Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, talouspalvelut 
Talousjohtaja104.01.2024 

8862-2023 (02 06 01)

Pysäköintivirhemaksujen kirjaamisen muuttaminen maksuperusteiseksi - oikaisu päätökseen 22.12.2023 § 13

Laskentapäällikkö Minna Nuotio 21.12.2023:

Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaoston yleisohjeen kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta mukaan tulon kirjaamisperusteena on suoritteen luovuttaminen (suoriteperuste). Tulo saadaan kirjata myös maksuun (maksuperuste) perustuen. Jos tulot kirjataan maksuperusteen mukaan, on myyntisaamiset voitava jatkuvasti selvittää. (KPL 2:3 §) Vähäisiä kirjauksia, jotka on tehty maksuperusteisesti, ei ole tarpeen oikaista ja täydentää suoriteperusteen mukaisiksi ennen tilinpäätöksen laatimista, ellei niiden yhteisvaikutus ole olennainen. (KPL 3:4 §)

Yleisohjeessa todetaan lisäksi, että liiketapahtuman vähäisyyttä on arvioitava suhteessa tilikauden vuosikatteeseen ja taseen loppusummaan. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota liiketapahtuman rahamäärään sekä liiketapahtumien yhteismäärään tilikaudella.

Turun kaupungilla pysäköintivirhemaksut on kirjattu tilikauden aikana maksuperusteisesti ja tilinpäätöksessä ne on oikaistu suoriteperusteisiksi. Pysäköintivirhemaksujen maksutilannetta seurataan erillisellä järjestelmällä.

Yksittäisten pysäköintivirhemaksujen yhteisvaikutus kaupungin tilinpäätökseen ei ole olennainen. Muutoksesta on keskusteltu tilintarkastajan kanssa.

Esitän, että tilikaudesta 2023 alkaen pysäköintivirhemaksuja ei oikaista ja täydennetä suoriteperusteen mukaisiksi ennen tilinpäätöksen laatimista. Virhemaksujen maksutilanne tulee olla jatkuvasti selvitettävissä.

Talousjohtaja Valtteri Mikkola:

Päätös​Päätin, että tilikaudesta 2023 alkaen pysäköintivirhemaksuja ei oikaista ja täydennetä suoriteperusteen mukaisiksi ennen tilinpäätöksen laatimista. Virhemaksujen maksutilanne tulee olla jatkuvasti selvitettävissä.

Valtteri Mikkola

talousjohtaja

Jakelu

tiedSarastia Oy
tiedKonsernihallinto, talouspalvelut
tpvXXXXX
tpvXXXXX