Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta | 125 | 07.05.2013 | 10 |
9192-2012 (746)
Turun hallinto-oikeuden päätös vesihuoltoasiaa koskevassa asiassa (Ys)
Tiivistelmä:
Turun hallinto-oikeus on pysyttänyt voimassa ympäristötoimenjohtajan päätöksen, jolla on hylätty tontinomistajan anomus vesijohtoon liittymistä koskevan vapautuksen myöntämiseksi. Lautakunnalle esitetään, että hallinto-oikeuden päätös merkitään tiedoksi.
Ksylk § 125
Toimialan hallinto, hallintojohtaja Harri Lehtinen 23.5.2013:
Ympäristöntoimenjohtaja on 11.10.2012 päättänyt, että tontin Räntämäki-68-12 omistajille ei myönnetä vapautusta velvollisuudesta liittää tontti vesihuoltolaitoksen vesijohtoon.
Tontin omistajat ovat valittaneet päätöksestä Turun hallinto-oikeudelle, joka on 17.4.2013 antamallaan päätöksellä hylännyt valituksen, koska vapauttamisen edellytykset eivät täyty. Liittäminen vesijohtoverkostoon ei muodostu vesihuoltolain tarkoittamalla tavalla kiinteistön omistajille kohtuuttomaksi. Kiinteistön vapauttaminen vaarantaisi tasapuolisen kohtelun periaate huomioon ottaen myös vesihuollon taloudellisen ja asianmukaisen hoitamisen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella.
Oheismateriaali 1Ympäristöntoimenjohtajan päätös 11.10.2012
Oheismateriaali 2Turun hallinto-oikeuden päätös 17.4.2013
Toimialajohtaja Markku Toivonen:
EhdotusKaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta päättää merkitä hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksi.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.