Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta13423.11.202310

611-2023 (00 01 02, 02 02 02)

Talouden, toiminnan ja työvoiman käytön seuranta

Tiivistelmä: -

Kulnuolk § 134

Talouden toteutuma esitetään edellisen kuukauden lopun tilanteen mukaisena. Palvelualueiden toiminnan toteutumista kuvataan kuukausittain kerättävillä tilastotiedoilla. Työvoiman käytön seuranta on osa talouden raportointia. Työvoiman käytön seurantaraportti sisältää tiedot työvoiman käytöstä ja sairauspoissaoloista.

Palvelualueiden vastuuhenkilöiden kommentit 31.10.2023 tilanteen mukaisesta toteutumisesta talouden, toiminnan ja työvoiman osalta:

Museopalvelut

Museopalvelujohtaja Juhani Ruohonen:

Museopalveluissa oli lokakuussa 115,1 henkilötyökuukautta ja vuoden keskiarvo oli 133,9, mikä on kolme henkilötyövuotta enemmän kuin vuonna 2022 vastaavaan aikaan (131). Mikäli loppuvuosi etenee samalla tavalla kuin vuotta aiemmin, tulee HTV-kertymä vuoden päättyessä olemaan 132. Sairauspoissaoloja oli lokakuussa 4,6 % työvoimasta ja koko vuoden keskiarvo kuun lopussa oli 3,8 %, mikä on hieman enemmän kuin vuosi sitten (3,4 %).

Kävijöitä on lokakuun loppuun mennessä vieraillut museoissa 332​ 716 kun vuotta aiemmin kävijöitä oli 350 833 eli kävijämäärä oli laskenut hieman vuoden takaisesta. Maksaneita kävijöitä oli museoissa vieraillut lokakuun loppuun mennessä 194​ 297 kun vuotta aiemmin heitä oli 201​ 223.

Palvelutuloa (pääsymaksu-, opastus-, työpaja-, vuokra- ja museokauppatuotot) kerättiin tammi-lokakuussa 2​ 352​ 983 € kun vuotta aiemmin kertymä oli 2 412 961 €. Tämän vuoden hieman alhaisempaa kertymää selittää se että, osa museokortin maksupalautuksista tulee tänä vuonna vasta marraskuussa. Avustuksia museolle on tänä vuonna kertynyt 157​ 530 € kun vuotta aiemmin niitä saatiin 123​ 019 €. Toimintakuluja on kertynyt 9​ 592​ 156 € kun vuotta aiemmin kertymä oli 9 732 628 €.

Toimintakulujen maltillinen kertymä sekä edellisvuoden tasolla kulkeva palvelutulojen karttuma ennustavat, että museon talous toteutuu vuoden päättyessä suunnitellun mukaisesti ja talousarviota seuraten.

Kirjastopalvelut

Kirjastopalvelujohtaja Rebekka Pilppula:

Kirjastopalveluissa oli lokakuun lopussa 156 henkilötyövuotta, mikä on sama määrä kuin vuonna 2022 vastaavaan aikaan. Sairaspoissaolojen määrä on kesän jälkeen lisääntynyt (4,2 %) on ollut hyvää kehitystä ja parannusta viime vuoteen yksi prosenttiyksikkö (5,2 %).

Talouden osalta toimintatuottojen kertymä on Tukien ja avustusten osalta lähes sama kuin viime vuonna. Osa rahoituksesta tulee siirtymään vuodelle 2023. Henkilöstökulujen toteuma ilman projektien henkilöstökuluja on viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna huomattavasti suurempi – poikkeama viime vuoteen on 376 000 €. Palveluostot ovat toteutuneet viime vuoteen verrattuna vähäisempinä, erotus 70​ 000 €. Tarvikeostojen toteuma on noin 30​ 000 euroa suurempi kuin viime vuonna tähän aikaan, mutta tasaantuu loppuvuoden aikana.

Kävijämäärä (1​ 459 569) on noin 13 % enemmän kuin vuonna 2022 (1​ 289 203), mutta ei vieläkään vastaa vuoden 2019 lukuja (1​ 796 073). Lainojen määrä (2 659 348) on 1,5 % vähemmän kuin viime vuonna (2​ 698 692), mutta viime vuonna tehtiin kaikkien aikojen lainausennätys, joten pieni lasku lainausmäärissä ei ole merkityksellinen. Käyttäjäkoulutuksia (732 kpl) oli enemmän kuin viime vuonna (608 kpl), osallistujia niissä 9​ 400. Käyttäjäkoulutusten kysyntä on kasvanut ja siihen on pyritty vastaamaan priorisoimalla niitä. Tapahtumia oli 1 301 (1 432 viime vuonna).

Kaupunginorkesteri

Intendentti Nikke Isomöttönen:

Orkesterissa oli lokakuun lopussa 90,3 henkilötyövuotta, mikä on suunnilleen edellisen vuoden tasolla. Sairauspoissaolojen määrä oli 1,6 %, joka oli merkittävästi edellisvuoden vastaavaa aikaa vähemmän.

Toimintatuotot ovat yhteensä noin 960 000 € ja ne ylittävät edellisvuoden vastaavan ajan merkittävästi, n. 345 000 eurolla. Toimintavuoden tuotot tulevat ylittämään vuoden 2023 talousarvion. Toimintakulut ylittävät edellisvuoden tason n. 300 000 eurolla. Toimintakulut tulevat ylittämään talousarvion linjassa toimintatuottojen ylityksen kanssa, ja toimintakatteen ennustetaan toteutuvan jonkin verran tavoitetasoa positiivisempana.

