Turun kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2017 alkaen
1 § Soveltamisala
Tätä taksaa sovelletaan
A Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
1)laitosten hyväksymistä ja muiden kuin 13 §:n 3 momentissa tarkoitettujen ilmoitusten käsittelyä;
2)kunnalliseen valvontasuunnitelmaan sisältyvää tarkastusta, näytteenottoa ja näytteen tutkimista;
3)Euroopan unionin ulkopuolelle eläimistä saatavia elintarvikkeita vievien elintarvikehuoneistojen valvontaa siltä osin, kuin vienti ostajamaan vaatimuksesta edellyttää tavallista kattavampaa valvontaa; sekä
4)elintarvikemääräysten noudattamatta jättämiseen perustuvien elintarvikelain 7 luvussa tarkoitettujen toimenpiteiden valvomiseksi tapahtuvaa tarkastusta.
Kunta perii lisäksi maksun muustakin valvonnasta sekä siihen liittyvistä tarkastuksista ja tutkimuksista sellaisena, kuin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 882/2004 artikloissa 27 ja 28 säädetään.
B. Terveydensuojelulaissa (763/1994) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
5)terveydensuojelulain 13 §:n mukaisista toiminnoista tehtävien ilmoitusten käsittelyä sekä;
6)terveydensuojelulain 18 §:n mukaisen laitoksen hyväksymistä;
7)kunnalliseen valvontasuunnitelmaan sisältyvää tarkastusta, näytteenottoa ja näytteen tutkimista;
8)6 §:ssä tarkoitettua kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvän tarkastuksen perusteella annettujen määräysten valvontaa silloin, kun määräysten antaminen perustuu tämän lain säännösten noudattamatta jättämiseen;
9)13 §:n nojalla tehtyjen ilmoitusten perusteella annettujen määräysten valvontaa;
10)18 §:n nojalla tehdyn hakemuksen perusteella annettujen määräysten valvontaa sekä 20 §:ssä edellytettyä talousveden laadun valvontaa ja tarkkailua;
11)29 §:ssä edellytettyä uimaveden säännöllistä valvontaa;
12)asunnossa tai muussa oleskelutilassa suoritettua mittausta, näytteenottoa, tutkimusta ja selvitystä, joka liittyy 26 §:n mukaisten terveyshaittojen selvittämiseen (arvonlisäverollinen);
13)kaivon omistajan talousvesitutkimuksia silloin, kun kysymys ei ole 16 §:n 4 momentissa tarkoitetusta talousvettä toimittavasta laitoksesta (arvonlisäverollinen);
14)terveydensuojelulain 6 §:n mukaisen Maailman terveysjärjestön kansainvälisen terveyssäännöstön (2005) (SopS 51/2007) 20 ja 39 artiklassa tarkoitettujen todistusten myöntämistä.
C. Tupakkalaissa (549/2016) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
15)44 §:ssä tarkoitetun myyntiluvan myöntämistä;
16)48 §:ssä tarkoitetun nikotiininesteen vähittäismyyntiä koskevan ilmoituksen käsittelyä;
17)50 §:ssä tarkoitetun tukkumyynti-ilmoituksen käsittelyä;
18)79 §:ssä tarkoitetun tupakointikieltoa koskevan hakemuksen käsittelystä;
19)91 §:ssä tarkoitetun myyntiluvan vuotuista valvontamaksua.
D. Lääkelaissa (395/1987) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat
20)54 a §:ssä tarkoitetun nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiluvan myöntämistä;
21)54 c §:ssä tarkoitettuja valvontatoimenpiteitä.
2 § Maksujen määräytymisperusteet
2.1 Maksut perustuvat valvonnasta, tarkastuksesta ja näytteenotosta viranomaiselle aiheutuneiden keskimääräisten kokonaiskustannusten määrään sekä tupakkalakiin.
2.2 Kokonaiskustannuksiin kuuluvat tehtävän hoitamisesta aiheutuvat toimintamenot, korot ja poistot sekä osuus hallintokustannuksista. Valvontahenkilöstön työtunnin hinta on 60 euroa.
2.3 Ulkopuolisten palveluiden ja laboratoriotutkimusten maksut määräytyvät aiheutuneiden kustannusten mukaan.
2.4 Maksut peritään liitteenä olevien maksutaulukoiden mukaisesti.
2.5 Näytteenotto ja näytteiden tutkiminen ovat maksullisia, ellei kohtuullisuussyistä muuta päätetä. Tarkastusten yhteydessä tehtävästä näytteenotosta ei peritä erillistä maksua.
