Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus5826.02.20248

14563-2022 (10 03 02, 02 08 00)

Lukion lisätilojen hankinta vuokrahankkeena keskeyttäminen

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään Lukion lisätilojen hankintaa vuokratiloina keskeytettäväksi. Hankinnan tarve on muuttunut, eikä lisätilojen hankinnalle tässä laajuudessa näin ole tarvetta.

Kh § 58

Toimitilapäällikkö Pauliina Karjalainen, kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen ja juristi Sanni-Sofia Nieminen 16.2.2024:

Turun lukioverkko koostuu nykytilanteessa viidestä suomenkielisestä päivälukiosta, ruotsinkielisestä lukiosta Katedralskolan i Åbo, englanninkielisestä Turun kansainvälisen koulun lukiosta sekä Turun iltalukiosta.

Pormestariohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että Turku on Suomen paras toisen asteen kouluttaja laadukkaiden ja monipuolisten lukioiden ja tulevan Taito-kampuksen myötä, jokainen nuori valmistuu vähintään 2. asteen tutkintoon. Lisäksi pormestariohjelmaan sisältyy linjaus lukiokoulutuksenlaajentamisen selvittämisestä, jotta entistä useammalla turkulaisnuorella on mahdollisuus lukio-opintoihin Turussa.

Kaupunginhallitus päätti 9.1.2023 § 3 Turun lukioverkon kehittämisestä ja tilatarpeesta niin että hankkeessa edettäisiin vuokramallilla ja vuokratarjouskilpailu käynnistettiin. Lisätilatarve olisi 10+5 vuotta ja noin 100 uutta aloituspaikkaa koskeva.

Tämä hetken väestökehitysnäkymän valossa lukioikäisten määrä kääntyy laskuun 2030-luvulla, jolloin tarve kokonaan uudelle yksikölle raukeaa.

Kilpailutusprosessi

Kaupunginhallitus päätti 9.1.2023 § 3, että se hyväksyy Turun lukioverkon kehittämisen tilantarveselvityksen ja päätti, että tilahankkeessa edetään vuokramallilla ja vuokratarjouskilpailu voidaan käynnistää.

Hankinta-aineisto valmisteltiin ja tarjouskilpailu toteutettiin kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden, tilapalveluiden ja lakipalveluiden yhteistyöllä.

Hankinta-aineisto julkaistiin Cloudia-järjestelmässä 4.9.2023. Tarjoukset tuli jättää Tarjouspalvelu-sivuston kautta 9.10.2023 klo 12.00 mennessä.

Hankinta-aineistossa ilmoitettiin valintaperusteeksi skaalattujen hinta- ja laatupisteiden yhteenlaskettu määrä.

Hintapisteitä oli mahdollista saada sata (100) ja niiden painoarvo oli 60 %.

Edullisimman hinnan tarjonnut tarjoaja saisi hinnasta sata (100) pistettä.

Seuraavia osuuksia ilmoitettiin arvioitavan laadullisesti:

Määräaikaan mennessä saatiin yhteensä neljä (4) tarjousta. Kaikki saadut tarjoukset täyttivät tarjoukselle asetetut vaatimukset.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016; jäljempänä hankintalaki) 125 §:n mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevaan ratkaisuun sovelletaan, mitä hankintaa koskevasta päätöksestä säädetään 123 §:ssä.

Hankintamenettelyn keskeyttämistä koskeva pykälä vastaa vanhan julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 73 a §:ää. Säännöstä koskevan hallituksen esityksen mukaan keskeyttämisen syyn arvioinnissa hankintayksikön tulisi kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin, ja siihen, vaikuttaisiko ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin​ (HE 182/2010 vp, s. 22). Perusteltuna syynä hankinnan keskeyttämisessä voidaan hankintalain 125 §:ään johtaneen valmisteluaineiston nojalla pitää sitä, että hankinnan tarve on muuttunut kesken hankintamenettelyn (HE 182/2010, s. 22).

​Myös kotimaisessa oikeuskäytännössä on hyväksyttävänä keskeytysperusteena pidetty hankinnan kohteen tai hankinnan tarpeen muuttumista hankintamenettelyn aikana (ks. esim. ks. KHO:1997:124, KHO 15.04.1999 taltio 770, KHO:2004:29, MAO:193/04, MAO:240/06, MAO:76/07, MAO:320/07, MAO:259/09, MAO:209/17, MAO:254/17, MAO:325/17, MAO:206/19, MAO:269/19, MAO:69/20, MAO:293/20, MAO:321/20, MAO:501/20).

Oikeuskäytännössä on lisäksi katsottu (ks. esim. MAO 491/20), että hankintamenettelyn keskeyttäminen ei edellytä vakavien tai poikkeuksellisten seikkojen olemassaoloa. Hankintamenettelyn keskeyttämisen edellytyksenä oleva todellinen ja perusteltu syy voi johtua myös hankintayksikön omasta toiminnasta tai laiminlyönnistä aiheutuvasta hankintamenettelyn virheellisyydestä.

Keskeyttämisen syynä on hankinnan tarpeen muuttuminen kesken hankintamenettelyn aikana. Hankintayksikkö on saanut hankintaprosessin aloittamisen jälkeen löytänyt hankinnan kohteena olevat tilat sen olemassa olevasta rakennuskannasta, eikä sillä ole tarvetta enää hankkia tiloja nyt ko. hankinnan perusteella.

Hankintayksiköllä on edellä mainitusta syystä todellinen ja perusteltu syy keskeyttää hankintamenettely. Keskeyttämispäätöstä tehtäessä toimitaan tasapuolisesti ja tarjoajia syrjimättä.

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

Ehdotus​​Kaupunginhallitus päättää, että Turun lukiotilojen vuokrahankinta keskeytetään esittelytekstistä ilmenevin perustein.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKasvatus ja opetus
tiedKonsernihallinto, lakipalvelut
tpvKonsernihallinto, tilapalvelut