Orkesterin yleisömäärät ovat palautuneet vuoden 2019 tasolle. Yleisöä orkesterin kaikkiaan 166 konsertissa ja tapahtumassa on lokakuun loppuun mennessä ollut 50 217 henkilöä (v. 2019 yht. 49 735). Turun konserttitalon kaikkiaan 44 ulosvuokraustiaisuudessa on vieraillut 28 524 asiakasta.

Nuorisopalvelut

Nuorisopalvelujohtaja Annina Lehtiö-Vainio:

Nuorisopalveluissa on lokakuun loppuun mennessä kertynyt 99 henkilötyövuotta. Toteuma on vähemmän kuin vuonna 2022 (102 htv). Vähennys johtuu avoimista vakansseista sekä kaupungin sisäisistä siirroista. Sairaspoissaolot ovat 6 %. Laskua on viime vuoteen nähden hieman, silloin sairauspoissaoloja oli vastaavaan aikaan 6,4 %.

Lokakuussa 9.–15.10.2023 vietettiin valtakunnallista nuorisotyön viikkoa, jonka teemana oli "Tätä on nuorisotyö". Teeman kautta voitiin tuoda esille nuorisoalalla tehtävän työn monipuolisuutta ja vaikuttavuutta. Turun kaupunginteatteri ja Turun kaupungin nuorisopalvelut järjestivät yhteistyössä nuorisotyön viikolla teatterin valtaus -tempauksen. Turun kaupunginteatterin ulkoseinän led-näytöllä esitettiin koko nuorisotyön viikon ajan videoita nuorisopalveluiden eri toiminnoista ja teatterin aulaan sekä lämpiöön pystytettiin näyttely nuorten teoksista. Nuorten työpaja Fendarin nuoret tekivät banderolleja nuorille tärkeistä teemoista. Nuoret saivat miettiä, mikä heitä tällä hetkellä harmittaa, mihin toivoisivat muutosta, mikä heidän elämässään on tällä hetkellä hienoa tai mitä toivoisivat lisää. Nuoret pohtivat, millaisen viestin he haluaisivat välittää Turussa päätöksiä tekeville. Koko viikon ajan pystyimme näyttelyn avulla kertomaan nuorten elämästä, nuorten toiveista ja nuorten mielipiteistä.

Koulujen syyslomaa vietettiin lokakuussa, jolloin teatteriyhteistyön kautta nuorille tarjottiin lippuja Pikku naisia -teatteriesitykseen. Syyslomalla oli tarjolla monipuolista toimintaa nuorisopalvelujen eri palveluissa ympäri kaupunkia sekä maksutonta kiva loma -toimintaa pienemmille. Myös halloweenia juhlittiin lokakuussa. Vimman uusi toimintakonsepti on selkeästi lisännyt kävijämäärää, ja kahvilatoiminta on saanut paljon kiitosta. Savipajoille jonotetaan. Nuorisovaltuusto järjesti Vimmassa keskustelutilaisuuden päättäjien kanssa lokakuun lopulla. Tilaisuudessa käytiin vuoropuhelua nuorille tärkeistä asioista. Nuorisopalveluiden henkilöstöä sekä järjestökumppaneiden edustajia osallistuivat yhteisellä kuljetuksella Lounais-Suomen nuorisotyön päiville lokakuussa Raumalla. L-S nuorisotyön päivien yhtenä järjestäjätahona on Turun kaupungin hallinnoima Maakunnallisen nuorisotyön koordinointi -hanke.

Lokakuussa pormestari Minna Arve kävi johdon TET-harjoittelussa nuorisopalveluissa. Hän kiersi tutustumassa eri nuorisotiloissa ja työmuodoissa (Nuorten työpaja Fendarissa, Vimmassa, Auran Panimon musiikkitoiminnassa ja Hansan nuorisotilassa). Pormestari tapasi nuoria ja nuorisopalveluiden henkilökuntaa sekä Tampereen nuorisospalveluiden johtoa, joka oli samaan aikaan nuorisopalveluiden vieraana Vimmassa.

Liitteenä olevasta nuorisopalveluiden lokakuun toimintaraportista on luettavissa tarkempaa tietoa toiminnasta, havainnoista ja käyntimääristä.

Liite 1​Kulttuuri- ja nuorisolautakunnan talouden kuukausiraportti lokakuu 2023

Liite 2​Toimintatilastot lokakuu 2023

Liite 3​Työvoiman käytön seuranta lokakuu 2023 Kulttuuri

Liite 4​Työvoiman käytön seuranta lokakuu 2023 Lapset ja nuoret

Liite 5​Nuorisopalveluiden lokakuun 2023 toimintaraportti

Kulttuurijohtaja Anu Laitila:

Ehdotus​Kulttuuri- ja nuorisolautakunta merkitsee tiedoksi talouden, toiminnan ja työvoiman käytön seuranta

31.10.2023 tilanteen toteutumisen liitteiden 1-5 mukaisesti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Kulnuolk § 134
Liite 1:Kulttuuri- ja nuorisolautakunnan talouden kuukausiraportti lokakuu 2023
Liite 2:Toimintatilastot lokakuu 2023
Liite 3:Työvoiman käytön seuranta lokakuu 2023_kulttuuri
Liite 4:Työvoiman käytön seuranta lokakuu 2023_lapset ja nuoret
Liite 5:Nuorisopalveluiden lokakuu 2023 toimintaraportti