Turun museokeskus / Näyttely-yksikön intendentti Joanna Kurth ja Aboa Vetus & Ars Nova –museon museonjohtaja Johanna Lehto-Vahtera 4.12.2009:
Aboa Vetus & Ars Nova -museo ja Turun museokeskus suunnittelevat näyttelyitä tulevaa Kulttuuripääkaupunkivuotta 2011 varten. Aboa Vetus Ars Nova -museon vuodelle 2011 suunnittelema työnimeltään ”Rihmasto” -näyttely ja Turun museokeskuksen Turun linnaan suunnittelema työnimeltään ”Liikkuva maailma” -näyttely käsittelevät osittain samoja teemoja ja keskittyvät keskiajan jälkeisiin vuosisatoihin. Näyttelyiden näkökulmat käsiteltäviin teemoihin ja aikaan ovat kuitenkin erilaisia.
Aboa Vetus & Ars Novan näyttelyn päätavoitteena on tuoda esiin Turun historian aikakerroksia ja asukkaiden elämää erityisesti museon tontilla Luostarikorttelissa ja sen naapurustossa keskiajan jälkeen 1800-luvun lopulle saakka. Alkuperäislähteitä tutkimalla saatava aineisto tuo uutta tietoa Turun historiasta ja turkulaisista. Hankkeen myötä digitoitava aineisto jää muiden tutkijoiden käyttöön entistä saavutettavampana. Näyttelyn kerronnallisena sivujuonteena kulkee myös kysymys siitä, kuinka kaukaisia voivat vanhimmat muistitiedon jäänteet olla; ”Kuinka pitkä on miesmuisti?”. Rihmaston pääteemoja ovat matkustaminen, laivanvarustus ja kansainvälisyys, hyödyn aikakausi, taide ja keräily, teollisuuden alkuvaiheet ja siihen liittyvä verkosto, ihmissuhteet ja avioliitto, riidat ja rikkomukset, ympäristönhoito ja rakentaminen sekä ammatin harjoittaminen. Pääteemojen kanssa sisäkkäin kulkee useiden kymmenien ihmisten elämänkohtaloita, jotka muodostavat aikalaisverkoston — rihmaston—, jonka museo voi tehdä näkyväksi.
Turun museokeskuksen Turun linnaan esille tuleva näyttely rakentuu kolmelle eri tasolla ja on näyttelynä yleisluontoisempi kuin Aboa Vetus & Ars Nova -museon näyttely. Tarkastelun kohteena Turun linnassa ovat 1500–luvun alun ja 1800–luvun alun välinen aika. Ensimmäisellä tasollaan näyttelyssä käsitellään sitä, miten turkulaiset ja varsinaissuomalaiset ovat matkustaneet muualla joko huvin, kaupan tai opiskelujen merkeissä ja minkälaisena heidän käsityksensä vieraista paikoista näyttäytyy mm. kirjeiden ja päiväkirjojen valossa. Toisaalta muualta on saavuttu Turkuun joko vierailemaan tai pysyvästi. Tarkoituksena on valottaa sitä, mistä ja miksi Turkuun on muutettu ja toisaalta minkälaiselta Turku ja suomalaiset ovat näyttäytyneet muualta saapuneen silmin. Toisella tasolla käsitellään mm. keksintöjen, aatteiden ja ideologioiden rantautumista Turkuun: Mitä reittejä pitkin ja kenen mukanaan tuomina uudet ajatukset ovat saapuneet. Kolmannella tasolla keskitytään esineiden liikkumiseen. Kauppatavarana esim. puu, terva ja turkikset ovat lähteneet Turun kautta muualle maailmaan ja tänne on saapunut mm. kankaiden ja mausteiden kaltaisia ylellisyystarvikkeita.
Sekä Aboa Vetus & Ars Nova -museon että Turun museokeskuksen Turun linnan näyttelystä muodostuu kuluja jo vuoden 2010 aikana.
Rihmasto-näyttelyn budjetti
Menot vuosina 2010 ja 2011 yhteensä 35 640 €
MENOT VUONNA 2010 | 8640 |
Tilapäinen työvoima | 6640 |
Markkinointi, grafiikka | 2000 |
MENOT VUONNA 2011 | 27000 |
Tilapäinen työvoima | 8000 |
Käännökset | 2500 |
Näyttökorvaukset | 1000 |
Näyttelymateriaalit | 5000 |
Kuljetukset | 500 |
Muu materiaali | 3000 |
Markkinointi | 4000 |
Postitus | 1000 |
Avajaiset | 1000 |
Muut näyttelytoiminnan menot | 1000 |
”Liikkuva maailma” –näyttelyn budjetti
Menot vuosina 2010 ja 2011 yhteensä 60 070 €
MENOT VUONNA 2010 | 12 160 |
01 PALKAT | 9 500 |
0107 tilapäinen työvoima 5 kk | 9 500 |
02 HENKILÖSTÖSIVUKULUT | 2 660 |
0107 tilapäinen työvoima 5 kk | 2 660 |
MENOT VUONNA 2011 | 47 910 |
01 PALKAT | 9 500 |
0107 tilapäinen työvoima 5 kk | 9 500 |
02 HENKILÖSTÖSIVUKULUT | 2 660 |
0107 tilapäinen työvoima 5 kk | 2 660 |
04 MATERIAALIN OSTOT | 13 000 |
0421 rakennusmateriaalit | 10 000 |
0499 muu materiaali | 3 000 |
05 PALVELUJEN OSTOT | 21 050 |
0502 asiantuntijapalkkiot | 3 500 |
- käännökset | |
- muut asiantuntijapalkkiot | |
0504 painatukset ja kopiot | 2 800 |
0505 ilmoitukset ja markkinointi | 12 000 |
0506 postitus | 550 |
0510 matkustus | 700 |
0524 kuljetus | 1 500 |
21 MUUT MENOT | 1 700 |
2102 edustus- ja suhdetoiminta | 700 |
2199 sekalaiset menot | 1 000 |