Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus4905.02.20242

1005-2024 (01 01 00)

Työllisyysaluejohtajan viran perustaminen

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään, että elinvoiman palvelukokonaisuuteen perustetaan työllisyysaluejohtajan virka 1.3.2024 lukien.

Kh § 49

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen ja henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen 31.1.2024:

Julkiset työllisyyspalvelut siirtyvät lakiuudistuksen myötä kuntien järjestämisvastuulle 1.1.2025. Samalla valtiolla tehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy kuntien palvelukseen liikkeenluovutuksella. Kaupunginvaltuusto hyväksyi 23.10.2023 § 206 Turun työllisyysaluetta koskevan yhteistoimintasopimuksen ja työllisyyspalvelujen järjestämistä koskevan suunnitelman. Työllisyysalueen vastuukuntana toimii Turun kaupunki, jolle osa palveluista ja tehtävistä keskitetään.

Työllisyyspalveluiden tavoitteena on tarjota vaikuttavia työllisyys-, kohtaanto- ja osaamispalveluja työnantajille ja työntekijöille sekä edistää yrittäjyyttä osana työllisyyden kokonaisuutta. Tehtävänä on myös turvata osaavan työvoiman kansallista ja kansainvälistä saatavuutta, edistää työvoiman osaamisen kehittämistä sekä ehkäistä syrjäytymistä työmarkkinoilta.

Turun kaupungin työllisyyspalveluissa ei ole työllisyysaluejohtajan virkaa, ja em. virka tulee kaupunginhallituksen päätöksellä perustaa. Vuonna 2024 työllisyysalueen valmistelussa työllisyysaluejohtaja johtaa työllisyysalueen rakentamista ja yhteistyömallien luomista. Työllisyysaluejohtaja toimii 1.1.2025 lukien työllisyyspalvelujen johtavana viranhaltijana vastaten työllisyysalueen työllisyyspalvelujen johtamisesta, toiminnan kokonaistuloksellisuudesta, strategisesta kehittämisestä, edunvalvonnasta ja sidosryhmäyhteistyöstä sekä toimii työllisyyslautakunnan esittelijänä.

Koska kyseessä on johtava virka, voidaan valitulle viranhaltijalle osoittaa muitakin kuin edellä mainittuja tehtäviä, joissa käytetään julkista valtaa, taikka antaa toimivaltaa hallintosäännössä.

Edellä mainitulla perusteella viran tehtäväkohtaiseksi palkaksi esitetään 7.000 €/kk sekä kelpoisuusvaatimukseksi ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä tehtävään soveltuva työkokemus​.

Syntyvän työllisyysalueen kaksikielisyys tullaan ottamaan huomioon työllisyysaluejohtajan rekrytointiprosessissa.

Hallintosäännön 87 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää virkojen perustamisesta, muuttamisesta ja lakkauttamisesta.

Liite 1Esitys työllisyysaluejohtajan viran perustamisesta

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

Ehdotus​Kaupunginhallitus päättää perustaa 1.3.2024 lukien Turun kaupunkiin ensimmäisenä sijoituspaikkana elinvoiman palvelukokonaisuus työllisyysaluejohtajan viran, jonka tehtäväkohtainen palkka on 7.000 €/kk ja jonka kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä tehtävään soveltuva työkokemus​.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että virka voidaan täyttää julkisella haulla ilman erillistä palkkaamislupaa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedElinvoiman palvelukokonaisuus
tiedKonsernihallinto, henkilöstöpalvelut
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat


Liitteet:

Kh § 49
Liite 1:Esitys työllisyysaluejohtajan viran perustamisesta