Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Elinvoima, kärkihankkeet 
Kärkihankejohtaja117.01.2024 

495-2024 (02 08 00)

Keskustan kehittäminen -kärkihanketta toteuttavan valotapahtuman 2024 toteutuspalveluiden hankinta

Projektipäällikkö Minna Heiniö 16.1.2024:

Turun kaupunki toteuttaa vuonna 2024 valotapahtuman osana Keskustan kehittäminen -kärkihankkeeseen kuuluvaa keskustavalaistuksen projektia.

19.8.2020–10.2.2021 järjestetystä Sytytä Turku -innovaatiokilpailusta valittiin (kh 1.2.2021 § 33) kolme valotaiteeseen liittyvää ehdotusta jatkokehitettäviksi valotapahtuman suunnittelun yhteydessä. Kilpailun tavoitteena oli löytää Turun kaupungille kehittämispanostuksiin valmiita kumppaneita ja toteuttamiskelpoisia konkreettisia ehdotuksia keskusta-alueen elävöittämiseksi (kh 11.5.2020 § 208).

Sytytä Turku -kilpailusta valikoituneista (kh 1.2.2021 §​ 33) ehdotuksista kaksi – ”Luodaan valoa Turkuun yhdessä” sekä ”Sytytä Turku -seikkailu” – soveltuivat toteutettaviksi valotapahtuman 2021 yhteydessä sellaisenaan. Vuosien 2022 ja 2023 valotapahtumien toteuttamista päätettiin jatkaa vuonna 2021 valittujen yhteistyökumppanien kanssa (kärkihankejohtaja 9.4.2022 § 5). Tällä mahdollistetaan Keskustan kehittäminen -kärkihankkeen toimenpidesuunnitelman mukainen kokeilujen pohjalta luotu vakituisen toiminnan malli ja priorisoidaan pysyviä valoratkaisuja ja poikkitaiteellisuutta.

Keskustavalaistuksen projekti osana Keskustan kehittäminen -kärkihanketta

Keskustan kehittäminen -kärkihanke on kaupungin strategisen johtamisjärjestelmän työkalu kaupunkistrategian keskustaa koskevien tavoitteiden toteuttamiseksi. Strategian linjausten mukaan kaupungin ydin on näköiskuva kaupungin menestyksestä, hyvinvoinnista ja kilpailukyvystä, ja siksi sen on koko ajan kyettävä uudistumaan. Kokonaisvaltaiseen kaupunkikehittämiseen tähtäävällä kärkihankkeella tavoitellaan Turun keskustan kilpailukyvyn ja vetovoiman vahvistamista niin liiketoiminnan ja matkailun kuin asumisen näkökulmista. Keskustan kehittämistyön suunnannäyttäjäksi on laadittu Keskustavisio 2050.

Hyväksyttyjen tavoitteiden mukaan Turun keskusta on tulevaisuudessa:

Saavutettava ja helposti kuljettava: Turun keskusta on kaikkien yhteisenä kaupunginosana saavutettavuudeltaan ainutlaatuinen, ja sen liikkumisympäristön ilme on esimerkillisen viihtyisä ja vetovoimainen ympäri vuoden.

Kaupallisesti houkutteleva: Turun keskusta on läntisen Suomen tärkein ja pohjoisen Itämeren kiinnostavin talouden, kaupan ja työssäkäynnin keskittymä.

Viihtyisä ja elävä kohtaamisten keskusta: Turun keskusta on eurooppalainen asumisen, kulttuurin ja matkailun keskittymä, joka sykkii elämää ympäri vuoden.

Kärkihankkeen toteutusta ohjaavat kaupunginvaltuuston hyväksymät kymmenen toimenpidekokonaisuutta (kv 14.5.2018 §​ 92) sekä kaupunginhallituksen hyväksymä kärkihankkeen toimenpidesuunnitelma (kh 13.8.2018 § 288, päivitetty kh 17.1.2022 §​ 15, Pormestariohjelman viiden kärkihankkeen asettaminen). Keskustavalaistuksen kehittäminen on yksi hyväksytyistä toimenpiteistä ja valotapahtuman toteutus osa toimenpidesuunnitelmaa.

Turun valotapahtuman idea ja suunnitteluprosessi

Osana keskustavalaistuksen projektia toteutettiin talvikaudella 2020 Valon polku -valopilottikokonaisuus. Ensimmäinen valotapahtumakokeilu järjestettiin vuonna 2021 ja se sai jatkoa vuosina 2022 sekä 2023. Sekä pilottikokonaisuus että tapahtumat ovat keräneet paljon positiivista huomioita. Arvioiden mukaan, vuoden 2023 valotapahtumassa vieraili 200​ 000 kävijää.

