Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kulttuurilautakunta | 137 | 22.10.2014 | 5 |
10619-2014 (032)
Yleisradiosopimuksen uusiminen
Tiivistelmä:
Yleisradio on 26.9.2014 irtisanonut nykyisen ns. kunnallisen radiointisopimuksen, joka on ollut toistaiseksi voimassa 5.12.1989 alkaen. Yleisradio esittää uuden radiointisopimuksen tekemistä.
Kultlk § 137
Intendentti Emilie Gardberg:
Yleisradion radiointisopimus on ollut toistaiseksi voimassa 5.12.1989 alkaen. Sen puitteissa Turun kaupunginorkesterin on joka vuosi radioinut erikseen sovittavan määrän konsertteja Yleisradiolle joko suorina tai tallennettuina radiolähetyksinä. Radiointisopimus on mahdollistanut laajan kansallisen kuuluvuuden orkesterille.
Yleisradio ilmoitti 26.9.2014 irtisanovansa nykyisen ns. kunnallisen radiointisopimuksen ja esitti samassa yhteydessä uuden radiointisopimuksen tekemistä liitteenä olevan sopimuspohjan mukaisesti.
Liite 1Ylen radiointisopimusluonnos 2015 alkaen
Toimialajohtaja Minna Sartes:
EhdotusKulttuurilautakunta hyväksyy uuden radiointisopimuksen ja valtuuttaa kaupunginorkesterin intendentin allekirjoittamaan sopimusasiakirjan. Uusi sopimus astuu voimaan 1.1.2015.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
tpvKaupunginorkesteri
Liitteet:
Kultlk § 137
Liite 1:Ylen radiointisopimusluonnos 2015 alkaen