Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus7604.03.20246

1691-2024 (00 04 02, 00 01 05)

Innovaatiokumppanuus Turun raitiotien reitin varren kaupallisten palveluiden kehittämispotentiaalin selvittämiseksi

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään innovaatiokumppanuuden käynnistämistä Turun Raitiotien aloitusreitin pysäkkien ja niiden lähiympäristöjen alueille tähän päätökseen kirjatuilla ehdoilla. Innovaatiokumppanuuden tavoitteena on selvittää kaupallisten palveluiden sijoittumista mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla niin kaupallisten palvelujen käytettävyyden kuin niiden järjestämisen näkökulmista. Harkitusti sijoitetuilla palveluilla parannetaan raitiotiejärjestelmän houkuttelevuutta ja sujuvoitetaan arkea. Kumppanuusaloitteen on tehnyt Turun Osuuskauppa.

Kh § 76

Strateginen maankäyttö, liikkuminen ja asuntopolitiikka, kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen ja erityisasiantuntija Henrik Södergrann 20.2.2024:

Innovaatiokumppanuusaloite

Turun Osuuskauppa on 9.11.2023 jättänyt kaupungille innovaatiokumppanuusaloitteen (oheismateriaali 1). Anomuksessa on esitetty Turun Raitiotien ensimmäisen linjan pysäkkien ja niiden lähiympäristössä olevien alueiden hyödyntämistä raitiotiereitin kaupallisen palvelutarjonnan kehittämiseen.

Aloitteen tekijä haluaa yhdessä kaupungin kanssa selvittää, mitä kysymyksiä uusi raitiotie luo Turun kaupungille kaupallisten palveluiden näkökulmasta. Miten voidaan parhaiten hyödyntää Turun Raitiotien ensimmäisen vaiheen reitin luomat kaupallisten palveluiden mahdollisuudet? Millaisia tarpeita ja kysyntää Raitiotie luo pysäkkien lähialueille? Mitä tulisi kaupunkikehittämisessä ottaa huomioon eri pysäkeillä ja sen lähialueilla ja mitä se tarkoittaa esim. kaavoituksen kannalta? Paljonko tilastollisesti kaupalliset palvelut voivat lisätä Raitiotien käyttöä, jos palvelut ovat sijoitettu optimaalisesti?

Aloitteen tekijä kuvaa, että kumppanuudessa pohditaan miten kaupallisten palveluiden toimija lähestyy mahdollisuuksia, joita Raitiotie luo verraten millaisia erilaiset kaupallisia palveluita Raitiotie on luonut esim. Tampereella, Bergenissä, Raide-Jokerin alueella, Århusissa jne. Edelleen arvioidaan, kuinka paljon Raitiotiellä kulkee ihmisiä ja millaisia kaupallisia palveluita se mahdollistaa eri pysäkeille. Toisaalta tarkoitus tutkia paljonko ihmisiä pitäisi kulkea, jotta palvelut mahdollistuisivat? Tärkeä arvioitava asia aloitteen mukaan on myös se, miten kaupalliset palvelut tulee sijoittaa, jotta sen synergia Raitiotien kanssa on mahdollisimman optimaalinen?

Kumppanuusaloitteessa esitetään, että innovaatiokumppanuudesta syntyy taustamateriaalia kaikkien Raitiotielinjojen pysäkkien kaavoituksen tueksi. Taustamateriaalin avulla voidaan arvioida pysäkin ja sen lähialueiden kaupallista potentiaalia ja mahdollisuuksia. Lisäksi Raitiotien ensimmäiselle linjaukselle syntyy kaavoituksen tueksi viitesuunnitelmat, millaisia kaupallisia palveluita alue tarvitsee ja mitä se taloudellisesti kantaa. Kumppani on aloitteessaan esittänyt, että Turun Osuuskaupalla on mahdollisuus jatkaa 2-4 pysäkin osalta suunnittelua, jonka jälkeen Turun Osuuskaupalla on mahdollisuus ostaa kaavoitetut tontit itselleen.

