Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus9825.03.20243

1390-2024 (01 01 00)

Kahden erityisopettajan viran perustaminen kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuteen lukiokoulutuksen palvelualueelle 1.8.2024 lukien

Tiivistelmä:

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus esittää kahden erityisopet-tajan viran perustamista lukiokoulutuksen palvelualueelle.

Kh § 98

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen ja palvelussuhdepäällikkö Riitta Palmroth 26.2.2024:

​Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus esittää kahden vuosityöaikaan otettavan erityisopettajan viran perustamista lukiokoulutuksen palvelualueelle. Palvelukokonaisuus perustelee esitystä sillä, että lukiokoulutuksessa erityisopetuksen tarve on kasvanut viime vuosina niin opiskelijoiden tarvitseman ohjauksen ja tuen tarpeen lisääntymisen takia. Lisäksi opiskelijamäärät ovat kasvaneet aloituspaikkojen lisäämisistä ja neljännelle vuodelle jatkavien opiskelijoiden määrän kasvusta johdosta, ja myös oppivelvollisuutta on pidennetty. Esitystä perustellaan myös sillä, että kasvatus- ja opetuslautakunta on kokouksessaan 13.2.2024 § 21 hyväksynyt Turun kaupungin toisten asteen oppilaitosten tuen ja ohjauksen strategian, jonka mukaan kehitetään mm. systemaattisia opiskelijoiden tuen tarpeen havaitsemisen toimintamalleja.

​Konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus –yksiköllä ei ole huomautettavaa perustettavaksi esitettyjen lukion erityisopettajan palvelussuhteen ehtojen suhteen. Lukion erityisopettajan virkojen palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen lukiota koskevien osioiden A ja B mukaisesti. Perustettavien lukion erityisopettajan virkojen kelpoisuusvaatimukset vahvistetaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisesti. Vuosityöaikaan otettavien lukion erityisopettajan virkojen perustaminen kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden esittämällä tavalla on tarkoituksenmukaista ottaen huomioon se, että erityisopettajien työaika saadaan joustavammin käyttöön ja se mahdollistaa työajan sijoittamisen osittain myös kesäkeskeytysaikaan.

​Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden esityksen mukaan kahden erityisopettajan viran perustaminen sisältyy palvelukokonaisuuden vuoden 2024 henkilöstösuunnitelmaan. Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden esityksen mukaan kahden erityisopettajan viran palkkakustannukset henkilöstösivukuluineen ovat n. 150.000 euroa vuodessa.

​Palvelukokonaisuus vastaa siitä, että toiminta on järjestetty tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Perustettavaksi esitettyjen virkojen toiminnallisen tarpeen osalta konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus -yksiköllä ei ole perusteita lausua toisin esityksen kanssa. Virkojen perustamisesta aiheutuvat palkkakustannukset tulee sisältyä talousarvioon, jossa on huomioitu sopeuttamisohjelmaan sisältyvät henkilöstön käytön tavoitteet.

Liite 1​Esitys viran perustamisesta

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

Ehdotus​​Kaupunginhallitus päättää, että

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKasvatus ja opetus
tiedKonsernihallinto, henkilöstöpalvelut
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat


Liitteet:

Kh § 98
Liite 1:Esitys viran perustamisesta