Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus15807.05.20247

3391-2024 (00 01 02, 08 00 00, 08 01 01)

Kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelman tavoitteet

Tiivistelmä:

Kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelman (SULP - Sustainable Urban Logistics Plan) tarkoituksena on koota kaikki kestävään kaupunkilogistiikkaan liittyvät keskeiset kehittämistarpeet, linjaukset ja päätökset yhteen sekä varmistaa, etteivät ne ole keskenään ristiriidassa. Lisäksi suunnitelman tavoitteena on tuoda tavoitteet selkeästi esiin ja tehdä niistä mitattavia ja resursoituja toimenpiteitä, joilla saadaan aikaan tuloksia. Kattavan kokonaisnäkemyksen aikaansaamiseksi työ laaditaan laajalla sidosryhmäyhteistyöllä, jotta saataisiin toimenpideohjelma mittareineen ja vaikutusarvioineen vuosille 2025 - 2029. Kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelma (SULP) on osa kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitelmaa (SUMP), jonka alustavat tavoitteet ja toimintamalli on hyväksytty jo aiemmin (kh 20.3.2023 § 102). Kaupunginhallitukselle esitetään, että se merkitsee kaupunkilogistiikan tilannekuvan Turussa tiedoksi ja hyväksyy kaupunkilogistiikan suunnitelman tavoitteet ja toimintamallin.

Kh § 158

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus, liikkumispalvelut, projektityöntekijä Nelli Korpela, logistiikka-asiantuntija Pirkka Pajumäki, liikennepalvelupäällikkö Risto Peltonen 26.4.2024:

Suunnitelman tausta

Turun kaupunki on viime vuosina tehnyt useita päätöksiä, joilla tähdätään kaupungin hiilineutraaliuteen vuoteen 2029 mennessä. Näitä ovat mm. Turun päivitetty ilmastosuunnitelma (kv 16.5.2022 § 103), Turun kaupunkiseudun MAL-sopimus 2020–2031 (8.10.2020) ja Turun kiertotalouden tiekartta (kh 22.11.2021 § 518). Erilaiset hyväksytyt ohjelmat ja päätökset sisältävät myös tavoitteita koskien tavaraliikennettä ja kaupunkilogistiikkaa.

Kaupunkilogistiikka on olennainen osa kaupunkiliikenteen kehittämistä. Päästöjen ja ruuhkien hillinnän lisäksi, sujuvasti ja kestävästi toteutetulla logistiikalla on suuri vaikutus keskusta-alueen viihtyisyyteen, liikenneturvallisuuteen sekä kaupungin elinkeinoelämälle. Päivitetyssä Turun ilmastosuunnitelmassa (kv 16.5.2022 § 103) on päätetty, että yhtenä toimenpiteenä tulee laatia henkilö- ja tavaraliikennettä koskevat kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelmat (SUMP, SULP), joihin ilmastosuunnitelman tavoitteiden mukaisesti tulee sisällyttää konkreettiset ja vuosittaiset askeleet kulkutapamuutoksen toteuttamiseksi ja liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Työn menestyminen edellyttää laajaa sidosryhmäyhteistyötä kaupungin eri yksiköiden sekä kaupungin ja yritysten kesken. Kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelma tullaan myöhemmin liittämään osaksi kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitelmaa.

Kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelman laadinnan taustalla olevat tavoitteet on koottu useista eri ohjelmista ja suunnitelmista, kuten pormestariohjelma, Turun ilmastosuunnitelma ja kiertotalouden tiekartta. Nämä tavoitteet on koottu oheismateriaaliin 1.

Yleistä

Verkkokauppa jatkaa kasvuaan

Verkkokaupan suosion myötä pakettijakelu on ollut vahvassa kasvussa ja se on poikennut kehityssuunnaltaan selkeästi muista lähetyslajeista viimeisen vuosikymmenen aikana. Vaikka sekä vähittäiskaupassa että verkkokaupassa nähtiin laskua vuosina 2022 ja 2023 heikentyneen taloustilanteen takia, yleisen käsityksen mukaan verkkokauppa jatkaa kuitenkin tulevina vuosina kasvuaan, kuten myös pakettien jakelumäärät. Postin ennuste on, että pakettien määrä tulee kaksinkertaistumaan verkkokaupan kasvun myötä vuoteen 2030 mennessä. Ennuste perustuu mm. siihen, että muihin maihin verrattuna verkko-ostaminen on Suomessa vielä melko vähäistä (Traficom, postimarkkinaselvitys 2022).

