Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus12008.04.20248

85-2024 (02 05 01)

Turun valtionosuudet vuonna 2024

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään, että valtiovarainministeriön myöntämään peruspalvelujen valtionosuuteen tyydytään sekä opetus- ja kulttuuriministeriön opetus- ja kulttuuritoimen käyttökustannuksiin myöntämään valtionosuuteen tyydytään muilta osin paitsi kansliapäällikön oikaisuvaatimuksessa mainittujen erien osalta.

Kh § 120

Talousjohtaja Valtteri Mikkola 3.4.2024:

​Valtiovarainministeriö on päätöksellään 21.12.2023 myöntänyt kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 45 §:n nojalla kunnille kunnan peruspalvelujen valtionosuutta sekä päättänyt kuntien veroperustemuutoksista johtuvista verotulomenetysten korvauksista vuodelle 2024.

​Opetus- ja kulttuuriministeriö on opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 50 §:n 1 momentin ja 57 §:n 3 momentin sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 16 §:n 1 momentin ja 17 §:n nojalla päättänyt 29.12.2023 myöntää kunnille valtionosuutta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille rahoitusta vuodeksi 2024 mainituissa laeissa tarkoitettuja käyttökustannuksia varten.

Kasvatus ja opetus on perustietoraporttien tarkistuksen yhteydessä havainnut kirjausvirheitä esiopetuksen pidennetyn oppivelvollisuuden 5-vuotiaiden määrässä ja perusopetuksen pidennetyn oppivelvollisuuden vaikeimmin kehitysvammaisten sekä muun pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaiden määrässä. Kansliapäällikkö 26.2.2024 § 49 tehnyt oikaisuvaatimuksen oppilasmäärien oikaisusta opetus- ja kulttuuriministeriölle. Kasvatus ja opetus arvioi korjausten vaikutuksen olevan n. 984.000 euroa lisäystä vuoden 2024 rahoituspäätökseen. Kasvatus- ja opetuslautakunta on 26.3.2024 § 43 hyväksynyt osaltaan rahoituspäätöksen ja merkinnyt tiedoksi kansliapäällikön 26.2.2024 §​ 49 tekemän oikaisuvaatimuksen.

Liite 1​Valtiovarainministeriön päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2024

Liite 2​Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävästä valtionosuudesta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle 2024

Oheismateriaali 1​Kansliapäällikön päätöspöytäkirja 26.2.2024 §​ 49

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen

EhdotusKaupunginhallitus päättää tyytyä valtiovarainministeriön päätökseen kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2024.

​Lisäksi kaupunginhallitus päättää tyytyä opetus- ja kulttuuriministeriön päätökseen opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille käyttökustannuksiin myönnettävästä valtionosuudesta 2024 muilta osin paitsi kansliapäällikön 26.2.2024 §​ 49 oikaisuvaatimuksessa mainittujen erien osalta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKonsernihallinto, talousohjaus


Liitteet:

Kh § 120
Liite 1:Valtiovarainministeriön päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2024
Liite 2:Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävästä valtionosuudesta vuonna 2024