisennuste 2015, määrärahat ja tuloerät