Arviointi pakettien kokonaismäärästä perustuu kyselyyn, jonka Traficom on teettänyt suurimmille toimijoille. Tähän tarkasteluun kuuluvat Suomen sisäiset lähetykset, sekä maahan tuleva ja lähtevä kansainvälinen liikenne. Postimarkkinaselvityksen tarkoituksena on arvioida markkinaa ja sen toimivuutta koskien postilähetyksiä Suomessa (Traficom, postimarkkinaselvitys 2022).

Traficom postimarkkinaselvitys 2022)

Kotimaisen verkkokaupan kehitys on nähtävissä Suomen johtavan verkkokauppatoimittajan Vilkas Groupin toimittamassa verkkokauppaindeksissä, joka perustuu yli 2000 Vilkas Groupin asiakkaana toimivan verkkokaupan reaaliaikaiseen myynnin seurantaan (Vilkas Group, raportit 2023 Q4).

Verkkokaupankäynnin kehitys Suomessa (Vilkas Group Verkkokauppaindeksi)

Myös Postilla on oma verkkokauppamittarinsa, joka seuraa verkkokaupan kehitystä Suomessa. Tiedot pohjautuvat kuluttajakentän säännölliseen mittaamiseen, jaettuihin verkkokauppalähetyksiin kuluttajille ja Postin analyysiin. Mittari sisältää kaikki Postin Suomessa toimittamat lähetykset posteihin, automaatteihin, postilaatikoihin sekä kotiin toimitukset. (Posti, verkkokauppamittari kevät 2024)

Verkkokauppamittari (Posti)

Kaupunkilogistiikka Turussa

Päivitetyssä Turun ilmastosuunnitelmassa (kv 16.5.2022 § 103) on päätetty, että yhtenä toimenpiteenä tulee laatia sekä henkilö- että tavaraliikennettä koskevat kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelmat (SUMP ja SULP), jotka osaltaan toteuttavat ilmastosuunnitelman tavoitetta. Kaupunginhallitus on hyväksynyt ohjelmat 19.12.2022 osana konsernihallinnon toimintasuunnitelmaa vuosille 2023–2026.

Muun muassa lisääntyvä pakettijakelu, uudet logistiikan muodot, kuten autonominen liikenne, datan hyödyntäminen ja alustatalous, erilaiset logistiikkaan liittyvät hankkeet, alueellinen ja seudullinen yhteistyö eri tahojen kanssa ja sen kehittäminen sekä päästövähennystavoitteet vaativat tulevaisuudessa lisää huomiota ja koordinointia myös kaupungin puolelta.

Keväällä 2023 kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuteen liikkumispalvelujen palvelualueen kaupunkiliikkumisen ratkaisujen vastuualueelle perustettiin logistiikka-asiantuntijan toimi. Kaupungilla ei ollut aiemmin varsinaista vastaavaa logistiikka-asioissa, jolle kohdentaa sisäisiä ja ulkoisia ongelmia ratkottavaksi yhdessä muun organisaation ja sidosryhmien kanssa. Logistiikka-asiantuntija vastaa laajasti koko kaupungin logistiikasta asiantuntijana, mutta aluksi tehtävän pääpaino on kaupunkilogistiikassa ja kaupunkitilan käytön koordinoinnissa sekä vastaaminen tavaraliikennettä koskevan kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelman (SULP) tekemisestä.

Lähtötilanne keväällä 2024

Logistiikkaa koskeva suunnitelma tarvitaan, koska sellaista ei ole. Turussa on aiemmin tehty kokeiluja liittyen logistiikkaan mm. 6Aika: Citylogistiikan Uudet Ratkaisut -hankkeessa vuosina 2018–2020, mutta tällä hetkellä ei tiedetä tarkkaan, millaisia kehitystarpeita keskusta-alueen jakelussa on ja tavaraliikennettä ohjataan melko vähäisin keinoin. Esimerkiksi aikarajoitukselliset kuormauspaikat, kuten 15 min paikat, ovat ongelmallisia. Aika voi riittää kuriirille mutta harvemmin purkuun ja lastaukseen. Raskas liikenne satamasta on jo aikaisemmin ohjattu Suikkilantietä pitkin ja yli 15 metristen ajoneuvojen pitää hakea erityislupaa tullakseen keskusta-alueelle.