Neljäs, vuodelle 2024 sijoittuva valotapahtumakokeilu toteutetaan aiempien vuosien tapaan kokonaisuutena, joka koostuu tapahtumasta 5.–8.12.2024 sekä pidempiaikaisista valoinstallaatioista. Tapahtuma sijoittuu Aurajoen ympäristöön. Se muodostaa kausivalaistuskohteiden kanssa mielenkiintoisen kokonaisuuden, joka houkuttelee ulkoilemaan ja tutustumaan kaupunkiin sekä tuo piristystä pitkään pimeään vuodenaikaan.

Taustana suunnittelutyölle ovat toimineet Turun kaupungin 4.11.2020 järjestämä webinaari sekä syksyllä 2020 toteutettu Kerro kantasi -kuuleminen ja siitä saadut ideat ja palaute. Oppia on otettu myös vuosien 2021–2023 tapahtumista. Kaupunki toteutti vuoden 2023 tapahtuman yhteydessä kävijäkyselyn, jonka tulokset valmistuvat alkuvuodesta 2024.

Valotapahtuman suunnittelua ja toteutusta ohjaa keskustavalaistuksen ohjausryhmä. Sytytä Turku -kilpailusta valikoituneiden ehdotusten jatkotyöstämisestä on vastannut kaupungin asiantuntijoista koottu työryhmä yhteistyössä toteuttajatahojen kanssa.

Toteutuspalveluiden sisällöt

Valoparta Oy: Luodaan valoa Turkuun yhdessä

Kokonaisuus koostuu pidempiaikaisista valoinstallaatioista sekä tapahtumaviikonloppuna nähtävillä olevista teoksista. Kokonaisuuteen kuuluu useiden eri taitelijoiden teoksia. Valoparta Oy vastaa teosten kuljetuksesta, rakentamisesta ja ylläpidosta. Palvelutuottaja suunnittelee valotapahtuman kokonaisuuden sekä pidempiaikaiset installaatiot yhteistyössä kaupungin asiantuntijoiden kanssa.

Toteutuksen ennakoitu kokonaishinta on 130.000 € (alv​ 0​ %)

CYF Digital: Sytytä Turku -seikkailu

Kokonaisuudessa yhdistyvät kaupunkisuunnistus sekä valotaide. Osallistujat etenevät vihjeiden avulla rastilta toiselle ja viimeiseltä rastilta löytyvä valotaideteos muokkaantuu ja kasvaa sen mukaan, kuinka moni on radan suorittanut. Toteutus suunnitellaan yhteistyössä kaupungin asiantuntijoiden kanssa.

Toteutuksen ennakoitu kokonaishinta on 15.000 € (alv​ 0​ %)

Hankinta on taiteellinen ja tekninen Avaimet käteen -ratkaisu, joka sisältää koko kokonaisuuden. Toteutukset tehdään julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 40​ §:n​ 2 momentin 3​ kohdan mukaisina suorahankintoina, koska kyseisen hankinnan tarkoituksena on ainutkertaisen taideteoksen luominen ja hankkiminen.

Esitän, että edellä mainitut kokonaisuudet tilataan valotapahtumaan ja kulut katetaan vuoden 2024 budjetista Keskustan kehittämisen kärkihankkeen kustannuspaikalta 19041 KH/Kärkihanke Keskustan kehittäminen, tilaus OMA11037 KH/Keskusta/Keskustavalaistus.

Kärkihankejohtaja Björn Grönholm:

Päätös​Päätin, että keskustavalaistuksen budjetista varataan 145.000 euroa esitettyjen valotaidekokonaisuuksien toteuttamiseen.

Kokonaisuuksista laaditaan erilliset sopimukset ajalle 1.2.2024 (tavoite) – 31.1.2025.

Toteutuksista aiheutuvat kulut katetaan Keskustan kehittämisen kärkihankkeen kustannuspaikalta 19041 KH/Kärkihanke Keskustan kehittäminen, tilaus OMA11037 KH/Keskusta/Keskustavalaistus.

Hankintaoikaisuohje ja valitusosoitus liitteenä.

Björn Grönholm

kärkihankejohta

Lisätietoja projektipäällikkö Minna Heiniö puh. 044 9075829​

Jakelu

aoCYF Digital Services Oy
aoValoparta Oy
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX