Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta13810.12.20247

7970-2024 (02 05 01)

Kulttuuri- ja taidelaitosten sekä taiteen perusopetuksen oppilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2025

Tiivistelmä:

Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää taide- ja kulttuurilaitosten sekä taiteen perusopetuksen oppilaitosten toiminta-avustuksista vuodelle 2025.

Kulnuolk § 138

Kulttuurin edistämisen vastuualue, vastuualuepäällikkö Niina Niemi-Nagy 3.12.2024:​

Kulttuurilautakunta on päättänyt 19.9.2018 § 88 avustusrakenteesta, -periaatteista ja -ohjeista. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta hyväksyi päivitykset avustusten myöntämisen periaatteisiin ja ohjeisiin 24.9.2024, § 104. Niiden mukaan kumppanuussopimuksen tehneisiin toimijoihin kuuluvat ammattitaiteilijoiden muodostamat yhdistykset sekä kulttuurilaitokset, joiden toiminta on vakiintunut osa kaupungin kulttuurituotantoa, ja jotka tukevat taiteen ammattilaisten työllistymistä tai työn esille tuomista.​

Arvioinnin perusteena ovat taiteellisen laadun ja kokemuksen lisäksi vakiintunut toiminta, toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen, jatkuvuus, yhteistyö muiden toimijoiden kanssa sekä muun rahoituksen laajuus.

Taiteen perusopetuksen avustukset on tarkoitettu toimijoille, joiden opetussuunnitelman kulttuurilautakunta tai kulttuuri- ja nuorisolautakunta on hyväksynyt. Niissä arvioinnin perusteina ovat taiteellisen laadun ja kokemuksen lisäksi toiminnan vakiintuneisuus, pitkäjänteinen kehittäminen ja jatkuvuus.​

Kulttuuri- ja taidelaitosten kumppanuuskausi on kolmivuotinen. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta hyväksyi kokouksessaan 25.4.2024 (§ 52), että sopimuskautta pidennetään vuodella. Nykyinen sopimuskausi 2022–2025 päättyy vuoden 2025 lopussa. Määräaikaan mennessä saapui yhteensä 31 hakemusta.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2025 - 2027 taloussuunnitelman kokouksessaan 11.11.2024 § 167. Osana talousarviopäätöstä siirrettiin 2,3 miljoonaa euroa avustusmäärärahoja kulttuuri- ja nuorisolautakunnan jaettavaksi. Tarkoituksena on, että 2,3 miljoonan euron osuus myönnettäisiin 11 taiteen ja kulttuurin organisaatiolle, jotka ovat saaneet tähän saakka tukea kaupunginhallitukselta. Kulttuuri- ja nuorisolautakunnalle esitetään, että siirretyt määrärahat myönnetään hakijoille kaupunginhallituksen vuoden 2024 avustusta vastaavalla tasolla.​

Liite 1​Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2025​

Liite 2​Taiteen perusopetuksen oppilaitosten toiminta-avustukset 2025​

Kulttuurijohtaja Anu Laitila:​

Ehdotus​Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää hyväksyä taide- ja kulttuurilaitosten sekä taiteen perusopetuksen oppilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2025 liitteiden mukaisesti.

Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaa odottamatta.​

Oikaisuvaatimusohje liitteenä.​

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Laura Rantanen, Jussi Fredriksson, Hannele Mustonen, Petteri Järvi ja Rebekka Pilppula ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat asian käsittelyn ajaksi.

Jakelu

aoHakijat
tiedKonsernihallinto, talouspalvelut
tiedKulttuurin palvelukokonaisuus
tpvNiemi-Nagy Niina


Liitteet:

Kulnuolk § 138
Liite 1:Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2025
Liite 2:Taiteen perusopetuksen oppilaitosten toiminta-avustukset 2025