Vaikka tavaraliikenteen mielletään pyörivän omalla painollaan, se ei silti ole täysin ongelmatonta. Turun kaupungin katukuvassa tämä on nähtävissä mm. lisääntyneenä kuriiriliikenteenä, josta usein etenkin ravintolatoimituksiin liitettävä väärin pysäköiminen on jokapäiväistä, eikä kuriiri- ja lähettipalveluiden liikennettä pystytä aina valvomaan nykyisin resurssein. Lisäksi katutasolta tarkasteltuna osoitettujen kuormauspaikkojen käyttäminen on kirjavaa. Kuormauspaikkojen lisäksi keskusta-alueelle sijoittuu useita pysäköintilaitoksia, joita hyödynnetään hyvin vaihtelevasti logistiikan tarpeisiin. Poikkeuksena voidaan mainita keskustan ostoskeskus Hansa, jossa on pyritty huomioimaan varsinkin tulologistiikan tarpeet sijoittamalla niitä erilliselle lastaustasolle. Hansan toiminnoissa näyttäytyvät myös keskusta-alueen haasteet kuriiripalveluiden osalta, sillä Hansassa niille on voitu osoittaa noutopiste kauppakeskuksen huoltotasolta, mikä ei muualla ole aina mahdollista, tai mahdollisuuksia ei ole tutkittu.

Käytännön haasteena keskustan liikenteessä on sisääntuloväylien ja katutilojen ruuhkautuminen, johon osaltaan vaikuttaa se, että paikoitus- ja pysäköintilaitosten sisäänajoja ei ole tuotu itse keskustasta kauemmas sisääntuloväylien luo. Oman haasteensa sujuvan jakelu- ja tavaraliikenteen järjestämiseen keskusta-alueella tuo myös olemassa olevan infrastruktuurin hajanaisuus. Synergiaetujen hakeminen infraa kehittämällä ja rakennushankkeita yhdistämällä on toistaiseksi ollut vähäistä. Katuremonteissa huomioidaan yleensä ensisijaisesti henkilöauto-, kävely- ja pyöräliikenne. Keskusta-alueen liikenteen ja liikennejärjestelyiden kokonaisvaltaisessa kehittämisessä myös logistiikan tarpeet tulee huomioida heti alusta lähtien nykyistä kattavammin. Huomiotta ei voida myöskään jättää autonomisen tavaraliikenteen kehitystä (robotit ja dronet), josta Turussa on saatu alustavia kokemuksia S-ryhmän ruokaroboteista kesäkuusta 2023 alkaen.

Kaikkiaan Turun keskusta-alueella on kivijalassa ja kauppakeskuksissa yhteensä 1434 liiketilaa, joista vapaiden tilojen osuus tällä hetkellä on noin 10,9 % (toukokuu 2023). Keskustan liikkeisiin ja kiinteistöihin voidaan pahimmillaan toimittaa yksittäisiä paketteja saman päivän aikana usean eri toimittajan kautta, joten jakeluinfran toimivuudella on suuri merkitys. Elokuussa 2023 Turku ylitti 200​ 000 asukkaan rajan (Digi- ja väestötietovirasto). Jatkossa kaupungistuminen, palveluiden tarve sekä verkkokaupan kasvu tulevat lisäämään jakeluliikennettä entisestään. Myös Turun asettamat ilmastotavoitteet vaativat toimenpiteitä kaupunkilogistiikalta.

Kestävän kaupunkilogistiikan toimintamalli

Euroopan komission laatiman kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelman (SUMP) avulla pyritään suunnittelemaan ja ratkaisemaan kaupunkiliikenteeseen liittyviä ympäristö-, ilmasto- ja energiahaasteita. SUMP-toimintamallin suunnitteluohjeet on laadittu sovellettavaksi kaikkialla Euroopassa kaupunkien tarpeiden mukaan ja sen pohjalta on tehty omat suunnitteluohjeet kaupunkilogistiikalle (SULP). Taustalla on lisääntyvä jakeluliikenne ja sen vaikutus keskustojen ruuhkiin ja ilmanlaatuun. Monissa Euroopan kaupungeissa on väkiluvun kasvaessa ja tavaratoimitusten lisääntyessä havahduttu kehittämään kaupunkilogistiikkaa tehokkaampaan ja päästöttömämpään suuntaan, jotta turhaa liikennettä ja melua keskusta-alueilla saadaan vähennettyä. Vaikka SUMP-toimintamallissa huomioidaan tehokas tavaroiden jakelu kaupungeissa, siinä ei ole esitetty konkreettisia suuntaviivoja, miten tämä voidaan saavuttaa.