Kaupungin näkökulmia kumppanuusaloitteeseen

Kaupunginhallitus päätti raitiotien toteutussuunnitteluvaiheeseen siirtymisen yhteydessä (kh 2.10.2023 § 356) mm. että:

Esitetty kumppanuus täydentää kaupallisten palveluiden osalta luontevalla tavalla kahta kh:n päätöksessä edellytettyä toimenpidettä. Kumppanuus on myös aikataulullisesti luontevasti liitettävissä juuri käynnistyneisiin kaupunkikehityksen pitkäjänteisen viitesuunnitelman laatimiseen sekä raitiotien toteutussuunnitteluun. Kumppanuus tarjoaa mahdollisuuden tutkia kaupallisia palveluita raitiotien pysäkkien lähiympäristöissä, mikä edistää palvelutason kohottamista ja parantaa palveluiden saavutettavuutta. Lisäksi saatavilla ratkaisuilla on mahdollista tukea asuinalueiden sosiaalisesti tasapainoista kehittämistä ja uudistamista raitiotien reitin varrella.

Tällainen kumppanuuden muoto on aivan uudenlainen ja kiinnostava tapa tutkia Turun kaupungin raitiotielle asettamien tavoitteiden toteutumista samanaikaisesti kaupallisten palvelujen sijoittumisen toteuttamiskelpoisuuden ja liiketoiminnallisen kannattavauuden arvioinnin kanssa. Tärkeänä etuna on kaupunkisuunnittelun ja kaupallisten palveluiden sijoittumisen tietopohjien ja menetelmien yhteensovittaminen.

On myös huomattava, että kumppanuus ei rajoita muiden kaupallisten toimijoiden sijoittumista raitiotiekäytävän varrelle – ei edes samoille pysäkkialueille.

Kaupallisten palveluiden tarkoituksenmukainen sijoittuminen raitiotiereitin varrelle parantaa raitiotievarrella ja muutenkin kaupunkirakenteessa arjen sujuvuutta, joukkoliikenteen houkuttelevuutta ja raitiotiellä saavutettavaa kestävää kaupunkikehityshyötyä.

On todennäköistä, että kaikkien uusien kaupallisten palveluiden sijoittuminen reitin varteen ja pysäkkialueiden läheisyyteen tulee edellyttämään asemakaavanmuutoksia. Kumppanuudelle ei ole tarkoituksenmukaista määritellä täsmällistä aluerajausta. Käytännössä arvioinnin kohteena on sama alue, jolle laaditaan mainittua viitesuunnitelmaa. Vertailukohtana raitiotielle arvioinnissa pidetään maankäytön suunnittelun tapaan runkobussivaihtoehtoa.

Kun kumppanuuden yhteistyö toteutetaan synkronoiden jo käynnistyneeseen kaupunkikehityksen viitesuunnitteluun, ei kaupungilta sitoudu kumppanuuteen olennaisesti resurssia.

Innovaatiokumppanuuteen liittyvät ehdot:

