Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kaupunginvaltuusto | 63 | 29.03.2010 | 8 | |
Kulttuurilautakunta | 75 | 21.04.2010 | 6 |
2673-2009 (041)
Kulttuurilautakunnan talousarvio ja tuloksen siirto suunnitelmakaudelle 2010 - 2013
Tiivistelmä:
Kulttuurilautakunta on esittänyt mahdollisuutta siirtyä kuntalain 65 § mukaiseen talousarvioseurantaan museokeskuksen, kaupunginorkesterin ja kaupunginteatterin osalta niin, että taloudellinen budjetoitua parempi tulos voidaan siirtää seuraavalle vuodelle. Valtuustolle esitetään, että malli otetaan käyttöön jo 2010 vuoden talousarvion osalta.
Kv § 63
Liite 1 Asian esittely ja päätösehdotus
Päätös Kaupunginvaltuusto päätti,
että museokeskuksen, kaupunginorkesterin ja kaupunginteatterin taloussuunnitteluun ja talouden tasapainottamiseen hyväksytään periaatepäätöksenä kolmen vuoden taloussuunnittelumalli,
että kokeilun kesto on neljä (4) vuotta ja se aloitetaan vuoden 2010 talousarvion toteuttamisessa siten, että ensimmäinen lisätalousarvio tehdään 2009 tilinpäätöksen jälkeen kuitenkin niin, ettei mahdollista negatiivista tulosta huomioida lisätalousarviossa,
että malliin liittyvät talousarviomuutokset perustuvat talousarviovuotta edeltävän tilinpäätöksen mukaisiin talousarvion nettopoikkeamiin,
että talousarvion positiivinen nettopoikkeama siirretään määrärahankorotuksena kulttuurilaitokselle tilinpäätöstä seuraavana vuonna,
että talousarvion negatiivinen nettopoikkeama katetaan seuraavan talousarviovuoden toimintakatteen muutoksella tai viimeistään taloussuunnittelukauden aikana kulttuurilautakunnan esityksen mukaisesti,
että kulttuurilautakunta tekee kaupunginvaltuustolle erilliset esitykset tilinpäätöksen jälkeen talousarvion positiivisen nettopoikkeaman siirtämisestä kulttuurilaitokselle tai negatiivisen nettopoikkeaman kattamisesta taloussuunnittelujaksolla,
että museokeskuksen, kaupunginorkesterin ja kaupunginteatterin vuoden 2010 toimintatulojen ja – menojen erotus on kaupunginvaltuustoon nähden sitova ja
että taidelaitosten kolmen vuoden taloussuunnittelu ja – seuranta liitetään osaksi sopimusohjausta ja siihen liittyvää kaupunginhallituksen ja kulttuurilautakunnan välistä strategista palvelusopimusta.
Kultlk § 75
Kulttuurijohtaja Minna Sartes:
EhdotusKulttuurilautakunta merkitsee tiedoksi kaupunginvaltuuston päätöksen kulttuurilautakunnan talousarvio ja tuloksen siirron suunnitelmakaudelle 2010 - 2013.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
tiedAaltonen Mirja
tiedAndersson Anneli
tiedHöysti Mikael
tiedMamia Annele
tiedSaarinen Leena
tiedÖsterholm Pirkko
Liitteet:
Kv § 63
Liite 1:Asian esittely ja päätösehdotus
Kultlk § 75
Liite 1:Asian esittely ja päätösehdotus