Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kulttuurilautakunta | 84 | 21.04.2010 | 15 |
15882-2009 (049)
Kulttuuriasiankeskuksen toiminnasta ja taloudesta vastaavat henkilöt vuonna 2010. Muutos kulttuurilautakunnan päätökseen
Tiivistelmä:
Kulttuurilautakunta on päättänyt 16.12.2009 § 302 kulttuuriasiankeskuksen toiminnasta ja taloudesta vastaavat henkilöt vuonna 2010
Kultlk § 84
Hallintopäällikkö Mikael Höysti:
Koko kulttuuriasiainkeskuksen tilivelvolliseksi viranhaltijaksi kaupunginvaltuusto on talousarvion yhteydessä määrännyt kulttuurijohtajan. Talousarvion noudattamista koskevien määräysten kohdan 1.2 Toimielimen sisäinen sitovuus mukaan ”Lautakunnan, johtokunnan tai muun samassa asemassa olevan toimielimen on määriteltävä, minkä tasoisia tavoitteita, mittareita sekä määrärahoja ja tuloarvioita koskevat asiat on tuotava toimielimen päätettäväksi”.
Kulttuuriasiainkeskuksen jokaiselle tulosalueelle, toimintayksikölle sekä hankkeelle nimetään sen toiminnasta ja taloudesta vastaava henkilö ja tämä henkilö on oikeutettu hyväksymään vastuullaan olevan yksikön menot valtuuksiensa puitteissa, ja hän vastaa meno- ja tuloarvion toteutumisesta.
Teatterijohtajan varahenkilöksi on määrätty teatterin vs. hallintopäällikkö Ari Aho. Hän on siirtynyt muihin tehtäviin 1.4.2010 alkaen. Teatterinjohtajan varahenkilöksi tulisi määrätä kaupunginteatterin vs. hallintopäällikkö Veli-Pekka Teponoja (vakanssi 403118) 1.4.-31.12.2010 väliseksi ajaksi.
Kulttuurijohtaja Minna Sartes:
EhdotusKulttuurilautakunta päättää määrätä teatterinjohtajan varahenkilöksi toiminnan- ja talouden vastuualueelle teatterin vs. hallintopäällikkö Veli-Pekka Teponoja (vakanssi 403118) 1.4.-31.12.2010 väliseksi ajaksi.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
tiedKaupunginteatteri
tpvTeponoja Veli-Pekka