Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus13322.04.20244

2492-2024 (00 04 01, 00 01 02)

Lausunto Varsinais-Suomen hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluverkkosuunnitelmista

Tiivistelmä:

Varsinais-Suomen hyvinvointialue on toimittanut 15.3.204 julkaistun palveluverkkosuunnitelman kunnille. Varsinais-Suomen hyvinvointialueen hallitus on 26.3. päättänyt, että alueen kunnilta pyydetään lausunnot sote-palvelujen palveluverkkokokonaisuuteen 25.4.2024 mennessä. Tavoitteena on, että palveluverkon päätöksenteko Varhassa tapahtuisi kesäkuussa 2024.

Kh § 133

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen, integraatiojohtaja Minna Sartes, palveluverkkojohtaja Minna Juselius ja järjestämispäällikkö Heini Parkkunen 15.4.2024:

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palveluverkkoluonnos

Palveluverkkoluonnos sisältää virkamiesehdotuksen sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluverkosta, joka perustuu Varhan strategiaan ja palvelustrategiaan. Palvelustrategian mukaan palveluverkko on saavutettava ja sisältää sekä kiinteitä palvelupisteitä, että digitaalisia ja liikkuvia palveluita. Sitä kehitetään huomioiden väestön ja eri asiakasryhmien tarpeet sekä väestön kehitys ja keskittymät. Lisäksi palveluverkkosuunnittelu tähtää tehokkaaseen tilojen käyttöön ja huomioi talouden reunaehdot sekä henkilöstön saatavuuden.

Palveluverkkosuunnittelu on aloitettu sote-keskuspalveluista, ja Varhan sosiaali- ja terveyskeskuspalveluja tarjotaan tulevaisuudessa kolmella tasolla:

- sosiaali- ja terveyskeskukset (sote-keskukset) tarjoavat laajan palveluvalikoiman

-​​ sosiaali- ja terveysasemilla (sote-asemat) palveluvalikoima on hieman suppeampi ja

-​​ sosiaali- ja terveyspisteet (sote-pisteet) tarjoavat suppeita lähipalveluja.

Vuonna 2026 Turussa olisi luonnoksen mukaan kaksi sote-keskusta: Mäntymäen ja keskustan terveysasemat. Lisäksi vuonna 2027 on valmistumassa Kaskenmäen sote-keskus. Sote-asemia olisi neljä: Kirkkotien, Varissuon (väistö)-, Pansion ja Runosmäen sote-asemat. Turussa ei olisi yhtään sotepistettä. Luonnoksessa ei esitetä Turusta yhtään terveysasemaa suljettavaksi.

Palveluverkkosuunnittelua tehdään vaiheittain ja jatkossa tulee ratkaistavaksi useiden muiden palvelujen sijoittuminen mm. ikääntyneiden palvelut, suun terveydenhuolto, päihdepalvelut, asumispalvelut.

Turun kaupungin vastausluonnos sähköiseen kyselyyn on liitteenä 1. Vastauksissa painotetaan seuraavia asioita:

Palveluverkkosuunnittelun tietopohja

Turun kaupungilla ja Varhalla on suurilta osin yhteiset asiakkaat, joiden tarpeiden mukaista palveluverkkoa tulee suunnitella yhteisen tietopohjan kautta ja pyrkiä tarjoamaan oikeat palvelut, oikeassa paikassa ja optimaalisin resurssein. Myös asiakkaiden ohjausta palvelujen piiriin tulee tarkastella enemmän yhdessä huomioiden kaupungin rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja ennaltaehkäisevässä työssä.

Lausuntopyynnön liitteenä oli FCG:n Varhalle tekemä väestöennuste. Liitteessä ei ollut kovinkaan tarkkaa tietoa väestön ennustetusta kehityksestä Turun kaupungista ja sen suuralueilla. Suuralueittainen ennuste poikkeaa huomattavasti Turun kaupungin omasta, vuonna 2023 tekemästä ennusteesta. FCG:n ennusteessa Turun suuralueiden yhteenlaskettu väestönkasvu vuoteen 2040 mennessä oli 23.150 asukasta, kun kaupungin oman ennusteen mukaan alueväestö kasvaa vuoden 2022 toteumasta noin 42.000 asukasta, eli lähes 20.000 asukasta enemmän.

