Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta | 249 | 01.09.2015 | 8 |
2267-2015 (233)
Ilmanlaatu Turun kaupunkiseudulla heinäkuussa 2015 (Ys)
Tiivistelmä:
Raportti ilmanlaadusta Turun kaupunkiseudulla heinäkuussa 2015 on valmistunut. Hengitysilman tavallisin laatuluokitus oli sekä Kauppatorilla että Orikedolla hyvä.
Ksylk § 249
Ympäristönsuojelu, vs. ympäristötarkastaja Toni Mattila 24.8.2015:
Ilmanlaadun kuukausiraportissa käsitellään Turussa, Raisiossa, Naantalissa, Kaarinassa ja Paraisilla sijaitsevien ilmanlaadun mittausasemien tuloksia. Turussa mittausasemat sijaitsevat keskustassa (Kauppatorilla), Orikedolla sekä Ruissalossa.
Heinäkuussa hengitysilman laatu luokiteltiin Turun keskustassa useimmin hyväksi. Turun keskustan ilmanlaatu luokiteltiin huonoimmillaan tyydyttäväksi. Suurimmat indeksiarvot johtuivat kohonneesta typpidioksidin pitoisuudesta.
Myös Orikedolla ilmanlaatu luokiteltiin useimmin hyväksi. Huonoimmillaan ilmanlaatu luokiteltiin välttäväksi (yhtenä vuorokautena). Ilmanlaadun luokitteleminen välttäväksi johtui kohonneesta hengitettävien hiukkasten pitoisuudesta.
Heinäkuun mittaustuloksista lasketut ohjearvoihin verrattavat tilastolliset arvot sekä vastaavat valtioneuvoston asettamat ohjearvot on esitetty seuraavassa taulukossa. Typpidioksidin pitoisuudet Kauppatorilla olivat korkeimmillaan 27 %, Orikedolla 26 % ja Ruissalossa 11 % ohjearvosta. Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat korkeimmillaan Kauppatorilla 19 % ja Orikedolla 20 % ohjearvosta. Rikkidioksidipitoisuudet olivat Ruissalon mittausasemalla korkeimmillaan 8 % ohjearvosta. Ruissalossa otsonipitoisuudet olivat korkeimmillaan 73 % terveyshaittojen ehkäisemiseksi annetusta tavoitearvosta (120 µg/m3).
SO2 (µg/m3) | NO2 (µg/m3) | PM10 (µg/m3) | O3 (µg/m3) | |||
vrk | 1 h | vrk | 1 h | vrk | 8 h | |
Kauppatori | 19 | 36 | 13,2 | |||
Oriketo | 18 | 30 | 14,2 | |||
Ruissalo | 6 | 9 | 8 | 17 | 87 | |
Ohjearvo | 80 | 250 | 70 | 150 | 70,0 | 120 |
Turun keskustan mittausasema toimii myös alueen raja-arvon ylityksiä valvovana mittausasemana. Hengitettävien hiukkasten vuorokausipitoisuus saa ylittää arvon 50 µg/m3 korkeintaan 35 kertaa kalenterivuoden aikana (VNa 38/2011). Heinäkuussa arvoa ei ylitetty. Yhteensä ylityksiä vuonna 2015 on seitsemän. Vuonna 2014 ylityksiä ei tapahtunut lainkaan. Vuonna 2013 ylityksiä oli kahdeksan ja vuonna 2012 neljä.
Oheismateriaali 1Ilmanlaaturaportti heinäkuu 2015
Toimialajohtaja Markku Toivonen:
EhdotusKaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta päättää merkitä heinäkuun ilmanlaaturaportin tiedoksi.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.