3 § Käsittely- ja hyväksymismaksut. Elintarvikelain mukaisten huoneistoilmoitusten käsittelymaksut ja laitosten hyväksymismaksut, terveydensuojelulain 13 §:n mukaisten ilmoitusten käsittelymaksut ja terveydensuojelulain 18 §:n mukaisten laitosten hyväksymismaksut
3.1 Käsittely- tai hyväksymismaksun määräämisen yleisenä perusteena on käsittely- tai hyväksymismenettelyn laajuus. Maksu määräytyy hakemuksen tai ilmoituksen käsittelyyn käytetyn työajan perusteella.
Elintarvikelain mukaisen huoneistoilmoituksen käsittelyyn sisältyy ilmoitusta koskevien tietojen tarkastaminen, tietojen siirtäminen viranomaisen valvontakohdetietojärjestelmään, alustava riskinarviointi sekä todistuksen lähettäminen toimijalle.
Elintarvikelain mukaisen laitoksen hyväksymismaksun, terveydensuojelulain 13 §:n mukaisten ilmoitusten ja terveydensuojelulain 18 §:n mukaisten laitosten hyväksymismaksun käsittelyyn käytettyyn työaikaan luetaan huoneiston käyttöönottotarkastus, asiakirjojen tarkastus, hakemuksen tai ilmoituksen käsittely sekä hyväksymispäätös.
3.2 Käsittely- tai hyväksymismaksua sovelletaan myös toiminnan olennaista muuttamista koskevaan ilmoitukseen tai hakemukseen.
3.3 Hyväksymismaksua sovelletaan myös elintarvikelain mukaiseen ehdolliseen hyväksymispäätökseen. Ensimmäisestä ehdollisesta hyväksymisestä peritään uuden toiminnan maksu, ja seuraavista toiminnan olennaisen muutoksen maksu liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti.
4 § Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmaan sisältyvien tarkastusten maksut
4.1 Hyväksyttyyn valvontasuunnitelmaan perustuvasta tarkastuksesta ja näytteenotosta peritään valvontamaksu, joka perustuu tarkastukseen käytettyyn aikaan. Tarkastukseen kuuluu tarkastukseen valmistautuminen, keskimääräinen matka-aika, tarkastus ja tarkastuskertomuksen kirjoittaminen. Tarkastuksen sisällöstä sekä valvontakohdetyypin tarkastukseen keskimääräisesti käytettävästä ajasta määrätään Turun kaupungin ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmassa ja laatujärjestelmässä. Kohteen tarkastustiheys määräytyy riskinarvioinnin perusteella. Jos elintarvikehuoneistossa on useita eri toimintoja, määräytyy tarkastustiheys ja maksu riskialtteimman toiminnan mukaan.
4.2 Yhdessä valvontakohteessa samanaikaisesti toteutettavista useista valvontaan kuuluvista toimista peritään yksi yhdistetty maksu. Jos kohteessa suoritetaan samalla tarkastuskäynnillä useamman ympäristöterveydenhuollon lain mukainen tarkastus, peritään maksu pääasiallisen tarkastuksen perusteella ja lisämaksuna 50 % muiden samanaikaisten tarkastusten maksusta. Tarkastuspöytäkirjaan kirjataan lainsäädäntö, jonka mukaista valvontaa tarkastuskäynti sisältää.
4.3 Eläimistä saatavia elintarvikkeita käsittelevien laitosten valvonnasta peritään valvonta-asetukseen (1040/2007) pohjautuva valvontamaksu (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus EY N:o 882/2004 liite IV jakso B). Leikkaamoissa tehtävästä valvonnasta peritään vähimmäismaksuna 2 euroa lihatonnilta. Kalastus- ja vesiviljelytuotteiden jalostuksen valvonnasta peritään vähimmäismaksuna 0,5 euroa tonnilta.
Jos edellä mainittu vähimmäismaksu ei kata valvonnasta aiheutuneita kustannuksia, leikkaamoiden ja kalastus- ja vesiviljelytuotteiden jalostuslaitosten valvonnasta peritään vuosimaksu liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti.
Muiden eläimistä saatavia elintarvikkeita ennen vähittäismyyntiä käsittelevien laitosten valvonnasta peritään vuosivalvontamaksu. Vuosivalvontamaksu perustuu laitoksen toimintojen valvontaan käytettävään aikaan.
Vuosivalvontamaksua voidaan laskea tai nostaa 20 % omavalvonnan toimivuuden ja valvontatarpeen perusteella.
4.4 Valvontasuunnitelmaan merkityistä tupakkatuotteiden, nikotiinivalmisteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntipaikkojen, tukkumyyntipaikkojen ja tupakointikieltojen ja –rajoitusten tarkastuksista ei peritä erillistä maksua. Tupakkatuotteiden, nikotiinivalmisteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyynnin ja tukkumyynnin vuosittaiset valvontamaksut kattavat kaikki suunnitelmalliset tarkastukset.
5 § Elintarvikelain mukaisista muista tarkastuksista perittävät maksut
5.1 Euroopan unionin ulkopuolelle elintarvikkeita vievien elintarvikehuoneistojen valvonnasta peritään erillinen maksu siltä osin kun vienti ostajamaan vaatimuksesta edellyttää tavallista kattavampaa valvontaa. Maksu määräytyy tarkastuksiin kuluneen ajan perusteella.
5.2 Tarkastuksista, jotka voivat perustua elintarvikelain 7 luvussa tarkoitettujen toimenpiteiden valvomiseen, peritään maksu aiheutuneiden kustannusten perusteella.
5.3 Lisäksi maksu peritään muustakin valvonnasta sekä siihen liittyvästä tutkimuksesta sellaisena kuin valvonta-asetuksen 27 ja 28 artiklassa säädetään. Tähän ryhmään kuuluvat myös toimijan pyynnöstä tehtävät tarkastukset ottaen huomioon mitä elintarvikelain 53 §:ssä säädetään.
5.4 Elintarvikkeiden vientitodistuksista peritään kustannuksia vastaava maksu.
6 § Terveydensuojelulain mukaisista eräistä tarkastuksista ja mittauksista perittävät maksut
6.1 Terveydensuojelulain 26 §:n mukaisen terveyshaitan selvittämiseksi tehdystä mittauksesta, näytteenotosta, tutkimuksesta ja selvityksestä peritään kustannusten mukainen maksu liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti.
6.2 Terveyshaitan selvittämiseksi tehty ensimmäinen tarkastuskäynti on maksuton ja seuraavat tarkastuskäynnit ovat maksullisia.
7 § Tupakkalain ja lääkelain mukainen myyntilupamaksu ja vuosittainen valvontamaksu sekä tupakointikieltoa koskevan hakemuksen käsittely
7.1 Tupakkatuotteiden, nikotiinivalmisteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntilupahakemuksen käsittelystä sekä nikotiininesteiden vähittäismyynti-ilmoituksen ja tukkumyynti-ilmoituksen käsittelystä ja näiden vuotuisesta valvonnasta peritään maksu liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti.
Vähemmän kuin 6 kuukautta kestävästä määräaikaisesta tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntiluvasta on vuosittaisen valvontamaksun suuruus 50 % muutoin perittävästä maksusta. Vuosittaisen valvontamaksun suuruus riippuu myyntipaikassa sijaitsevien myyntipisteiden lukumäärästä.
Tupakointikieltoa koskevan hakemuksen käsittelystä peritään maksu käytetyn ajan mukaan.
8 § Valvontamaksun määrääminen poikkeustapauksissa ja maksun kohtuullistaminen
8.1 Poikkeuksellisen suurta tai pientä työmäärää vaativasta valvontasuunnitelmaan sisältyvästä tarkastuksesta tai ilmoituksen taikka hakemuksen käsittelystä maksu voidaan määrätä enintään 50 % 2 §:n mukaista maksua suurempana tai pienempänä.
8.2 Milloin tämän taksan soveltaminen johtaa asian luonne ja merkitys huomioon ottaen ilmeiseen kohtuuttomuuteen, voidaan hakemuksen perusteella erityisistä syistä periä taksan mukaista maksua alhaisempi maksu tai maksu voidaan jättää perimättä. Ilmoituksen tai hakemuksen käsittelymaksun tulee kuitenkin tällöinkin olla vähintään 50 % siitä maksusta, joka muutoin perittäisiin.
8.3 Poikkeustapauksessa tehtävästä valvontamaksun muutoksesta päättää kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta päättämiensä asioiden osalta ja ympäristötoimialan viranhaltijat päätösvaltaansa kuuluvien asioiden osalta.
