Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kulttuurilautakunta | 123 | 16.06.2010 | 13 |
15570-2009 (049)
Hankinta- ja sopimusvaltuudet kulttuuritoimessa vuonna 2010, muutos kulttuurilautakunnan päätökseen
Tiivistelmä:
Kulttuurilautakunta on 16.12.2009 § 292 päättänyt vuoden 2010 hankinta- ja sopimusvaltuuksista. Tilanne on kirjaston osalta muuttunut vakanssimuutosten vuoksi.
Kultlk § 123
Kirjastotoimenjohtaja Inkeri Näätsaari:
Kulttuurilautakunta on 16.12.2009 § 292 (kohta 4) päättänyt, että yksittäisissä hankinnoissa ja sopimuksissa (muut kuin taidetuotannot) on kulttuuritoimenjohtajan ja kulttuurilaitosten johtajien valtuus enintään 20.000 €. Sopimusta koskeva valtuus lasketaan sopimuksen aiheuttamista vuosikustannuksista. Samoin perustein kulttuurilaitosten tulosyksiköiden vastuullisten päälliköiden hankintavaltuus on enintään 10.000 €. Euromäärältään suurehkoista hankinnoista 5.000 - 20.000 € on syytä tehdä aina päätöspöytäkirja, elleivät kilpailuttamis- ja päätöstiedot ilmene muista asiakirjoista. Hankintapäätökset ilmoitetaan lautakunnalle.
Kirjastossa on tapahtunut vakanssimuutoksia eikä kirjastossa ole tulosyksiköiden päälliköitä. Sen vuoksi päätöksen neljännen kohdan tulosyksiköiden hankintavaltuuksia koskeva kohta tulee muuttaa kuulumaan seuraavasti: Samoin perustein tulosyksiköiden vastuullisten päälliköiden sekä kirjaston palvelujohtajien ja palvelupäälliköiden hankintavaltuus on enintään 10.000 €.
Kulttuurijohtaja Minna Sartes:
EhdotusKulttuurilautakunta päättää muuttaa hankinta- ja sopimusvaltuuksia koskevaa päätöstä 1.8.2010 alkaen niin, että sen neljännen kohdan tulosyksiköiden hankintavaltuuksia koskeva kohta kuuluu seuraavasti: Samoin perustein tulosyksiköiden vastuullisten päälliköiden sekä kirjaston palvelujohtajien ja palvelupäälliköiden hankintavaltuus on enintään 10.000 €.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
tiedKaupunginkirjasto
tiedKaupunginorkesteri
tiedKaupunginteatteri
tiedKulttuuriasiainkeskuksen kanslia
tiedMuseokeskus
tiedAaltonen Mirja
tiedAndersson Anneli
noudHernelahti Sanna
noudKarjalainen Maija
tiedMamia Annele
noudMarjamäki Merja
noudMaunu Ulla-Maija
noudRantala Jaana
noudRatia Taina
tiedSaarinen Leena
tiedÖsterholm Pirkko