Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus27002.09.20248

5971-2024 (00 01 02)

Opastekonseptin käyttöönotto ja koordinointi Turun kaupungissa

Tiivistelmä:

Turun kaupunkiopastamisen konseptin kehittäminen aloitettiin vuonna 2017 6Aika: Opastamisen ekosysteemi -hankkeessa. Projektin aikana luotiin opastekonseptin Turun malli ja visuaalinen ohjeistus opasteiden toteuttamiseen. Opastekonseptia on pilotoitu kaupungin- ja ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Konseptin mukaisia opasteita on toteutettu useissa eri kohteissa niin katu- kuin sisätiloissa. Asia on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että on perusteltua ottaa opastekonseptin Turun malli osaksi kaupungin normaalitoimintaa.

Kh § 270

Elinvoimajohtaja Vesa Palander ja tapahtumajohtaja Antti Kirkkola 27.8.2024:

Turun kaupunkistrategian vision mukaan Turku kutsuu kaikki osallistumaan elämyksiin, työhön, edelläkävijyyteen ja kestävään kasvuun - elämään elämänsä parasta aikaa. Laadukkaan ja hyvin toteutetun opastejärjestelmän avulla voidaan tukea vision toteutumista.

Kaupunkistrategiassa halutaan edistää sujuvaa arkea, jossa liikkuminen on helppoa niin kävellen, pyörällä, autolla kuin joukkoliikenteelläkin. Lisäksi halutaan, että kaupunkilainen tai matkailija löytää häntä kiinnostavat palvelut helposti ja oikeaan aikaan. Kestävien liikkumismuotojen käyttöön kannustava opastusjärjestelmä tukee osaltaan asukkaiden hyvinvointia, aktiivisuutta ja hiilineutraalisuustavoitetta.

Turun kaupunki käynnisti vuonna 2017 kaupunkiopastamisen kehittämisen hankkeen, koska opastamisen kehittämiselle nähtiin tarve ja useita hyötyjä. Laadukas kaupunkiopastaminen lisää ihmisten kykyä hahmottaa ympäristöään ja luo samalla turvallisuuden tunnetta. Selkeät opasteet auttavat käyttäjää löytämään uusia reittejä, kohteita ja palveluita sekä kannustavat kestävien liikkumismuotojen, kuten kävelyn ja pyöräilyn valintaan. Riittävän tiheä kaupunkiopastamisen verkosto on tarpeen ehjän opastuskokemuksen luomiseksi.

Eri kohteiden ja palveluiden saavutettavuus on keskeinen osa kaupungin vetovoimaa ja sen konkretisoitumista. Opasteiden avulla tehostetaan kohteiden ja palveluiden saavutettavuutta, estetään ruuhkautumista ja sitä kautta lisätään kaupungin vetovoimaisuutta. Hyvin toteutetulla analogisella ja digitaalisella opastamisella vaikutetaan kaupungin ja kaupallisten alueiden ostopotentiaalin luomiseen ja vahvistamiseen.

Turun opastekonsepti perustuu kansainvälisesti tunnettuun Legible City -konseptiin, jonka mukaista opastamista on käytössä mm. Lontoossa, Bristolissa ja New Yorkissa. Englannissa tehtyjen seurantatutkimuksien mukaan opasteiden käyttöönottaminen on lisännyt kävelyä, nopeuttanut siirtymiä ja parantanut kokemusta ympäristön turvallisuudesta.

Yhtenäinen opastejärjestelmä läpi kaupungin rakenteiden on vielä hyvin harvinaista niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Turun voidaankin katsoa olevan tässä edelläkävijä.

Opastekonsepti, käyttöönotto ja kehittäminen

6Aika: Opastamisen ekosysteemi -hankkeessa 2017–2019 luotiin Turun kaupungille yhtenäinen tapa opastaa eri kohderyhmiä erilaisissa tilanteissa ja kohteissa. Kaupungin luettavuuden ja hahmottamisen kannalta on oleellista, että opastamisen polku on katkeamaton. Konseptin kehittämisessä on erityisesti keskitytty siihen, että se soveltuu niin ulko- kuin sisätiloihin, ja sen toimintaperiaatteet ovat mahdollista jatkossa toteuttaa myös digitaalisesti. Opastamisen konsepti on esitetty liitteessä 1.

Turun uuteen opasteperheeseen kuuluvat erilaiset opasteratkaisut, symbolit ja grafiikka sekä suunnitelmat opasteiden asennuksesta ja huollosta. Konseptin ulkoasu perustuu Turun kaupungin graafiseen ohjeistoon. Ideana on, että kaupungin eri palvelualueet voivat jatkossa hyödyntää jo tehtyä työtä mm. visuaalisen ilmeen, esteettömyyden ja opasteiden teknisen toteutuksen osalta, ja samalla saadaan yhtenäinen ilme kaupungin opastamiseen. Yhtenäisen konseptin hyödyntäminen nopeuttaa uusien opasteiden käyttöönottoa ja on myös kustannustehokas toimintamalli.

Ensimmäiset konseptin mukaiset pysyvät kaupunkiopasteet pystytettiin Turun keskustaan toukokuussa 2020. Konseptia on hyödynnetty tähän mennessä jo useilla alueilla ja kiinteistöissä eri puolilla kaupunkia.

Opastekonsepti on alusta käyttäjälähtöiselle kehittämiselle, esimerkiksi mobiileille käyttöliittymille, kaupunkiympäristössä oleville digitaalisille näyttölaitteille, valoa ja ääntä hyödyntäville opastamisen tavoille ja muille tulevaisuuden teknologioille. Tämä kehittäminen on kiinteä osa opastekonseptin jatkokehittämistä.