Toisin kuin julkisen liikenteen suunnittelussa, kaupunkien tavaraliikenteen osalta tekninen tietämys, sekä olemassa oleva data on lähes täysin yksityisten yritysten käsissä. Kestävän kaupunkilogistiikan kehittämisen haastavuutta lisää se, että prosessiin tulisi osallistua useita yksityisiä toimijoita hyvin pirstaloituneesta ympäristöstä, jossa on lisäksi erilaiset ja monesti toisistaan poikkeavat tarpeet ja tavoitteet. Tästä syystä kestävän kaupunkilogistiikan kehittämistä varten on mukailtu omat suunnitteluohjeet (SULP), joita voidaan hyödyntää mm. parhaiden kaupunkilogistiikan ratkaisujen tunnistamisessa kaupungin ominaisuuksien mukaan.

SUMP-prosessin tavoin, kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelman (SULP) tekemisessä keskitytään saavuttamaan kaupungin asettamia ilmastotavoitteita, jotka ovat linjassa pitkän tähtäimen vision kanssa liikkumisen ja liikenteen kehittämisestä kaupungissa. Vaikka kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelma tehdään erikseen omana osanaan, on se olennainen osa kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitelmaa ja niiden tulee olla sopusoinnussa keskenään.

Suunnitelman tavoitteet

Kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelmassa (SULP) kootaan kaikki kestävään kaupunkilogistiikkaan ja tavaraliikenteeseen liittyvät päätökset ja linjaukset yhteen sekä varmistetaan, ettei niiden välillä ole ristiriitaa ja selkeytetään tavoitteet, jotta voidaan saada aikaan mitattavia ja resursoituja toimenpiteitä ja toimenpiteiden avulla tuloksia. Kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelma (SULP) laaditaan omana osanaan ja liitetään myöhemmin osaksi kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitelmaa (SUMP), jonka alustavat tavoitteet ja toimintamalli on hyväksytty aiemmin keväällä 2023 (kh 20.3.2023 § 102). Kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelma (SULP) tulee valmistuttuaan täydentämään kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitelmaa. Kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitelma (SUMP) tuodaan päätöksentekoon syyskaudella 2024.

Tehtävänä on löytää ne toimenpiteet, joiden avulla voidaan saavuttaa muun muassa Turun kaupunkiseudun MAL-sopimus 2020–2031 (8.10.2020) ja Turun ilmastosuunnitelma, päivitetty (kv 16.5.2022) tavoitteita, kuten

Turun ilmastosuunnitelma, päivitetty (kv 16.5.2022)

Tämänhetkisiä tavoitteita kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelmalle (SULP):

Kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelman toimintamalli

Kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelma tehdään yhteistyössä kaupungin eri palvelukokonaisuuksien kanssa ja osallistamalla eri sidosryhmiä vuoden 2024 ja 2025 aikana. Työtä ohjaamaan perustetaan laaja poikkihallinnollinen Turun kaupungin organisaation sisäinen ohjausryhmä.

Kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelmaan tulee liitteeksi konkreettinen toimenpidesuunnitelma, jonka avulla päästään Turun kaupungin asettamiin kestävän kaupunkiliikkumisen strategisiin tavoitteisiin ohjelman voimassaoloaikana 2025–2029. Toimenpiteitä varten laaditaan mittaristo ja aikataulu, joiden avulla voidaan arvioida toimenpiteiden toteutumista. Mittariston avulla pyritään varmistamaan, että ilmastosuunnitelman mukaisten tavoitteiden saavuttaminen on mahdollista. Varsinaiset toimenpiteet päätettäisiin vuosittain erikseen talousarvion laadinnan yhteydessä ja päätöksentekoprosessin mukaan. Suunnitelman voimassaoloaikana logistiikan asiantuntija edistää aktiivisesti toimenpiteiden toteutumista ja huolehtii, että toimenpiteet otetaan huomioon talousarvion laadinnan yhteydessä sekä sen, että aikaisempien toimenpiteiden seuranta/raportointi tuodaan päätöksenteon tueksi.

Kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelmaehdotus tuodaan kaupunginhallitukselle ennen suunnittelutyön aloittamista. Valmis suunnitelma tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi syyskaudella 2025.

Oheismateriaali 1Turun kaupungin ilmasto-, kaupunkikehitys ja liikennetavoitteita kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelman taustalla

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

Ehdotus​Kaupunginhallitus päättää merkitä kaupunkilogistiikan tilannekuvan Turussa tiedoksi ja hyväksyy edellä kuvatut kaupunkilogistiikan suunnitelman tavoitteet ja toimintamallin.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKaupunkiympäristö