Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta17411.06.20139

6748-2013 (043)

Myynti- ja maksusaamisten poistot vuodelta 2013 (Hal)

Tiivistelmä: -

Ksylk § 174

Talouspalvelukeskus, reskontrat 30.05.2013

Kirjanpitolain 5:2 §:n 1 kohdan mukaan saamiset merkitään tilinpäätökseen nimellisarvoon, kuitenkin enintään todennäköiseen arvoon.

Todetut menetykset ja epävarmat saamiset on poistettava ja kirjattava kuluksi tilinpäätöksessä. Saamista voidaan pitää epävarmana, jos suorituksen saamista on velallista koskevien luottotietojen tai hänen varallisuusasemaansa koskevan muun selvityksen perusteella pidettävä ilmeisen epätodennäköisenä taikka jos aloitetut perimistoimenpiteet eivät ole johtaneet suoritukseen toimitetussa ulosotossa taikka asuinpaikka on tuntematon.

Saamisen tileistä poistamisesta päättää kaupunginhallitus taikka lauta- tai johtokunta. Ao. toimielimen on huolehdittava määrärahojen riittävyydestä. Esitykset omalle johto- tai lautakunnalle tulee tehdä ensitilassa, jotta epävarmat saamiset saadaan poistettua vuoden 2013 tilinpäätöksessä.

Niissä tapauksissa, joissa jokin ulosottoviranomainen on todennut asiakkaan varattomaksi tai käräjäoikeus on vahvistanut maksuohjelman yksityishenkilön velkajärjestelyssä tai saneerausohjelman yrityksen saneerausmenettelyssä, asiakkaalta olevien saamisten poistot voidaan tehdä ao. toiminnasta vastaavan yksikön päällikön päätöksellä.

Hyväksytyt poistoesitykset tulee toimittaa johto- tai lautakuntakäsittelyn jälkeen välittömästi talouspalvelukeskuksen reskontraan luottotappiokirjauksia varten.

Ympäristötoimialan epävarmat saamiset, jotka koskevan vuoden 2011 ja 2012 laskuja:

Rakennusvalvonta              1.958,00

Seudullinen joukkoliikenne      40,00

Yhteensä                             1.998,00

Liite 1Poistettavien saamisten lista (nähtävillä kokouksessa)

Toimialajohtaja Markku Toivonen:

EhdotusKaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta päättää, että listassa mainitut epävarmat saamiset voidaan poistaa kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan kirjanpidosta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvTalouspalvelukeskus
tiedKoskentaka Liisa