Suuralueiden väestöennusteet poikkeavat erityisesti keskustan alueella, jossa kaupungilla on käynnissä isoja aluekehittämishankkeita (mm. Linnakaupunki). Kaupungin oma ennuste keskustan suuralueen osalta on yli kaksinkertainen FCG:n Varhalle tuottamaan ennusteeseen verrattuna. Itseasiassa Tilastokeskuksen vuoden 2023 lopun väestön ennakkotiedon mukaan FCG:n vuoteen 2040 saakka ennustamasta kasvusta 17 prosenttia on jo keskustan suuralueen osalta toteutunut vuoden 2023 aikana. Huomioitavaa on myös, että ennusteessa ei ole mukana asuinalueeton väestö, jonka koko on ollut viimeisinä vuosina keskimäärin 2.700 asukasta/vuosi.

Turun näkökulmasta suunnitelma Turun alueelle sijoittuvista sote-asemista ja -keskuksista on kannatettava, mutta jatkosuunnittelussa on tärkeä huomioida riittävä palvelukapasiteetti näissä kohteissa, väestömuutokset huomioiden. Kaupunki toivoo tiiviimpää yhteistyötä Varhan ja kaupungin oman palveluverkon suunnittelussa ja kehittämisessä. Turku on päivittämässä omaa väestöennustettaan kesän aikana.

Hyvinvoinnin näkökulmasta on tärkeää, että palveluverkkotarkastelu perustuu väestöennusteiden rinnalla vahvasti kuntalaisten tarpeisiin. Väestöennusteissa tulee jatkossa päästä Varhan ja kuntien yhteistyönä väestömäärän ennustamisen lisäksi tarkemmalle tasolle, jossa huomioidaan mm. väestön koulutustaso, monikielisyys, sosio-ekonominen asema. Tässä Turku haluaa tehdä tiivistä yhteistyötä Varhan kanssa, koska kaupungin väestömäärä on alueen suurin, ja Turun väestössä on muihin Varsinais-Suomen kuntiin verrattuna merkittävästi enemmän maahanmuuttajataustaisia henkilöitä, työttömiä, erityisesti pitkäaikaistyöttömiä, yksinasuvia ja opiskelijoita sekä ruotsin- ja muunkielisiä. Näiden väestöryhmien erityispiirteet ja -tarpeet tulee riittävästi huomioida myös palveluverkkosuunnittelussa.

Palveluverkkosuunnittelussa on tärkeää huomioida toimipisteiden ja niiden sijoittumisen lisäksi niissä toimivien henkilöiden osaaminen sekä mahdollisuus moniammatilliseen yhteistyöhön ja asiakkaiden ihmislähtöinen ja kokonaisvaltainen huomiointi.

Palveluverkon saavutettavuus

Palveluiden saavutettavuus, mukaan lukien esteettömyys, laajasti tulkiten ovat erittäin tärkeitä palveluverkkosuunnittelussa. Lisäksi pitää huomioida asukkaiden, järjestöjen, yritysten ja muiden sidosryhmien osallistuminen jo muutosten suunnitteluvaiheessa.

Palveluverkkoluonnoksessa esiin nostetut liikkuvat palvelut ovat vahvasti kannatettavia ja parantavat palvelujen saatavuutta eri alueilla ja eri kohderyhmille.

Palveluverkkoluonnoksen toimipisteverkossa on seudullisen joukkoliikenteen (Föli) saavutettavuuden eri osalta kuntien näkökulmasta selviä eroja. Kaikki esitetyt kohteet ovat saavutettavissa Fölin joukkoliikenteellä, mutta osan saavutettavuus rajoittuu harvempaan joukkoliikenteeseen.

Fölialueella sijaitsevista sote-keskuksista runkolinjoilla (hyvät yhteydet Turun keskustasta, ja runkolinjaston myötä myös muualta) saavutettavissa ovat Mäntymäen terveysasema, Turun keskustan terveysasema sekä Kaskenmäen terveysasema. Näiden läheisyyteen pääsee hyvin kulkemaan seudullisen joukkoliikenteen runkolinjoilla.

