Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kulttuurilautakunta | 48 | 25.03.2015 | 5 |
12468-2013 (055)
Anomus avustuksen siirtoon vuodelle 2015
Tiivistelmä: -
Kultlk § 48
Vapaa-aikatoimialan hallinto, kulttuurisihteeri Heli Lempa:
Turun kulttuurilautakunta myönsi 26.2.2014 § 24 Lastenelokuvakerho Kinokkio ry:lle 600 euron harrastustoiminta-avustuksen.
Lastenelokuvakerho Kinokkio ry anoo kulttuurilautakunnalta myönnetyn avustuksen siirtämistä vuodelle 2015, sillä olosuhteiden vuoksi suunniteltua toimintaa ei pystytty toteuttamaan vuoden 2014 puolella .
Liite 1Lastenelokuvakerho Kinokkio ry:n anomus
Toimialajohtaja Minna Sartes:
EhdotusKulttuurilautakunta päättää hyväksyä Lastenelokuvakerho Kinokkio ry:n anomuksen siirtää vuoden 2014 avustus käytettäväksi vuonna 2015.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
aoLasten elokuvakerho Kinokkio r.y.
tiedLempa Heli
Liitteet:
Kultlk § 48
Liite 1:Lastenelokuvakerho Kinokkio ry:n anomus