Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta | 134 | 10.12.2024 | 3 |
8275-2024 (02 05 01)
Kulttuuri- ja nuorisolautakunnan nuorisojärjestöjen toiminta-avustukset vuodelle 2025
Tiivistelmä:
Kulttuuri- ja nuorisolautakunnan nuoriso- ja varhaisnuorisoyhdistyksille ja -järjestöille sekä nuorten toimintaryhmille suunnattuihin toiminta-avustuksiin on alustavasti varattu 340.000 euron määräraha vuodelle 2025. Toiminta-avustusta myönnetään turkulaisten nuoriso- ja varhaisnuorisoyhdistysten ja järjestöjen sekä nuorten toimintaryhmien sääntömääräisen nuorisotoiminnan toteuttamiseen. Käsiteltäviä avustushakemuksia on 58 ja haettava avustussumma on yhteensä 738.451,04 euroa.
Kulnuolk § 134
Toiminnanjohtaja Reetta Glader:
Toiminta-avustusta myönnetään turkulaisten nuorisoyhdistysten ja niihin rinnastettavien aluejärjestöjen sekä nuorten toimintaryhmien sääntömääräisen ja toimintasuunnitelman mukaisen yleisen nuorisotoiminnan toteuttamiseen. Jos kyseessä on aikuisjärjestön järjestämä nuorisotoiminta, sen osuus on erotettava kirjanpidossa ja toimintakertomuksessa yhdistyksen muusta toiminnasta.
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää harkintansa nojalla nuorisotyön avustusten myöntämisestä, määrästä ja käyttötarkoituksesta. Nuorisotyön avustuksilla tuetaan sellaista toimintaa, joka edistää osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, tukee arjen rakentumista ja/tai myötävaikuttaa nuorisotyön yleiseen kehittämiseen. Avustusten tarpeellisuutta ja määrää arvioitaessa otetaan huomioon hakijan toiminnan tarkoitus, laajuus ja laatu sekä muut rahoitusmahdollisuudet.
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta hyväksyi 24.8.2023 § 93 päivitetyn avustusohjeen nuorisotoimintaan. Avustettavan toiminnan on oltava nuorisolähtöistä. Lisäksi nuorisolähtöisyyttä arvioitaessa jakoperusteissa huomiota kiinnitetään muun muassa siihen, toteuttaako toiminta kulttuuri- ja nuorisolautakunnan toiminta-ajatusta nuorille suunnatusta toiminnasta, onko toiminta avointa kaikille nuorille ja millä tavoin ja missä määrin nuoret itse ovat osallisina toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.
Kulttuuri- ja nuorisolautakunnan toiminta-avustukset nuorisojärjestöille julistettiin haettaviksi ilmoituksella, joka julkaistiin Turun kaupungin verkkosivuilla. Verkkosivuilla on luettavissa myös avustusohje, jossa on maininta, että myöhästyneitä hakemuksia ei oteta käsittelyyn. Nuorisojärjestöjen toiminta-avustuksen hakuajasta ja myöntökriteereistä kerrottiin lisäksi Turun kaupungin yleisessä avustusinfossa 18.9.2024.
Toiminta-avustus oli haettavissa sähköisen hakujärjestelmän kautta. Haku oli avoinna 1.10.–31.10.2024 klo 16.00. Määräaikaan mennessä saapui yhteensä 58 hakemusta, joista kaksi siirrettiin käsiteltäväksi Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle, yksi yleishyödyllisten yhdistysten avustuksista nuorisojärjestöjen avustuksiin ja yksi Varhalta kaupungille nuorisojärjestöjen avustuksiin. Käsiteltäväksi jäi 58 hakemusta ja haettavien toiminta-avustusten määrä on yhteensä 671 352 euroa.
Nuorisopalvelujohtaja Annina Lehtiö-Vainio:
EhdotusKulttuuri- ja nuorisolautakunta käy toiminta-avustuksista lähetekeskustelun ja palauttaa asian edelleen valmistettavaksi.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
palGlader Reetta