Turun kaupungin alueella sote-asemista runkolinjoilla saavutettavissa ovat, Runosmäen terveysasema, Varissuon terveysasema (myös väistö) sekä Pansion terveysasema. Näiden kohteiden voidaan katsoa olevan hyvin saavutettavissa Fölialueen sisältä. Kirkkotien terveysasema on saavutettavissa runkolinjoilla, mutta pysäkki on pienen kävelymatkan päässä.

Kuntarajat ylittävä palveluverkkosuunnittelu

Kuntarajat ylittäviä palveluja pidetään pääosin positiivisena ja jopa välttämättöminä. Ne mahdollistavat erityisesti lähellä kunnan rajaa olevien palvelujen käyttämisen joustavasti luontaiseen kulku- ja asiointisuuntaan.

Turun kaupunki tukee ehdotusta, jonka mukaan Kaskenmäen sote-keskus perustetaan (arviolta vuonna 2027) palvelemaan kaksikielisenä keskuksena Turun kaupungin ja naapurikuntien ruotsinkielistä väestöä sekä Paraisten ja Kemiönsaaren asukkaita. Paikka on hyvin saavutettavissa eri kulkumuodoilla. Kaskenmäen sote-keskuksessa tulee palvelukokonaisuuksien ja kaikkien hoitoketjujen toimia sekä ruotsin että suomen kielellä. Perusterveydenhoidon ja vastaavien sosiaalipalvelujen lisäksi tulee Kaskenmäen sote-keskuksen tarjota kaksikielisenä sellaiset erityistason sosiaali- ja terveyspalvelut eli perustasoa vaativammat palvelut, jotka edellyttävät erityisosaamista, esimerkiksi lastensuojelu tai erikoissairaanhoito ja joita ei ole saatavilla sote-asemilla Paraisilla tai Kemiönsaarella.

Palveluverkkoluonnos antaa mahdollisuuden tarkastella rohkeasti palveluverkkoa huomioiden kuntarajan ylittävät palvelut sekä digitaaliset ja liikkuvat palvelut perinteisten rakennuksiin sidotun toiminnan ohella.

Turun alueella sijaitsevien toimipisteiden kehittäminen

Varhan palveluverkkosuunnitelma säilyttää sote -palveluja Turussa keskeisillä alueilla ja suunnitelma tukee alueiden muuta kehittymistä ja elinvoimaa hyvin.

Sote-aseman sijoittuminen Varissuon alueelle on Turun kaupungin näkökulmasta erityisen merkittävä asia. Nykytilanne alueella on palvelujen näkökulmasta haastava usean toiminnon ollessa väistö- ja väliaikaisratkaisujen varassa. Turku pitää tärkeänä, että Varissuon sote-aseman tilaratkaisua ryhdytään edistämään ripeästi. Alueella on toiminnalle kaavallisesti valmis tontti ja terveyskeskusrakennus. Rakennus on peruskorjauskuntoinen. Kaupunki ei investoi kohteeseen, vaan tarjoaa sitä Varhalle hankittavaksi.

Pansiossa nykyinen terveysasema sijaitsee ns. Hövelin kiinteistössä. Kyseessä on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö, josta Turun kaupunki omistaa terveysasematilojen hallintaan oikeuttavat osakkeet. Palveluverkkosuunnitelmassa kohde on arvioitu kuntoluokkaan 2. Mikäli Varha sitoutuu pitkällä vuokrasopimuksella terveysasematilojen käyttäjäksi, voi kaupunki edistää kiinteistöyhtiön päätöksenteossa kohteen elinkaaren vaatimien korjaustoimenpiteiden käynnistämistä. Viereiselle tontille suunnitellaan Pansio-Perno monitoimitaloa, johon sijoittuisi koulu, päiväkoti ja kirjasto sekä nuorisotoiminta- ja liikuntatiloja.​

Keskustan sote-keskuksen osalta Turkuun suunnitteilla oleva Matkakeskus -hanke avaa mahdollisuuden sote-keskuksen uuden sijaintipaikan tarkastelulle. Matkakeskuksen sijainniksi on valikoitunut nykyisen linja-autoaseman ja Aninkaistensillan alue, ratapihan itäpäässä. Matkakeskuksesta tavoitellaan Aninkaisten alueelle uutta julkisen liikenteen yhteisterminaalia sekä viihtyisää ja toiminnoiltaan monipuolista kaupunginosakeskusta. Sijainti kaupunkiseudun liikenteellisessä solmukohdassa mahdollistaa nykyaikaiset ja tulevaisuuden tarpeisiin vastaavat julkisen liikenteen yhteydet ja vaihdot liikennevälineestä toiseen. Kaupunginosakeskukseen tavoitellaan ydinkeskustaa täydentäviä ja vahvistavia palveluita, toimitiloja ja asumista, jotka lisäävät keskustan kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta.​ Sote-keskus sopisi toiminnallisesti tähän kokonaisuuteen erinomaisesti.