  1. Kumppanuudessa esitettyä kaupallisten palveluiden sijoittumisen mallia tulee edistää siten, että myös yleisen edun näkökulma on sisällytetty arviointiin.
  2. Kumppanuustyö toteutetaan ohjelmoidusti yhteensovittaen Turun raitiotiehankkeen yhteydessä laadittavaan kaupunkikehityksen viitesuunnitelmaan.
  3. Kumppanuustyössä edellytetään, että kumppanit avoimesti kuvaavat miten hyödyntävät dataa tukemaan kaupunkikehitystä.
  4. Raitiotie käytävän palvelurakenteen arviointiin on sisällytettävä laajasti kaupallisia palveluita. Ei yksinomaan päivittäistavarakauppaa.
  5. On tunnistettava, että raitiotie pysäkkien läheisyydessä kaupunkirakenne on hyvin urbaania kauppapaikat ja tontit tulevat pääasiassa olemaan osa hybridikerrostalorakentamista - eivät yksinomaisesti kaupan tonteiksi määriteltyjä.
  6. Realistinen tavoite lopputulokselle on yhdestä kahteen kumppanille luovutettavaa kauppapaikkaa. Työllä ei saa rajoittaa muiden kaupallisten toimijoiden sijoittautumismahdollisuuksia raitiotiekäytävän varteen.
  7. Tonttien myynnin sijaan käytetään ilmaisua tonttien luovutus. Täsmällinen luovutusmenettely määritellään myöhemmin.
  8. Laadittavaa selvitystä ei tuoda päätöksentekoon erillisenä vaan se on raitiotien investointipäätösvaiheessa käytettävissä päätöksenteon tukena sekä jatkosuunnittelussa taustamateriaalina.
  9. Tämän innovaatiokumppanuuden tai sen edistämiseksi tehtyjen toimenpiteiden johdosta kaupungille ei voida esittää mitään korvaus- tai muita vaatimuksia, vaikka kaupunki ei hyväksyisi laadittuja kehityssuunnitelmia tai ei tekisi luovutussopimusta innovaatiokumppanin kanssa.
  10. Innovaatiokumppanuuden myötä kumppanin toimesta syntyvien suunnitelmien omistusoikeus on kumppanilla.
  11. Innovaatiokumppanuus on voimassa 31.12.2025 saakka tai siihen saakka, kunnes Raitioteistä tehdään lopullinen toteutuspäätös kuitenkin enintään 31.12.2028 asti.

Ehdot on käyty läpi kumppanuusaloitteen tekijän kanssa ja he ovat ehdot hyväksyneet.

Innovaatiokumppanuuden periaatteet ja toimivalta

Kaupunginvaltuusto on 13.2.2023 § 29 hyväksynyt Turun kaupungin asunto- ja maapoliittisten periaatteiden tarkistamisen, joiden mukaisesti innovaatiokumppanuudella on mahdollista saada kiinnitys määräajaksi kaupungin omistamaan alueeseen innovatiivisen kehittämisidean tarkentamiseksi. Innovaatiokumppanuudella toteutettavan lopputuotteen on tuotava merkittävää lisäarvoa tai innovatiivisuutta kaupunkikehitykseen. Innovaatiot voivat liittyä esimerkiksi palveluihin, infraan, energiatehokkuuteen, digitaalisuuteen tai liikennejärjestelmiin. Kaupunki arvioi innovaation sisällön uutuusarvon ja merkittävyyden. Innovaatiokumppanuutta koskeva päätös tehdään kaupunginhallituksen toimesta.

Hakemuksessa esitetyt kehittämisajatukset pitävät sisällään useiden kaupungin tavoitteiden toteutumista tukevia elementtejä. Kehittämisidean innovatiivisuus liittyy raitiotiekäytävän maankäytön kehityksen synnyttämään sujuvaan arkeen sekä eri toimintojen ja palveluiden mahdolliseen yhdistelyyn. Toteutuessaan kokonaisuuden voidaan arvioida osaltaan kasvattava raitiotievarren ja erityisesti pysäkkien lähialueiden vetovoimaa.

Oheismateriaali 1Aloite (TOK innovaatiokumppanuus)

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

Ehdotus​Kaupunginhallitus päättää käynnistää Turun kaupungin asunto- ja maapoliittisten periaatteiden mukaisen innovaatiokumppanuuden Turun Osuuskaupan aloitteen mukaisesti esittelytekstissä mainituin ehdoin.

Innovaatiokumppanuus on voimassa 31.12.2025 saakka tai siihen saakka, kunnes raitioteistä tehdään lopullinen toteutuspäätös kuitenkin enintään 31.12.2028 asti.

Innovaatiokumppanuuden tuloksena luovutettavien kauppapaikkojen luovutuksessa tulee huolehtia siitä, että raitiotien varrella olevien kauppapaikkojen luovutusten kokonaistarkastelussa syntyy riittävää avointa kilpailua kauppapaikoista ja että kauppapaikkojen luovutuksessa noudatetaan käypiä markkina-arvoja.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoTurun Osuuskauppa
tpvElinvoima, strateginen maankäyttö, liikkuminen ja asuntopolitiikka