SIJOITUSSUUNNITELMA VUODELLE 2024

 

Sijoitusten pääperiaatteet 2024

 

Kaupungin tavoitteena on kaikissa sijoituksissa säilyttää olemassa oleva varallisuus ja tuoton osalta tavoitella kokonaisuuden osalta absoluuttista euromääräistä tuottoa. Näin ollen tuottoa ei suoraan verrata pääomamarkkinoilla saatavaan tietyn instrumentin tai indeksin tuottoon. Yksittäisen sijoituksen tuotto voi kuitenkin olla negatiivinen tai positiivinen. Euromääräiset tuottotavoitteet sisältyvät pääosin kaupunginvaltuuston hyväksymään vuoden 2024 talousarvioon.

Kaupunki noudattaa sijoitustoiminnassaan hyväksyttyjen sijoitusperiaatteiden mukaisia eettisiä periaatteita sekä vastuullisuuden sijoittamisen periaatteita, jotka ottavat huomioon ympäristön, kestävän kehityksen, yhteiskunnan ja hyvään hallintotapaan liittyvät seikat varainhoidossa ja sijoituspäätöksiä tehtäessä. Lisäksi otetaan huomioon kaupungin hyväksymän strategian mukaisia arvoja, jonka eräänä tavoitteena on olla hiilineutraali kaupunki vuoteen 2029 mennessä.

Tätä sijoitussuunnitelmaa noudatetaan, kunnes seuraavan vuoden sijoitussuunnitelma on hyväksytty.

Kaupungin rahastojen sijoitustoimintaa ohjaa kaupunginhallituksen nimittämä sijoitustoimikunta, joka antaa suosituksia liittyen rahastojen sijoitusprofiiliin, allokaatioon ja riskitasoon.

 

Sijoitustavoitteet vuodelle 2024

 

Tämä sijoitussuunnitelma koskee kaupungin vahinkorahastoa sekä lahjoitusrahastoja.

Vahinkorahaston osalta on talousarvioon merkitty 2,2 milj. euron netto-tuottotavoite vuodelle 2024, joka vastaa noin 4,1 %:n tuottoa rahaston lokakuun 2023 markkina-arvolle ja perustuu arvioidulle myönteiselle kehitykselle pääomamarkkinoilla. Tuotto muodostuu pääosin korkotuloista ja osingoista. Pääomavoittoja ei nykyisessä epävarmassa markkinatilanteessa voida ennustaa / budjetoida. Vahinkorahaston kirjanpitoarvo syyskuun 2023 lopussa oli noin 51,2 milj. euroa ja käypä eli markkina-arvo 53,3 milj. euroa.

Lahjoitusrahastojen osalta, joiden kirjanpidollinen pääoma on yhteensä 28,4 milj. euroa, ei ole euromääräistä tuottotavoitetta, mutta tavoitteena on tasainen positiivinen tuotto, joka mahdollistaa stipendien ja säännöissä mainitun muun tuoton jaon.

 

Sijoitusten painopistealueita 2024

 

Omien rahastojen osalta korkosijoitukset tukevat kaupungin maksuvalmiutta. Uusien korkosijoitusten valinnassa pyritään saavuttamaan 4-5 %:n korkotuotto maltillisella riskitasolla ja riittävä hajautus huomioiden.

Pääosa uusista sijoituksista tehdään korkoinstrumentteihin, joiden riski / tuotto – suhde on houkutteleva yleisen korkotason nousun myötä. Korkosijoitusten duraatio pyritään pitämään kohtuullisen lyhyenä (3-6 vuotta) välttäen liiallisen korkoriskin ottamista.

Kaupungin omien rahastojen suorat osakesijoitukset on purettu ja tilalle on hankittu kustannustehokkaita ja likvidejä ETF-tuotteita eli pörssinoteerattuja osakerahastoja. (Exhange Traded Funds = pörssinoteerattu rahasto). Tavoitteena on saavuttaa sama tuotto alemmalla riskitasolla eli lisätä salkun hajautusta tuottotavoitteen siitä kärsimättä.

Vahinkorahastojen mahdollisiin vahinkotapahtumiin tulee varautua pitämällä riittävää osaa omaisuutta likvideissä sijoituksissa.

 

 

Seuraavassa taulukossa on vahinkorahaston sijoitussuunnitelma vuodelle 2024:

 

VAHINKORAHASTON SIJOITUKSET KESKIMÄÄRIN

(markkina-arvosta)

SUUNNITELMA

2023 / %

ENNUSTE

2023

SUUNNITELMA

2024 / %

ALLOKAATIOTAVOITE

VUODELLE 2024, milj. euroa

 

 

 

(perustuen n. 53 M€:n markkina-arvoon vuoden 2023 lopussa)

 

 

Osakkeet ja osuudet

Sijoitusrahastot, ETF:t ja osakesijoitukset, kiinteistörahastot sekä muut oman pääoman ehtoiset sijoitukset

40 %

(max 50 %)

37 %

40 %

21 M€

 

 

Pitkät korkosijoitukset ja vaihtoehtoiset sijoitukset (yli vuoden)

Antolainat tytäryhtiöille

 

20 %

20 %

19 %

10 M€

- joukkovelkakirjat, korkorahastot ja vaihtoehtoiset korkosijoitukset

30 %

32 %

41 %

22 M€

 

 

Lyhyet korkosijoitukset (alle vuoden)

- rahamarkkinainstrumentit ym. (ml. käteinen)

0 %

0 %

0 %

0 M€

YHTEENSÄ

100 %

100 %

100 %

53 M€