​Turun kaupunki pitää tärkeänä, että koulu- ja opiskelijahuollon palvelut annetaan kouluissa tai niiden välittömässä läheisyydessä, aivan kuten palveluverkkosuunnitelmassa linjataan. Näiden tilojen toteuttaminen on kaupungin vastuulla, mutta Varhan tulee kaupungin näkemyksen mukaan tehdä tiloihin pitkäaikaiset sitoumukset. Erityisesti mittavissa uudishanke- ja peruskorjausinvestoinneissa Varhan neuvotteluissa esittämä kymmenen vuoden sitoutuminen vuokrasopimukseen ei ole riittävä, vaan sopimuskauden tulee olla pidempi.

​Palveluverkkosuunnitelma ei vielä ota kantaa kaikkiin Varhan palveluihin. Seuraavia osa-alueita suunniteltaessa kaupunki haluaa viestiä vuoropuhelun tärkeydestä, kun kyseessä on erilaiset tonttitarpeet ja kaavoitukselliset asiat.

Niin Varhan omat sote- ja pela-palvelut kuin Varhan toteuttamisvastuulla olevat yksityisiltä ostettavat palvelut esim. erityisryhmien asumispalvelut edellyttävät spesifejä kaavallisia käyttötarkoitusmääräyksiä. Jotta näihin tarpeisiin voidaan kuntatasolla vastata ja taata esim. suunnitelmassa tavoiteltu toimiva markkina asumispalveluoperaattoreille, tulee Varhan kommunikoida näistä tarpeista niin määrällisten kuin sijainnillisten kysymysten osalta riittävän aikaisessa vaiheessa ja säännöllisen vuorovaikutusprosessin kautta, jotta tarpeet pystytään huomioimaan mm. kaavoitusohjelmissa. Vain tiedossa oleviin tarpeisiin voidaan hakea ratkaisuja.

Lopuksi

​Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on sekä kunnan että hyvinvointialueen vastuulla oleva tehtävä,​ jotka on määritelty sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 6 ja 7 §:issä sekä sosiaalihuoltolain 19 §:ssä. Varhalla ja Turulla on omat toimenpiteet tavoitteiden toteuttamiseen ja saavuttamiseksi, mutta päämäärän tulee olla yhteinen. Yhteistyön rakentaminen edellyttää sekä strategisen tason yhteistyötä että yhteistyötä käytännön tasolla.

Kolmannen sektorin toiminta tukee ja vahvistaa sekä Varhan että Turun palveluja ja toimintaa. Kolmannen sektorin toimintaedellytysten varmistaminen on sekä Varhan että Turun tehtävä myös palveluverkkosuunnittelussa.

Lisäksi voidaan todeta, että palveluverkkoluonnos ei tuo merkittäviä muutoksia Turun kaupungin alueella sijaitseviin sosiaali- ja terveyspalvelujen toimipisteisiin. Palveluverkkoluonnos Turun osalta on tarkoituksenmukainen. Tärkeä painotus on, että luonnoksen sote-asemia sijaitsee Turun monella mittarilla todetusti haastavimmilla alueilla Pansiossa, Varissuolla ja Runosmäessä.

Liite 1Turun kaupungin vastaus sähköiseen kyselyyn

Oheismateriaali 1Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palveluverkkoluonnos

Oheismateriaali 2Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palvelustrategia

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

Ehdotus​​Kaupunginhallitus päättää antaa edellä olevan ja liitteen 1 mukaisen lausunnon Varsinais-Suomen hyvinvointialueen palveluverkkoluonnoksesta.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti.​

Päätös​Ehdotus hyväksyttiin.​

Maaskola ja Ruohonen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.​

Jakelu

lausVarsinais-Suomen hyvinvointialue


Liitteet:

Kh § 133
Liite 1:Turun kaupungin vastaus sähköiseen kyselyyn