Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kirjastopalvelut 
Kirjastopalvelujohtaja1211.12.2023 

8521-2023 (02 08 00, 12 03 02)

ePress-sanomalehtipalvelun hankinta Turun kaupunginkirjastoon

Palvelupäällikkö Kaisa Hypén 11.12.2023:

Yhä suurempi osa sanoma- ja aikakauslehdistä ilmestyy painetun version lisäksi myös sähköisessä muodossa. Vähitellen painopiste on siirtymässä sähköisiin julkaisuihin niin, että kaikki kustantajat eivät välttämättä jatkossa julkaise lehdistään ollenkaan painettuja versioita.

ePress Nordic (aiemmin Bure Capital Oy) tarjoaa kirjastoille ePress-sanomalehtipalvelua, jonka kautta kirjaston asiakkaiden on mahdollista lukea kotimaisia paikallis- ja maakuntalehtiä digitaalisina näköisversioina. Palvelun myötä kirjaston sanomalehtivalikoima laajenee huomattavasti ja sen kautta on mahdollista päästä lukemaan myös vähälevikkisiä paikallislehtiä.

Vaski-kirjastoilla on ollut käytössään ePress-palvelu vuodesta 2009, ensin pilottina, ja vuonna 2010 solmittiin toistaiseksi voimassa oleva sopimus (diaarinro 13420-2010). Alun perin sopimuksen vuosihinta on ollut alle 10 000 euroa, mutta vuosien kuluessa käytettävissä olevien lehtien määrä on kasvanut ja siten vuosikustannus on kasvanut. Myös palvelun käyttö on kasvanut näiden vuosien aikana tasaisesti.

Tällä hetkellä ePressistä on mahdollista lukea noin 300 sanomalehteä. Näitä lehtiä luettiin Vaski-kirjastoissa vuoden 2022 aikana yli 125 000 kertaa, vuoden 2023 marraskuun loppuun mennessä lukukertoja on kertynyt yli 134 000. ePress-palvelu on toistaiseksi paikalliskäyttöinen, luettavissa vain kirjaston tiloissa.

Vaski-kirjastot puoltavat palvelun hankintaa myös ensi vuodelle. Palvelun kustannus on vuodelle 2024 Vaski-kirjastoille 39 500 € (alv 0 %), josta Turun osuus on 18 400 € (alv 0 %).

Esitän, että Turun kaupunginkirjasto tekee omalta osaltaan päätöksen jatkaa Vaski-kirjastojen yhteisen ePress-palvelun käyttöä myös vuonna 2024, ja että Turun kaupunginkirjasto maksaa koko hankintahinnan sekä laskuttaa muilta Vaski-kirjastoilta (Kaarina, Kustavi, Laitila, Lieto, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Pyhäranta, Raisio, Rusko, Salo, Sauvo, Taivassalo, Uusikaupunki ja Vehmaa) niiden asukaslukujen mukaiset osuudet hankinnasta.

Turun kaupungin hallintosäännön 69 §:n mukaan kaupunginhallitus ja lautakunta päättävät hankinnoista talousarvion puitteissa ja päättävät alaistensa viranhaltijoiden hankintavaltuudet. Tällä tarkoitetaan oikeutta tehdä hankintapäätös ja solmia sitoumus kaupungin puolesta. Kulttuuri- ja nuorisolautakunnan päätöksen (16.2.2022 § 25) mukaan kirjastopalvelujohtajan hankintavaltuudeksi on määrätty 59 999 euroa.

Kirjastopalvelujohtaja Rebekka Pilppula:

Päätös​Päätin, että kirjasto jatkaa yhdessä muiden Vaski-kirjastojen kanssa ePress-palvelun käyttöä vuonna 2024. Palvelun kokonaiskustannus enintään 39 500 € (alv 0 %) maksetaan kokoelmapalveluiden kustannuspaikalta 20062 pääkirjatililtä 451100, ja kirjasto laskuttaa muita Vaski-kirjastoja niiden asukasluvun mukaisessa suhteessa vuosilaskun yhteydessä.

Rebekka Pilppula

kirjastopalvelujohtaja

Jakelu

tiedKonsernihallinto, talouspalvelut
tiedKulttuuri- ja nuorisolautakunta
tpvXXXXX