Kansallinen muotoilupalkinto Turun opastekonseptille

Turun kaupungin opastamisen konsepti huomioitiin valtakunnallisesti, se palkittiin vuonna 2020 kansallisella Fennia Prize Winner -muotoilupalkinnolla. Palkittujen joukossa Turun opastamisen konsepti oli ainoa julkiseen käyttöön tehty muotoilutyö. Fennia Prize on yksi Suomen merkittävimmistä muotoilukilpailuista, sen järjestävät Design Forum Finland, Fennia-konserni, Elo sekä Patentti- ja rekisterihallitus (PRH). Palkintojen saajat valitsevat muotoilun ja elinkeinoelämän asiantuntijoista koostuva palkintolautakunta. Palkintolautakunta perusteli opastamisen konseptin palkitsemista seuraavasti: ”Projekti on hyvä esimerkki siitä, kuinka strategisesti käytetyllä muotoilulla voidaan parantaa kaupunkibrändiä ja -ympäristöä. Osallistavan suunnittelun kautta käyttäjillä ja asukkailla oli mahdollisuus kertoa mielipiteensä ja vaikuttaa. Samalla kaupungin oma visio selkiytyi. Palaute oli vahvasti positiivinen ja lopputuloksena saatiin toimiva ja moderni kaupunkiopastamisen konsepti.”

Opastamisen koordinointi ja resursointi

Opastamisen ekosysteemi -hankkeen jälkeen on toteutettu käyttöönottovaihe, jonka aikana on selvitetty opastamisen tarve ja kaupungin toimijoiden roolit opastamisen koordinaatiossa, kehittämisessä, suunnittelussa ja toimeenpanossa. Valmistelua on tehty yhteistyössä kaupungin eri toimijoiden kanssa ja tämän työn perusteella on päädytty nyt esitettävään toimintamalliin, jossa opastaminen otetaan kaupungissa laajamittaisesti käyttöön ja jossa toimijoiden roolit ja tehtävät on määritetty.

Käyttöönottovaiheen aikana todettiin, että konseptin laajamittainen ja laadukas käyttöönotto koko kaupungissa, niin kaupunkikonsernin kuin yksityisten toimijoiden ylläpitämänä vaatii jatkossa tehokasta koordinointia, selkeää ohjeistusta esimerkiksi vaadittavista luvista, taloudellista resursointia ja opasteiden ylläpito- ja hallintajärjestelmän.

Opastamisen koordinaatio toimintona vakinaistetaan ja se toteutetaan jatkossakin elinvoiman palvelukokonaisuuden tapahtumapalvelut palvelualueella, jonne varataan myös jatkossa tarvittavat hallinto- ja palkkakustannukset. Opastamisen kehittämisen ja edistämisen kustannukset varataan kaupunginhallituksen palveluopastamisen erillismäärärahatilille. Jatkossakin pyritään hyödyntämään ulkopuolista kehittämisrahaa opastamisen kehittämisessä. Koordinaatiomalli ja toimijoiden roolit on esitelty liitteessä 2.

Opastekonseptin vakiinnuttaminen osaksi kaupungin normaalitoimintaa -päätösesitys ja siihen liittyvät koordinaatiomalli sekä toimijoiden roolit on hyväksytty elinvoimanjohtoryhmässä 11/2023 ja kaupunkirakentamisen johtoryhmässä 4/2024. Lisäksi toimintamallin käyttöönottoa ja sen vaiheita on esitelty kaavakoulussa ja toimitilojen rakennuttamisen palvelualueelle 5/2024.

Opastekonseptin käyttö ja käyttöönottoa ohjaavat prosessit koskevat myös kaupungin omistuksessa olevia konserniyhtiöitä ja -yhteisöjä.

Esitämme, että:

Liite 1Turun opastamisen konsepti

Liite 2Opastamisen koordinaatiomalli ja toimijoiden roolit

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

Ehdotus​Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteen 1 mukaisen opastekonseptin käytettäväksi kaupungin opastamisen perustana ja jatkokehittämisen alustana sekä opastamisen Turun kaupungin koordinaatiomallin ja toimijoiden roolit liitteen 2 mukaisena.

​Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että elinvoiman palvelukokonaisuuden tapahtumapalvelut palvelualueelle varataan tarvittavat hallinto-, kehittämis- ja palkkakustannukset ja että opastamisen kehittämisen ja edistämisen kustannukset varataan kaupunginhallituksen palveluopastamisen erillismäärärahatilille.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedElinvoiman palvelukokonaisuus
tiedHyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta
tiedKasvatus ja opetus
tiedKasvatus- ja opetuslautakunnan ruotsinkielinen jaosto
tiedKasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta
tiedKaupunginhallituksen konsernijaosto
tiedKaupunkiympäristö
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedKeskusvaalilautakunta
tiedKonsernihallinto
tiedKulttuuri- ja nuorisolautakunta
tiedKulttuurin palvelukokonaisuus
tiedLasten ja nuorten palveluiden yhteisvaikuttavan kokonaisnäkemyksen palvelukokonaisuus
tiedLiikunnan palvelukokonaisuus
tiedLiikuntalautakunta
tiedLounais-Suomen jätehuoltolautakunta
tiedRakennus- ja lupalautakunta
tiedRevisiotoimisto
tiedTarkastuslautakunta
tiedTurun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta


Liitteet:

Kh § 270
Liite 1:Turun opastamisen konsepti
Liite 2:Opastamisen koordinaatiomalli ja toimijoiden roolit