9 § Hakemuksen tai ilmoituksen peruuttaminen ja raukeaminen
9.1 Mikäli hakija peruuttaa hakemuksensa tai ilmoituksensa taikka asian käsittely kunnan viranomaisessa raukeaa muusta syystä ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt oleellisiin toimiin hakemuksen tai ilmoituksen käsittelemiseksi, peritään maksu käsittelyyn käytetyn ajan perusteella.
10 § Hakemuksen hylkääminen, hakemuksen tai ilmoituksen tutkimatta jättäminen
10. 1 Hakemuksesta, josta on tehty hylkäävä päätös, tai jos ilmoituksen tarkoittama terveyden suojelulain mukainen toiminta on kielletty, peritään tämän taksan mukainen maksu. Mikäli hylkäävän päätöksen tai kiellon perusteet ovat niin selkeät, että asian laajemmalle käsittelylle ei ole ollut perusteita, maksu määräytyy käsittelyyn käytetyn ajan perusteella.
10.2 Jos hakemus on päätetty jättää tutkittavaksi ottamatta, maksua ei peritä.
11 § Palautetun hakemuksen käsittelymaksu
11.1 Jos tuomioistuin palauttaa muutoksenhaun johdosta asian uudelleen käsiteltäväksi, vähennetään tämän taksan mukaisesta maksusta, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta valvontaviranomaisen päätöksestä on peritty.
11.2 Jos tuomioistuin muutoksenhaun johdosta kumoaa päätöksen sen johdosta, että hakija ei ole ollut hakemansa hyväksymispäätöksen tarpeessa, palautetaan mahdollisesti peritty maksu kokonaisuudessaan.
12 § Maksun suorittaminen ja periminen
12.1 Valvontasuunnitelman mukainen maksu laskutetaan tehdystä tarkastuksesta lukuun ottamatta elintarvikelain mukaisten laitosten vuosivalvontamaksuihin sisältyviä, tupakkalain mukaisten tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntipaikkojen ja tupakointikieltojen ja -rajoitusten tarkastuksia sekä lääkelain mukaisten nikotiinivalmisteiden myyntipaikkojen tarkastuksia.
12.2 Maksu on suoritettava viimeistään laskuun merkittynä eräpäivänä. Eräpäivä voi olla aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräytymisen perusteena olevan palvelun saamisesta.
12.3 Jos toimenpiteestä määrättyä maksua ei ole suoritettu eräpäivänä, peritään viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa korkolain (633/1982) 4 §:n tarkoittaman korkokannan mukaan. Viivästyskoron sijasta peritään viiden euron suuruinen viivästysmaksu, jos viivästyskoron määrä jää tätä pienemmäksi.
12.4 Mikäli tämän taksan mukaista maksua ei muistutuksesta huolimatta ole maksettu, voidaan se periä ulosottotoimin ilman erillistä tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin laissa verojen ja maksujen täytäntöönpanosta (706/2007) säädetään (EL (23/2006) 72 §, TsL (763/1994) 50 §, TupL (549/2016) 92 §, LääkeL 54 d §).
12.5 Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäis- ja tukkumyyntipaikkojen vuosittainen valvontamaksu laskutetaan kalenterivuosittain. Maksun määräytymispäivä on ensimmäisenä vuonna myyntiluvan myöntämispäivä ja sitä seuraavina vuosina tammikuun 1. päivä. Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäis- ja tukkumyyntipaikkojen vuosittaisen valvontamaksun periminen lopetetaan luvan rauetessa. Maksuja ei palauteta.
12.6 Lääkelain mukaisten nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiluvan vuosittainen valvontamaksu laskutetaan kalenterivuosittain. Maksun määräytymispäivä on ensimmäisenä vuonna myyntiluvan myöntämispäivä ja sitä seuraavina vuosina tammikuun 1. päivä. Nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiluvan vuosittaisen valvontamaksun periminen lopetetaan luvan rauetessa. Maksuja ei palauteta.
13 § Muutoksenhaku
13.1 Hyväksyttyyn valvontasuunnitelmaan tai taksaan perustuvaan maksuun tyytymätön voi tehdä maksusta verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain (706/2007) 9 §:ssä tarkoitetun perustevalituksen. Lasku on maksettava perustevalituksen tekemisestä huolimatta laskuun merkittyyn eräpäivään mennessä. Perustevalituksen voi tehdä sillä perusteella, että julkinen saatava on määrätty tai maksuunpantu virheellisesti. Perustevalitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle. Perustevalitus on tehtävä viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen vuoden alusta lukien, jona saaminen on määrätty tai maksuunpantu.
