Strateginen yhteisö

Lyhyt koonti ja yhteenveto yhtiön tuloskortistaKhkon 29.9.2014

 

 

 

 

Toimiala – Infrastruktuuri ja energia

 

 

Toimiala Tuotanto

 

 

Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy (Arkea)   

Liikevaihto ja liikevoitto tavoitteet ovat laadittu laskevaksi vuosille 2015 – 2018, mutta yhtiön näkemyksen mukaan tavoitteellisiksi alan kireästä kilpailutilanteesta johtuen.

 

Turun Seudun Rakennustekniikka Oy

Liikevaihto ja liikevoitto tavoitteet ovat laadittu positiivisen maltillisiksi vuosille 2015 - 2018, mutta yhtiön näkemyksen mukaan erittäin haasteelliseksi kiristyvässä kilpailutilanteessa ja edellyttävät sopeuttamistoimia yhtiön kulurakenteelta.

 

Turun Seudun Kuntatekniikka Oy (Kuntec)

Liikevaihtotavoite on laadittu laskevaksi kiristyvässä kilpailutilanteessa. Yhtiö pyrkii edelleen toiminnan tehostamisella ja rakenteellisilla muutoksilla tuottavuuden parantamiseen ja liikevoittotason turvaamiseen.

 

Turun Kaupunkiliikenne Oy

Yhtiön toiminnalliset tavoitteet säilyvät nykytasollaan, mutta lähivuosien liikevaihdon, liikevoiton ja tuloksen lasku aiheutuu siitä, että tilaaja on ilmoittanut vähentävänsä liikennettä Turun Kaupunkiliikenteen Oy:n osalta n. 6% syksystä 2014 alkaen, eikä korvaavaa liikennettä ole tiedossa.

 

Turun Tekstiilihuolto Oy

Yhtiön toiminnallisissa ja taloudellisissa tavoitteissa ei huomauttamista. Yhtiö tavoittelee maltillista kasvua mm. elintarviketeollisuuden piiristä. Tuloutus tapahtuu antolainojen korkoina.

 

Toimiala - Elinkeino ja osaaminen

 

 

Koneteknologiakeskus Turku Oy

Toiminnallisissa ja taloudellisissa tavoitteissa ei huomauttamista. Yhtiön talous perustuu oppilaitosten käytön ja kaupungin avustuksen säilymiseen entisen suuruisena. Talouden tasapaino tultaneen saavuttamaan.

 

Turun Ammattikorkeakoulu Oy

Toiminnallisissa ja taloudellisissa tavoitteissa ei huomauttamista. Todettakoon kuitenkin, että yhtiö on hyvin omavarainen ja sen kassaan kertyy huomattava likviditeetti osittain kaupungin pääomapanostuksin. Tämä pääoma tulisi käyttää Kampus hankkeen toteuttamiseen jollain tavoin, muuten ylilikviditeetti ei ole perusteltua.

 

Toimiala – Asunto- ja kiinteistö

 

 

Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy

Vason toimintaympäristönä olevien asuntomarkkinoiden nähdään kehittyvän heikosti suunnittelukaudella ja tämä heijastuu myös Vason asuntokysyntään. Asuntomarkkinoiden pysähtyneisyys näkyy kuitenkin myös alhaisena vaihtuvuutena, joka toimii Vason eduksi hiljaisessa markkinatilanteessa. Yhtiölle asetetut taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet heijastelevat asuntomarkkinoiden tilannetta ja ne on asetettu maltillisella tasolla kehittymään positiivisesti. Tavoitteena ei ole merkittävä volyymin kasvattaminen, pääasiallisesti nykyisen asuntokannan kehittäminen.

 

TVT Asunnot Oy (konserni)

Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden kehitys on määritetty maltillisesti sekä talousarvio-, että taloussuunnitelma kaudelle. Vain kaupunginvaltuustoon nähden sitova tavoite yhtiön asuntokannan kehityksestä suhteessa asuntojen määrään kaupungissa nähdään kehittyvän ei-toivotulla tavalla johtuen uudiskohteille rakennuskelpoisten tonttien puutteesta.

 

Turun Teknologiakiinteistöt Oy

Yhtiö kokee saavuttavansa asetetut taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet myös jatkossa. Positiivisen kehityksen tavoitetaso suunnitelmakaudelle on asetettu maltillisesti. Yhtiö pyrkii saavuttamaan sille asetetut tavoitteet vastaamalla asiakaslähtöisesti toimitilatarpeisiin.

 

Turun Ylioppilaskyläsäätiö

Vuoden 2015 budjetoinnissa toteutetaan maltillista vuokrankorotusta. Haliskylän kohteeseen on suunnitteilla perusparannus vuosina 20142016. Säätiön tasolla sen vaikutukset näkyvät vajaakäyttöasteena, asuntopaikkojen määrän ja vuokratuottojen laskuna ko. vuosina.

Merkittävä tekijä talousarvio ja -suunnitelmakaudella tulee olemaan vuonna 2014 toteutettava lainakonvertointi, jonka myötä syntynyttä korkosäästöä (vuoden 2014 tasolla 0,9M €) hyödynnetään suurempina lainanlyhennyksinä, mikä vaikuttaa suoraan poistojen määrään. Säätiö tekee poistot lainalyhennysten suuruisina. Tällöin liikevoitto pienenee, mutta tilikauden tulokseen tällä ei ole vaikutusta. Vuodelle 2016 osuu lainojen lyhennyspiikki ja lisäksi vuonna 2016 on vielä osa Haliskylän asunnoista perusparannuksessa. Säätiön tämänhetkisten laskelmien mukaan tämä aiheuttaa noin 3 % vuokrankorotuksilla noin 1 M€:n alijäämän, jolloin hyödynnetään aiempina vuosina kartutettua asuintalorahastoa.

 

Koy Turun Monitoimihalli

Valtuustoon nähden sitoviin tavoitteisiin on yhtiön ehdotuksesta lisätty hoito- / käyttökate -tunnusluku. Tämä kertoo ko. yhtiöstä liikevoittoa havainnollisemmin yhtiön kannattavuuden kehittymisestä. Vuoden 2015 talousarvio on laadittu maltillisen kasvun odotukseen pohjautuen, joka pyritään toteuttamaan tapahtumahankinnan tehostumisen ja uusien tuotteiden kautta. Huomioitavaa on osan yhtiön lainoista erääntyminen vuonna 2016 ja investointien ja peruskorjaustarpeen kasvaminen.