Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, tilapalvelut 
Tilapalvelujohtaja516.04.2024 

2978-2024 (00 00 01)

Turun kaupungin operatiivisten yhtiöiden yhtiökokousedustajien nimeäminen

Konsernihallinto, Tilapalvelut, kiinteistötalousasiantuntija Saara Rantalaiho-Pekkola 16.4.2024:

Konserniohjeen (Kv 13.12.2021 § 286) kohdan 9 (Valvontavastuu) mukaisesti valvontavastuuhenkilö tai hänen valtuuttamansa edustaa kaupunkia yhtiökokouksessa ja toteuttaa hänelle annettua konserniohjetta kokouksessa. Valvontavastuuhenkilö edustaa omistajaa yhtiön suuntaan. Valvontavastuuhenkilö vastaanottaa yhteisön tiedonannot omistajalle sekä raportoi yhteisön toiminnasta konsernijohdolle. Lisäksi valvontavastuuhenkilö huolehtii siitä, että omistajan kannanotot toimitetaan yhtiöille ja, että kannanotot tehdään konserniohjeissa säädetyllä tavalla.

Kansliapäällikkö on 31.1.2024 päättänyt, että tilapalvelujohtaja nimetään alla mainittujen operatiivisten yhtiöiden valvontavastuuhenkilöksi. Mikäli tilapalvelujohtaja kuuluu joidenkin yhteisöjen hallitukseen tai muuhun toimielimeen, valvontavastuuhenkilönä toimii hänen varahenkilönsä.​

As. Oy Kiialan Kartano

As. Oy Läntinen Pitkäkatu 27

As. Oy Nahkurinranta

As. Oy Pohjolanpolku

As. Oy Ropokontu

As. Oy Turun Pihlajanmarja

Koy Ilpoisten Liikekeskus

Koy Myllysarka

Koy Paakarlanpuisto

Koy Paashuolto

Koy Puutorin pysäköinti

Koy Turun Kaskenlinna

Koy Turun Lintula

Koy Turun Puistovalkama

Eskelin Pysäköintilaitos Oy

Kiikun Huolto Oy

P-Turkuparkki Oy

Runosmäen Lämpö Oy

Suikkilan Kauppakeskus Oy

Suikkilan Lämpö Oy

Varissuon Lämpö Oy

Pilot Turku Oy

Koy Turun Kaupunginteatteri

Koy Turun Monitoimitilat

Kkoy Turun Toripaviljongit

Koy Runosmäen monitoimitalo

Koy Turun Nunnankatu 4

Koy Härkätien päiväkoti

Koy Turun Metro

Turun Taito-kampus Oy

Konserniohjeen mukaan valvontavastuuhenkilön toimivaltaan kuuluu yhtiökokousedustajien valtuutus. Em. yhtiöiden yhtiökokousedustajiksi esitetään lakiasiainjohtaja Pauliina Ahlasta, kaupunginjuristi Mikael Sunellia, kaupunginjuristi Noora Syysvirtaa, kiinteistötalousasiantuntija Saara Rantalaiho-Pekkolaa ja vs. vuokrauspäällikkö Sami Männistöä.

Tilapalvelujohtaja Leevi Luoto: ​

Päätös​Päätin valtuuttaa lakiasiainjohtaja Pauliina Ahlaksen, kaupunginjuristi Mikael Sunellin, kaupunginjuristi Noora Syysvirran, kiinteistötalousasiantuntija Saara Rantalaiho-Pekkolan sekä vs. vuokrauspäällikkö Sami Männistön Turun kaupungin yhtiökokousedustajiksi edellä lueteltuihin yhtiöihin. Valtuutus on voimassa toistaiseksi ja kukin henkilö edustaa kaupunkia yksin. Yhtiökokousedustajaksi voidaan erillisellä valtakirjalla valita myös muu henkilö em. henkilöiden ollessa estyneitä.

Leevi Luoto

tilapalvelujohtaja

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, lakipalvelut
aoXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
tiedXXXXX