Liite 1 § 4

 

Suunnitelmaluonnos 2.3.2009 konsernijaoston toiminnan kehittämiseksi

 

 

1. Konsernijaoston työn käynnistäminen ja tehtäväkenttä

 

Aloitetaan työ tuomalla ensimmäiseen kokoukseen

 

·jaoston toimintaa sääntelevät asiakirjat ja lakipykälät → tavoitteena tehdä jaoston jäsenille selväksi valvontavastuut ja eri toimijoiden roolit (konsernijaosto / kaupunginhallitus / kaupunginjohtaja) ja lainsäädännön asettamat jääviysrajoitteet konsernin sisäisessä päätöksenteossa

·big picture –kartta: mitkä ovat konsernin liiketoiminnalliset yksiköt (=kokonaiskuva). Käydään läpi yksikköjen kokonaisuus ja niiden jaottelu suhteessa

a) liikevaihtoon

b) strategiseen rooliin ja merkitykseen Turun kaupunkikonsernissa

c) mahdolliseen riskianalyysiin

d) valtuuston ohjausvaltaan

e) nykyiseen valvontavastuurakenteeseen

Tavoite on muodostaa kevään aikana yksikkökokonaisuudesta ”korit”, joiden perustella konsernijaosto voi suunnata työnsä olennaisiin kohteisiin ja kokonaisuuksiin ja päättää valvonta-, ohjaus- ja kehittämisvastuunsa kannalta mielekkäistä toimintatavoista.

·informaatio konserniohjeiden valmistelun tilasta → tavoitteena on uudistaa konserniohjeet pikaisesti ja arvioida konserniasioiden valmistelu. Tuotetaan vertailuaineisto sixpack-kaupunkien omistajapolitiikasta ja konserniohjauksesta (valmistelu keskushallinnossa). Tarvitaanko Turkuun valmistelun kehittämiseksi pieni konserniohjausyksikkö?

·vuosikellon rakentaminen: sovitettava yhteen jaoston työaikataulu, yhtiökokousaikataulut ym. → tavoitteena toimia ennakoivasti (esim. kuulemiset) ja siten pystyä tarvittavassa määrin toteuttamaan jaostolle määrättyä ohjausvastuuta

 

Lisäksi käydään keskustelu jaoston toimintatavoista ja siihen kohdistuvista odotuksista. Sovitaan työtavoista, -aikatauluista ja mahdollisesta seminaaripäivästä.

 

2. Kehittämistarpeiden painopisteet:

 

·konserniohjeiden ja valmistelun uudistaminen

·konserniohjauksen kehittäminen (esim. uuden Turku-strategian ja talousohjelman tavoitteet, tuottavuuden kasvattaminen)

o”korien” määrittely: kaikkia ei voi ohjata samoilla perusteilla

opyrkimys ennakoivaan ja johdonmukaiseen ohjaukseen sekä ennakoivaan aikatauluun

oriskienhallinnan, sisäisen valvonnan ja tiedonsaannin kehittäminen

oCorporate Governance –periaatteiden edistäminen ja tuominen osaksi normaalia toimintaa

ovastuutusketjujen ja –tahojen määrittely

ovuorovaikutuksen parantaminen Turun strategisten tavoitteiden toteutumisen edistämiseksi Turku-konsernissa

 

3. Liikelaitosten tavoitteenasettelun ja toimintaohjausta koskevan mallin laatiminen