Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kulttuurilautakunta | 172 | 24.10.2012 | 7 |
11644-2012 (065)
Pääkirjaston ikkunanpesun hankinta
Tiivistelmä: -
Kultlk § 172
Palvelupäällikkö Maija Karjalainen 16.10.2012:
Pääkirjaston ikkunoiden pesu on tähän asti tilattu kaupungin keskitetysti kilpailuttamalta palveluntarjoajalta. Tämä sopimus on umpeutunut 30.9.2012 eikä uudesta kilpailutuksesta ole tällä hetkellä tietoa. Kaupungin hankinta- ja logistiikkakeskus on ehdottanut, että pääkirjaston ikkunoiden pesu kilpailutettaisiin erillishankintana. Tavoitteena on saada kahden vuoden sopimus, johon lisäksi tulee yhden vuoden optiovuosi. Kustannukset ovat n. 20.000 € vuodessa.
Kaupungin hankinta- ja logistiikkakeskus kilpailuttaa hankintoja toimeksiannosta. Koska hankinnan arvo ylittää 20 000 €, toimeksianto edellyttää kulttuurilautakunnan päätöstä.
Kirjastotoimenjohtaja Inkeri Näätsaari:
Ehdotan edelleen kulttuurilautakunnalle esitettäväksi, että kulttuurilautakunta päättää antaa pääkirjaston ikkunanpesun kilpailutuksen hankinta- ja logistiikkakeskuksen hoidettavaksi sekä valtuuttaa kirjastotoimenjohtajan hankkimaan kilpailutuksen pohjalta pääkirjaston ikkunoiden pesun vuosille 2013-2014 + 1 optiovuosi. Hankinta maksetaan kustannuspaikalta 26311 ja tililtä 438100.
Kulttuurijohtaja Minna Sartes:
EhdotusKulttuurilautakunta päättää antaa pääkirjaston ikkunanpesun kilpailutuksen hankinta- ja logistiikkakeskuksen hoidettavaksi sekä valtuuttaa kirjastotoimenjohtajan hankkimaan kilpailutuksen pohjalta pääkirjaston ikkunoiden pesun vuosille 2013-2014 + 1 optiovuosi. Hankinta maksetaan kustannuspaikalta 26311.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
tpvKaupunginkirjasto
tpvKeskushallinto, hankinta- ja logistiikkakeskus