Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Nuorisopalvelut 
Nuorisopalvelujohtaja916.09.2024 

8437-2023 (02 05 01)

Nuorisotoimijoiden kohdennettu erityisavustus syyskuu 2024

Kulttuuri- ja nuorisolautakunnan 24.8.2023 § 93 päivitetty avustusohje nuorisotoimintaan määrittää nuorisoavustustoimintaa sekä antaa nuorisojärjestöille ja nuorten toimintaryhmille yksityiskohtaisempia tietoja avustusehdoista ja avustusten myöntämisen perusteista.

Avustusten tarpeellisuutta ja määrää arvioitaessa otetaan huomioon hakijan toiminnan tarkoitus, laajuus ja laatu sekä muut rahoitusmahdollisuudet. Avustettavan toiminnan on oltava nuorisolähtöistä. Nuorisolähtöisyyttä arvioidessa kiinnitetään huomiota muun muassa siihen, ovatko projektit missä määrin nuorten itsensä suunnittelemia ja toteuttamia ja tukevatko ne nuorten omaa osallistumista ja vaikuttamista. Tapahtuman tai toiminnon tulee kohdentua alle 29-vuotiaille. Avustettavia ryhmiä voivat olla myös aikuisjärjestöjen yhteydessä toimivat nuorten ryhmät.

Kohdennettu erityisavustus on tarkoitettu yksittäisiin, kertaluonteisiin tapahtumiin ja toimintoihin, jotka eivät ole yhdistyksen toimintasuunnitelmassa. Avustusta voidaan harkinnan mukaan myöntää myös muuhun tarkoitukseen. Avustusta myönnetään enintään 1 000 euroa/hakemus.

Vuonna 2024 kohdennetuille erityisavustuksille on varattu 10 615 euron määräraha.

Erityisavustukset ovat haettavana jatkuvalla haulla sähköisessä järjestelmässä. Kulttuuri- ja nuorisolautakunnan 16.5.2024 § 63 delegointipäätöksen mukaan nuorisopalvelujohtaja tekee päätöksen avustusten myöntämisestä.

Toiminnanjohtaja Reetta Glader:

Elokuun 2024 aikana saapui kolme hakemusta: 1) Baby Klubi Plus ry, 2) Turun yliopiston matemaattisten ja fysikaalisten tieteiden opiskelijoiden yhdistys Delta ry ja 3) Turun Seudun Yksinhuoltajat r.y. Avustushakemuksissa haetaan avustusta yhteensä 2524,40 euroa.

Ehdotan, että Baby Klubi Plus ry:lle myönnetään kohdennettua erityisavustusta 150 euroa. Ehdotan lisäksi, että Turun yliopiston matemaattisten ja fysikaalisten tieteiden opiskelijoiden yhdistys Delta ry:lle ja Turun Seudun Yksinhuoltajat r.y.:lle ei myönnetä avustusta liitteessä mainituin perustein. Kohdennettuihin erityisavustuksiin varattua määrärahaa jää jäljelle 3 150 euroa vuodelle 2024.

Liite 1Nuorisotoimijoiden kohdennettu erityisavustus syyskuu 2024

Nuorisopalvelujohtaja Annina Lehtiö-Vainio:

PäätösPäätin ehdotuksen mukaisesti myöntää 150 euroa kohdennettua erityisavustusta Baby Klubi Plus ry:lle ja olla myöntämättä kohdennettua erityisavustusta Turun yliopiston matemaattisten ja fysikaalisten tieteiden opiskelijoiden yhdistys Delta ry:lle ja Turun Seudun Yksinhuoltajat r.y.:lle liitteen 1 mukaisin perustein.

Annina Lehtiö-Vainio

nuorisopalvelujohtaja

Jakelu

aoBaby Klubi Plus ry
aoTurun Seudun Yksinhuoltajat ry
aoTurun yliopiston matemaattisten ja fysikaalisten tieteiden opiskelijoiden yhdistys Delta ry
tiedKonsernihallinto, talouspalvelut
tiedKulttuuri- ja nuorisolautakunta
tpvXXXXX


Liitteet:

Nuopal § 9
Liite 1:Nuorisotoimijoiden kohdennettu erityisavustus syyskuu 2024