Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta57713.12.20177

13016-2017 (641)

Käyttöoikeussopimus maa-alueen luovuttamisesta kallion massalouhinta- ja varastoaluetarkoitusta varten Kiertomaa Oy:lle (Saramäki)

Tiivistelmä:

Käyttöoikeussopimus maa-alueen luovuttamisesta Kiertomaa Oy:lle kallion massalouhinta- ja varastoaluetarkoitusta varten Saramäen kaupunginosasta tulevan maa-ainespuiston alueelta.

Kilajk § 577

Kiinteän omaisuuden kehittäminen, maankäyttöinsinööri Heikki Häkli 4.12.2017:

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy on vuokrannut perustettavan yhtiön lukuun (Kiertomaa Oy) Turun kaupungilta Rudus Oy:llä aiemmin vuokralla olleen kallion massalouhinta-alueen Saramäestä Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan päätöksellä 31.8.2016 § 353.

Kiertomaa Oy:n tuleva maa-ainespuistoalue sijaitsee pääosin 7.1.2017 voimaan tulleen asemakaavan mukaisesti nykyistä maanvuokra-aluetta pohjoisempana. Kiertomaa Oy toteuttaa maa-ainespuiston asemakaavan mukaiselle alueelle. Toteutus alkaa nykyisen kalliopohjan tasoittamisella maa-ainespuiston suunnitelman mukaiseen korkeusasemaan. Kiertomaa Oy on jo aiemmin saanut Turun kaupungilta valtakirjan kallion louhinnan vaatimien lupien hakemiseksi.

Ensimmäisessä vaiheessa nykyisen, jo aiemman vuokralaisen toimesta louhitun, alueen lisäksi louhittava alue on kooltaan noin 8 hehtaaria ja sijoittuu sopimuksen liitekartan M 442 / 23.11.2017 mukaisesti voimassa olevan asemakaavan EJ-1 asemakaavamerkinnän alueelle. Kartasta ja käyttöoikeussopimuksesta on jätetty pois EJ-1 jätteenkäsittelyalueella sijaitsevat ev-merkinnällä rajatut alueet, jotka on asemakaavassa varattu suojaviheralueeksi EJ-1 alueen sisällä. Karttarajaus sisältää myös 1.3.2017 alkaneen maanvuokrasopimuksen alueet, jotka sijoittuvat EJ-1 jätteenkäsittelyalueelle.

Kiinteistöliikelaitos perii käyttöoikeussopimuskorvauksen kallion massalouhinnasta- ja varastointialueesta myydyn kiviaineksen mukaan. Kun maa-alue on tasoitettu maa-ainespuiston suunnitelmien mukaisesti, laaditaan Kiertomaa Oy:n ja Turun kaupungin välille maanvuokrasopimus.

Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnalle esitetään, että Kiertomaa Oy:n kanssa tehdään käyttöoikeussopimus kallion massalouhinta- ja varastoaluetarkoitusta varten olevasta alueesta liitteenä 1 olevan käyttöoikeussopimusluonnoksen mukaisesti. Alue on esitetty Kiinteistöliikelaitoksen laatimalla kartalla M 442 / 23.11.2017. Korvaukseksi kiviaineksesta peritään Kiertomaa Oy:ltä 0,10 euroa / myyty kiviaines tn.

Liite 1Käyttöoikeusopimusluonnos

Toimialajohtaja Jouko Turto:

EhdotusKiinteistöliikelaitoksen johtokunta päättää:

- luovuttaa Kiertomaa Oy:lle käyttöoikeussopimuksella lisäalueen kallion massalouhinta- ja varastoaluetarkoitusta varten voimassa olevan maa-ainespuiston asemakaavan EJ-1 alueelta. Luovutettavasta EJ-1 alueesta puuttuvat ev-alueet, jotka EJ-1 alueen sisällä on tarkoitettu varattavaksi suojaviheralueiksi.  Käyttöoikeussopimuksen alue on esitetty Kiinteistöliikelaitoksen laatimalla kartalla M 442 / 23.11.2017, jossa on esitetty sekä varastoaluekenttänä oleva Kiertomaa Oy:lle vuokrattu maapohja, että uusi louhittava alue maa-ainespuiston alueelta;

- että sopimuskorvauksena Kiertomaa Oy maksaa 0,10 euroa / myyty kiviaines tn;

- että tästä alueesta laaditaan maa-ainespuiston kentän valmistuttua maanvuokrasopimus Kiertomaa Oy:n ja Turun kaupungin välille; sekä

- että muutoin noudatetaan liitteenä 1 olevaa käyttöoikeussopimusta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoKiertomaa Oy


Liitteet:

Kilajk § 577
Liite 1:Käyttöoikeusopimusluonnos