14 § Voimaantulo
14.1 Maksut määräytyvät päätös- tai käsittelypäivämääränä voimassa olevan taksan perusteella.
14.2 Tupakkatuotteiden, nikotiinivalmisteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntipaikkoja ja tukkumyyntipaikkoja koskevan vuosittaisen valvontamaksun suuruus määräytyy maksun tarkistushetkellä voimassa olevan taksan perusteella.
14.3 Tämä taksa tulee voimaan 1.1.2017.
Turun kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta on hyväksynyt tämän taksan päätöksellään xx.xx.2016.
Turun kaupungin ympäristöterveydenhuollon taksan 1.1.2017 maksutaulukot
Liite 1
MAKSUTAULUKKO Elintarvikevalvonta
|
| ||
ILMOITUKSEN VARAINEN TAI HYVÄKSYMISTÄ EDELLYTTÄVÄ TOIMINTA | Ilmoitusten käsittelymaksut | Suunnitelmallinen tarkastus
| |
euroa | euroa
| ||
1. Ilmoitettavat elintarvikehuoneistot | 120 | Käytetyn ajan perusteella (60 €/h) ja lisäksi 0,5 h matka-aika (30 €)
| |
2. Alkutuotantopaikat | - | Käytetyn ajan perusteella (60 €/h) ja lisäksi 0,5 h matka-aika (30 €)
| |
3. Elintarvikkeiden kanssa kosketuksiin joutuvia tarvikkeita valmistavat laitokset, markkinoijat ja maahantuojat
| - | Käytetyn ajan perusteella (60 €/h) ja lisäksi 0,5 h matka-aika (30 €)
| |
4. Laitokset | Hakemusten käsittelymaksut | Suunnitelmallinen valvonta
| |
| Uusi toiminta | Toiminnanmuutos | Vuosimaksu
|
| euroa
| euroa | euroa
|
4.1. Liha-alan laitokset
|
| ||
Leikkaamoissa tehtävä valvonta vähintään 2 euroa lihatonnilta
| |||
4.1.1. Liha-alan valmistus, <50 000 kg/vuosi
| 680 | 440 | 680 |
4.1.2 Liha-alan valmistus 50 000 - 500 000 kg/vuosi
| 880 | 680 | 1370 |
4.1.3 Liha-alan valmistus 500 000- 1 milj. kg/vuosi
| 1070 | 780 | 1950 |
4.1.4. Liha-alan laitos >1-10 milj. kg/vuosi
| 1460 | 975 | 2630 |
4.1.5. Liha-alan laitos >10 milj. kg/vuosi
| 1660 | 1220 | 4580 |
4.2. Kala-alan laitokset
|
|
|
|
Kalastus- ja vesiviljelytuotteiden jalostuksen valvonta vähintään 0,5 euroa tonnilta
| |||
4.2.1. Toiminnaltaan kapea-alainen ja osa-aikaisesti toimiva laitos (kuten ravunkeitto)
| 440 | 340 | 240 |
4.2.2. Kala-alan laitos, <50 000 kg/vuosi
| 680 | 440 | 440 |
4.2.3. Kala-alan laitos 50 000-500 000 kg/vuosi
| 880 | 680 | 880 |
4.2.4. Kala-alan laitos >500 000 kg/vuosi
| 1070 | 780 | 1950 |
4.3. Maitoalan-laitokset
|
|
|
|
4.3.1. Raakamaidon/raaka-ainemaidon vastaanotto <50 000 l/vuosi
| 440 | 340 | 680 |
4.3.2 Raakamaidon/raaka-ainemaidon vastaanotto 50 000 – 2 milj. l/v)
| 680 | 440 | 780 |
4.3.3. Raakamaidon/raaka-ainemaidon vastaanotto >2 milj. l/vuosi
| 880 | 680 | 1170 |
4.3.4. Muu maitoalan laitos (kuten pakkaamo, sulatejuustola)
| 680 | 440 | 440 |
4.4. Muna-alan laitos |
|
|
|
4.4.1. Munapakkaamo ≤100 000 kg/vuosi
| 300 | 250 | 440 |
4.4.2. Munapakkaamo >100 000 kg/vuosi
| 680 | 440 | 880 |
4.4.1. Munavalmistelaitos | 580 | 390 | 680 |
4.5. Eläimistä saatavia elintarvikkeita varastoiva laitos
| 440 | 340 | 300 |
5. Elintarvikemääräysten noudattamatta jättämiseen perustuvien toimenpiteiden valvonta
|
Käytetyn ajan perusteella (60 €/h) ja lisäksi 0,5 h matka-aika (30 €)
| ||
6. Taksan kohdan 5.3 mukaiset tarkastukset
|
Käytetyn ajan perusteella (60 €/h) ja lisäksi 0,5 h matka-aika (30 €)
| ||
7. NÄYTTEENOTTO- JA TUTKIMUSMAKSUT
|
| ||
7.1. Näytteenotto viranomaisen tai ulkopuolisen tahon suorittamana
|
60 | ||
7.2. Laboratoriotutkimukset | Kustannusten mukaan
| ||
8. ELINTARVIKKEIDEN VIENTIVALVONTA
|
| ||
8.1. Venäjän ja Euraasian tulliliiton vientitodistus (asiakirjojentarkastus, todistuksen kirjoittaminen, erillinen vientitodistusasiakirja)
|
50 | ||
8.2. Muut vientitodistukset
| 35 | ||
8.3. Ostajamaan edellyttämä Euroopan unionin ulkopuolelle elintarvikkeita vievien elintarvikehuoneistojen tavanomaista kattavampi valvonta
|
Käytetyn ajan perusteella (60 €/h) ja lisäksi 0,5 h matka-aika (30 €)
|
Liite 2
MAKSUTAULUKKO Terveydensuojelun valvonta
| |||||
ILMOITUKSENVARAINEN TAI HYVÄKSYMISTÄ EDELLYTTÄVÄ TOIMINTA
| Ilmoitusten ja hakemuksen käsittelymaksut | Suunnitelmallinen valvonta ja määräysten valvonta
| |||
Uusi toiminta
| Toiminnan muutos | Tarkastus
| Uusintatarkastus | ||
euroa | euroa | euroa | euroa | ||
1 | Työtila, jonka käytöstä voi aiheutua terveyshaittaa tai terveydellisiltä vaikutuksiltaan siihen rinnastettavan toiminnan sijoittamisesta asuinrakennukseen tai alueelle, jossa on asuinhuoneistoja. (Työtiloja ovat esim. korjaamo, kirjapaino, paja)
| 450 | 225 | 230 | 115 |
2 | Julkinen huvi- tai kokoontumishuoneisto |
| |||
≤1000 m2 | 260 | 130 | 115 | 60 | |
>1000 m2 | 360 | 180 | 180 | 90 | |
3 | Julkinen majoitushuoneisto |
|
|
|
|
| huoneita <10 | 260 | 130 | 115 | 60 |
| huoneita 10 - 50 | 360 | 180 | 180 | 90 |
| huoneita >50 | 700 | 345 | 230 | 115 |
| leirikeskus ja vastaava majoituskohde | 700 | 345 | 245 | 115 |
4 | Yleiseen käyttöön tarkoitettu sauna | 260 | 130 | 115 | 60 |
5 | Yleinen uima-allastila tai uimaranta |
| |||
| uimahalli, uimala tai kylpylä | 510 | 255 | 410 | 205 |
| muu yleinen allastila | 360 | 180 | 230 | 115 |
| yleinen uimaranta | 360 | 180 | 180 | 90 |
| pieni yleinen uimaranta | 260 | 130 | 115 | 60 |
6 | Koulu ja oppilaitos, päiväkoti, lastensuojeluyksiköt, vanhainkoti, muut sosiaalialan yksiköt, vastaanottokeskukset |
| |||
| <200 m2 | 360 | 180 | 310 | 160 |
| 200 – 2000 m2 | 510 | 255 | 410 | 205 |
| >2000 m2 | 700 | 345 | 510 | 255 |
7 | Parturi, kampaamo, kauneushoitola tai muu ihonkäsittelypaikka, hoitopaikka, solarium |
|
|
|
|
| asiakaspaikkoja <3 | 180 | 90 | 90 | 60 |
| asiakaspaikkoja 3 - 10 | 260 | 130 | 115 | 60 |
| asiakaspaikkoja >10 | 360 | 180 | 115 | 60 |
8 | Julkinen kuntosali tai liikuntatila |
| |||
| ≤300 m2 | 360 | 180 | 115 | 60 |
| >300 m2 | 465 | 230 | 180 | 90 |
9 | Vesilaitos |
| |||
| ≥ 5 000 käyttäjää tai yli 1 000 m3 | Maksu käsittelyaikaan perustuen (60 €/h) | 510 | 250 | |
| < 5 000 käyttäjää tai alle 1 000 m3 muu asetuksen 461/2000 mukainen kohde | Maksu käsittelyaikaan perustuen (60 €/h) | 250 | 125 | |
10 | Hautausmaa tai hautauspaikka | Maksu käsittelyaikaan perustuen (60 €/h) | |||
11 | Muut vastaavat laitokset tai huoneistot, joissa harjoitetusta toiminnasta saattaa aiheutua käyttäjälle terveyshaittaa | Maksu käsittelyaikaan perustuen (60 €/h) | |||
12 | Asian vireilläolosta ilmoittaminen | Maksu ilmoituslaskun mukaan | |||
13 | Ulkopuoliset palvelut ja selvitykset |
| |||
14 | Näytteenotto viranomaisen suorittamana | 60 | |||
| talousvesi uimavesi (yleinen uima-allastila, yleinen uimaranta, pieni yleinen uimaranta) muut (liittyen 1-12 kohdissa mainittujen ilmoitusten/hakemuksen/tarkastuksen perusteella annettujen määräysten valvontaan, paitsi jos sisältyvät asunnossa tai muussa oleskelutilassa suoritettujen toimenpiteiden maksuihin) |
| |||
15 | Näytteenotto muun kuin viranomaisen suorittamana | Kustannusten mukaan | |||
16 | Laboratoriotutkimukset | Kustannusten mukaan | |||
|
|
| |||
ASUNNOSSA TAI MUUSSA OLESKELUTILASSA SUORITETTUJEN TOIMENPITEIDEN JA TUTKIMUSMAKSUT
|
| ||||
17 | Terveydensuojelulain 27 §:n mukaisen terveyshaitan toteamiseksi tehdyt mittaukset terveystarkastajan suorittamasta mittauksesta peritään maksu käytetyn ajan mukaan | Kustannusten mukaan Tutkimusmaksut määräytyvät kustannusten mukaan | |||
ULKOPUOLISEN ASIANTUNTIJAN KÄYTTÖ |
| ||||
18 | Ulkopuolisella asiantuntijalla teetettävät tutkimukset ja mittaukset | Kustannusten mukaan
| |||
MUUT MAKSUT | euroa | ||||
19 | Todistus aluksen tarkastamisesta ja saniteettitoimenpiteistä vapauttamisesta/saniteettitoimenpiteistä suuret alukset (esim. matkustajalaivat, risteilijät) pienet alukset |
260
180 |
MAKSUTAULUKKO Tupakkavalvonta ja nikotiinivalmisteiden valvonta
| ||
TUPAKKATUOTTEIDEN JA NIKOTIININESTEIDEN VÄHITTÄISMYYNTILUPAHAKEMUKSEN SEKÄ NIKOTIININESTEIDEN VÄHITTÄISMYYNTIILMOITUKSEN JA TUKKUMYYNTI-ILMOITUKSEN KÄSITTELYMAKSU | euroa | |
1 | Tupakkatuotteiden tai nikotiininesteiden vähittäismyyntilupahakemus | 195
|
2 | Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden vähittäismyyntilupahakemus | 290
|
3 | Nikotiininesteiden vähittäismyyntiä koskeva ilmoitus | 95 |
4 | Tukkumyynti-ilmoitus | 95 |
TUPAKKATUOTTEIDEN, NIKOTIININESTEIDEN JA TUKKUJEN VUOSITTAINEN VALVONTAMAKSU | ||
5 | Myyntipaikan kukin tupakkatuotteiden tai nikotiininesteiden myyntipiste | 500
|
6 | Tukkumyyntipaikan kukin myyntipiste | 500 |
NIKOTIINIVALMISTEIDEN VÄHITTÄISMYYNTILUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELYMAKSU | euroa
| |
7 | Nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntilupahakemus | 195
|
NIKOTIINIVALMISTEIDEN VUOSITTAINEN VALVONTAMAKSU | ||
8 | Nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntipaikka | 125 |
TUPAKOINTIKIELTOA KOSKEVAN HAKEMUKSEN KÄSITTELY | ||
9 | Hakemuksen käsittely | Maksu käsittelyaikaan perustuen (60 €/h) |