Pykälä |
Sektori |
Otsikko |
215 § |
|
Laillisuus ja päätösvaltaisuus |
216 § |
|
Pöytäkirjan tarkastus |
217 § |
|
Ohjelmajohtaja Suvi Innilän tilannekatsaus 2011-säätiön ja kulttuuritoimen yhteishankkeista |
218 § |
|
Turun Suurtorin keskiaika ry:n hyväksyminen sopimuksen tehneeksi tahoksi kaudelle 2011-2012 |
219 § |
|
Toiminta-avustusten myöntäminen sopimuksen tehneille yhdistyksille, sisältäen taiteen perusopetuksen, vuodelle 2011 |
220 § |
|
Arte ry:n hakemus kulttuurilautakunnan 2011-hankkeiden suunnitteluun vuodelle 2010 myöntämän avustuksen käytön siirtämisestä vuodelle 2011 |
222 § |
|
PallasPro-kirjastojärjestelmän versionvaihto Axiell Auroraan |
223 § |
|
Kulttuuriasiainkeskuksen osallistuminen Bridging Baltic -hankkeeseen vuosina 2011-2013 |
224 § |
|
Hankinta- ja sopimusvaltuudet kulttuuritoimessa vuonna 2011 |
225 § |
|
Kulttuurilautakunnan kokousmenettelyssä noudatettavat periaatteet vuonna 2011 |
226 § |
|
Kulttuurijohtajan ja tulosaluejohtajien varahenkilöt vuonna 2011 |
227 § |
|
Talousarvion noudattamista koskevat määräykset vuodelle 2011 (Kj) |
228 § |
|
Vaarallinen harmonikka -produktion ottaminen kaupunginteatterin ohjelmistoon |
229 § |
|
Raportti kaupunginteatterin ohjelmistosta poistuneesta produktiosta Tuolla puolen taivaan rajan |
230 § |
|
Kulttuurilaitosten toimintatilastot 1.1.-30.11.2010 |
231 § |
|
Kulttuuriasiankeskuksen työvoiman käytön seuranta 1.1.-31.10.2010 |
232 § |
|
Kulttuurilautakunnan ja kaupunginhallituksen välinen strateginen palvelusopimus |
233 § |
|
Kulttuuritoimen vuoden 2011 talousarvion ja vuosien 2012 - 2014 taloussuunnitelman ja määrärahajaon tarkistaminen vastaamaan kaupunginvaltuuston päätöksiä |
234 § |
|
Kulttuurilautakunnan talousarvion seuranta 30.11.2010 ja ennuste vuodesta 2010 |
235 § |
|
Kulttuuriasiainkeskuksen toiminnasta ja taloudesta vastaavat henkilöt vuonna 2011 |
236 § |
|
Turun kaupunginteatterin ja Turun kaupunginorkesterin/konserttitalon lipunmyyntijärjestelmä -optioiden käyttö |