Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta | 48 | 10.02.2015 | 9 |
60-2015 (60)
Tiedoksi merkittävät asiat (Hal)
Tiivistelmä: -
Ksylk § 48
Ympäristötoimiala, toimialajohtaja Markku Toivonen 2.2.2015:
Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnalle on osoitettu seuraavat tiedoksi merkittävät asiat. Asiakirjat ovat nähtävänä kokouksen sihteerillä.
Kaupunginhallitus 19.1.2015 § 21. Muutokset kaupunginhallituksen kevään 2015 kokousaikatauluun (hyväksyttiin, Kh päätti, että 24.11.2014 § 473 ja 1.12.2014 § 486 tekemiään päätöksiä muuttaen,
- että kaupunginhallituksen kokous 2.2.2015 alkaa klo 13 ja
- että kaupunginhallituksen kokous pidetään 23.3.2015 kello 14 alkaen.
Muilta osin kokousaikataulu säilyy aiemmin päätetyn mukaisena).
Kaupunginhallitus 19.1.2015 § 25. Lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat (hyväksyttiin muutoin paitsi, että Kh päätti merkitä kasvatus- ja opetuslautakunnan varhaiskasvatus- ja perusopetusjaoston 3.12.2014 kokouksen pöytäkirjan tiedoksi).
23.1.2015 Eero Auvisen esitys: Uusi muistomerkki "Harppuunakorttelin" alueelle (Oheismateriaali 1).
Toimialajohtaja 22.1.2015 § 2. Poikkeamispäätös; Talousrakennus, Puustellinkatu, Kärsämäki (P 2014-1553) (hyväksyttiin seuraavalla ehdolla:
Päätös annettiin julkipanon jälkeen 28.1.2015.
Toimialajohtaja 22.1.2015 § 3. Poikkeamispäätös; Päiväkoti, Isohaarlantie, Haarla (P 2014-1631) (hyväksyttiin).
Päätös annettiin julkipanon jälkeen 28.1.2015.
Toimialajohtaja 22.1.2015 § 4. Poikkeamispäätös; Käyttötarkoituksen muutos, Kakskerta, Meri-Penniläntie (P 2014-1003) (hyväksyttiin).
Päätös annettiin julkipanon jälkeen 28.1.2015.
Toimialajohtaja 26.1.2015 § 5. Poikkeamispäätös; Käyttötarkoituksen muutos, Nuottaluomantie, Hirvensalo (P 2014-995) (hyväksyttiin seuraavilla ehdoilla:
Päätös annettiin julkipanon jälkeen 28.1.2015.
Ympäristönsuojelujohtajan päätös nro 13, 26.1.2015. Päätös hulevesiviemäriin liittymistä koskevan vapautuksen myöntämiseksi kiinteistölle 853-82-30-27, Leipäläntie 69 (myönnettiin vapautus).
Oheismateriaali 1Muistomerkki "Harppuunakorttelin" alueelle
Toimialajohtaja Markku Toivonen:
EhdotusKaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta päättää merkitä asiat tiedoksi.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.