Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Elinvoima, kärkihankkeet 
Kärkihankejohtaja1030.04.2024 

3344-2024 (02 05 01)

Tykkää turkulaisesta - kampanjan toteuttaminen vuonna 2024

Projektipäälliköt Sari Kailio ja Hanna Hyytiä 30.4.2024:

Yksinäisyyden ehkäiseminen on kirjattu kaupunkitasoiseksi tavoitteeksi Turun pormestariohjelmaan ja sitä toteuttavaan Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehittämisen kärkihankkeeseen. Turun kaupunki on vuonna 2020 sitoutunut yhteistyössä turkulaisten seurankuntien, järjestöjen ja kansallisen Lähde-liikkeen kanssa toteuttamaan toimenpiteitä yksinäisyyden vähentämiseksi Turussa (Sundman 29.05.2020 § 117 dnro 6184-2020). Tätä yhteistyötä jatketaan osana kärkihankkeen toimenpiteitä.

Tykkää turkulaisesta -haastekampanjan kautta aktivoidaan alueen kolmas sektori ja muut toimijat toteuttamaan toimenpiteitä yksinäisyyden ehkäisemiseksi sekä viestimään niistä yhteisesti. Lisäksi kampanjalla rohkaistaan turkulaisia toteuttamaan omassa arjessaan tekoja, joilla vähennetään yksinäisyyttä. Toiminnan kivijalkana ovat toimijoiden perustoiminta ja kuntalaisten aktivoituminen viestinnän keinoin olemassa oleviin palveluihin sekä toistensa kohtaamiseen. Toimintaa koordinoi Tukenasi ry yhteistyössä Turun kaupungin sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kanssa. Toiminnassa on mukana laaja joukko kolmannen sektorin toimijoita, kuntalaisia sekä yrityksiä.

Vuonna 2024 Tukenasi ry koordinoi viestinnällisiä toimenpiteitä, kuten kuukausittaiset uutiskirjeet ja mediatiedotteet sekä päivittäisen somekanavien hallinnan sekä eri toimijoiden yhteen saattamisen (alueolohuoneet) ja tarvittavan ideointi- ja suunnittelutuen uusien yksinäisyyttä vähentävien toimenpiteiden kehittämiseksi. Toiminnan kehittämiseksi ja jatkon turvaamiseksi kartoitetaan myös kansallisia yhteistyökumppaneita sekä soveltuvia rahoitusvaihtoehtoja, kuten THL rahoitusta.

Tykkää turkulaisesta -kampanjan koordinoinnin kulut vuonna 2024 ovat 10 000 euroa. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä on osoittanut Tykkää turkulaisesta -kampanjan vuoden 2024 yhteistyöhön 5000 euroa, jolla katetaan puolet koordinaation henkilöstökuluista ja viestinnän toimenpiteisiin suunnitelluista hankinnoista ja kuluista. Tukenasi ry on esittänyt, että Turun kaupunki osallistuu yhteistyön kuluihin vastaavalla summalla 5000 euroa 1.4.-31.12.2024 ajalle Tykkää turkulaisesta! -toiminnan koordinointiin ja kehittämiseen

Esitämme, että Turun kaupunki osoittaa Tukenasi ry:lle yhteensä 5000 euroa Tykkää turkulaisesta -kampanjan vuoden 2023 koordinaation henkilöstökuluihin sekä viestinnällisiin toimiin yksinäisyyden ehkäisemiseksi. Kustannukset kohdennetaan kustannuspaikalle 19044 KH/Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke tilaukselle OMA11431 KH/Hyvän mielen Turku.

Kärkihankejohtaja Björn Grönholm:

Päätös​Päätin, että Turun kaupunki osoittaa Tukenasi ry:lle yhteensä 5000 euroa Tykkää turkulaisesta -kampanjan vuoden 2023 koordinaation henkilöstökuluihin sekä viestinnällisiin toimiin yksinäisyyden ehkäisemiseksi. Kustannukset kohdennetaan kustannuspaikalle 19044 KH/Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja asuinalueiden tasapainoisen kehityksen kärkihanke tilaukselle OMA11431 KH/Hyvän mielen Turku.

Björn Grönholm

kärkihankejohtaja

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoTukenasi ry, Till ditt stöd rf.
tiedKaupunginhallitus
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX