Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kulttuurilautakunta | 190 | 13.11.2013 | 14 |
12426-2013 (000)
Kulttuurilautakunnan kevään 2014 kokouspäivät
Tiivistelmä: -
Kultlk § 190
Puheenjohtaja Maija Perho:
Turun kaupungin hallintosäännön 4 §:n mukaan kaupungin toimielinten kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina.
Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi. Lisäksi kokous on pidettävä, mikäli enemmistö toimielimen jäsenistä tai esittelijä sitä puheenjohtajalta pyytää ilmoittamansa asian käsittelemistä varten.
Kokoukset pidetään toimielimen päättämässä paikassa. Puheenjohtaja voi kuitenkin erityisestä syystä määrätä muunkin kokouspaikan.
Kulttuurilautakunnan kokoukset on pidetty pääsääntöisesti keskiviikkoisin klo 17.00 alkaen pääkirjaston Studiossa, Linnankatu 2.
EhdotusKulttuurilautakunta päättää pitää kokouksensa kevätkaudella vuonna 2014 seuraavasti:
22.1.
19.2 klo 11.30 Talouden ja toiminnan 2013 arviointi
19.3.
16.4.
21.5.
11.6. klo 9.00 Toiminta ja talous 2015, strategian ja ohjelman jatkotyö
PäätösEhdotus hyväksyttiin siten muutettuna, että tammikuun kokous päätettiin pitää 29.1.2014.
Jakelu
mtpvKrusberg Mervi
mtpvLaiho Katja