Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, yhteiset palvelut 
Hallintojohtaja1824.11.2023 

8087-2023 (01 02 01)

Kertapalkkion maksaminen

​Hallintopäällikkö Päivi Ahvenainen 22.11.2023:

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) II luvun 14§:n mukaan viranhaltijalle tai työntekijälle voidaan maksaa kertapalkkio, mikäli kunnan tai kuntayhtymän asianomainen viranomainen harkitsee sen suorittamisen perustelluksi. Kertapalkkiota voidaan käyttää esimerkiksi silloin, kun työnantaja haluaa palkita yksilöä tai ryhmää.

Henkilöstöjohtaja on 1.11.2018 §246 päättänyt kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) ja kunnallisen lääkärien virkaehtosopimuksen mukaisista palkkausta koskevista Turun kaupungin yksityiskohtaisemmista ohjeista ja määräyksistä. Kertapalkkion maksamiselle on oltava riittävät perustelut. Koska kertapalkkio on työnantajan käytössä oleva keino reagoida tarvittaessa muutostilanteessa lyhytaikaisesti joustavalla palkanlisällä motivointia lisäävästi, kertapalkkio myönnetään enintään kalenterivuoden ajalta kerrallaan. Kertapalkkiolla palkitaan henkilöstöä jälkikäteen hyvästä työstä. Kertapalkkiota ei tule myöntää samoin perustein toistuvasti vuodesta toiseen.​

Kertapalkkioiden myöntämiseen saadaan käyttää enintään 0,4 % viraston / laitoksen kuukausipalkkaisten viranhaltijoiden ja työntekijöiden palkkojen yhteismäärästä ja yksittäinen myönnettävä lisä voi olla enintään 5 % viranhaltijan / työntekijän vuotuisesta tehtäväkohtaisesta palkasta. Kertapalkkion maksaminen ei voi olla peruste talousarvion ylittämiselle. ​

Esitän, että seuraaville yleishallinnon vastuualueen työntekijöille maksettaisiin kullekin 300 € suuruinen kertapalkkio:

​Asianhallintajärjestelmän pääkäyttäjä XXXXX (vak. 000235) ja sovellusneuvoja XXXXX (vak. 000149) ovat kumpikin vuorollaan joutuneet parin kuukauden ajan hoitamaan yksin molempien työtehtäviä. Työmäärä on ollut suuri ja työntekijöiden venyminen omissa rooleissaan kiitettävää. Asianhallintajärjestelmän käyttäjiä on pystytty tukemaan heidän työssään haasteellisesta tilanteesta huolimatta.

Dokumenttienhallintajärjestelmän pääkäyttäjä XXXXX (vak. 000461) on muiden työtehtäviensä ohella ollut keskeisenä toimijana mukana dokumenttienhallintajärjestelmän versiovaihtoprojektissa. Projektilla on ollut tiukka aikataulu ja XXXXX on hoitanut kaikki tehtäväkenttään kuuluvat tehtävät esimerkillisesti sekä osoittanut poikkeuksellista venymistä työsuorituksessaan. ​

Toimistosihteerit XXXXX (vak. 903428) ja XXXXX (vak. 902316) ovat ottaneet hienosti haltuun sosiaalisten hautausten tehtäväkokonaisuuden sekä osoittaneet kiitettävää oma-aloitteisuutta ja joustavuutta prosessin kehittämisessä ja toimeenpanossa. Kokonaisuus on ollut erityisen haasteellinen ja vaatinut huomattavan paljon selvittelyä ja yhteydenpitoa eri tahoille, eri viranomaisten lisäksi mm. hyvinvointialueelle ja vainajien omaisiin. XXXXX ja XXXXX ovat saaneet erittäin hyvää palautetta inhimillisestä otteestaan ja periksiantamattomasta asenteestaan asioiden selvittämisessä. ​

Hallintosihteeri XXXXX (vak. 608140) on hoitanut poissaoloista johtuvan poikkeuksellisen työtilanteen myötä lisääntyneet työtehtävät esimerkillisesti ja erityistä joustavuutta ja venymistä osoittaen. Hän on saanut erittäin hyvää palautetta asenteestaan ja yhteistyökyvystään ja hoitanut kaikki työtehtävänsä tiukassakin aikataulussa huolellisesti ja tinkimättömästi. ​

Johdon sihteeri XXXXX (vak. 000436) on hoitanut syksyn aikana omien työtehtäviensä lisäksi ansiokkaasti myös hallintokoordinaattorin tehtäviä ja varmistanut näin kaupungin avustusasioiden valmistelun hoitumisen kaikissa olosuhteissa. Erityisen suuri merkitys on ollut asiakaspalvelulla, jota etenkin avustusten hakuaikana on ollut määrällisesti huomattavan paljon. Samanaikaisesti XXXXX on ottanut hienosti haltuun uudet tehtävänsä johdon sihteerinä. Hän on osoittanut esimerkillistä joustavuutta ja venymiskykyä haasteellisessa tilanteessa ja saanut erinomaista palautetta asiakaspalveluasenteestaan avustusasioiden hoitamisessa. ​

XXXXX , XXXXX ja XXXXX kertapalkkiot maksetaan kustannuspaikalta 13101 (KH/Asianhallinta), XXXXX , XXXXX ja XXXXX kertapalkkiot kustannuspaikalta 13100 (KH/Päätöksenteon tuki) ja XXXXX kertapalkkio kustannuspaikalta 13102 (KH/Johdon sihteeripalvelut).

Palkka-asioita koskevan kansliapäällikön delegointipäätöksen 28.12.2022 § 418 mukaan kertapalkkioista päättää konsernihallinnon osalta KVTES:n, TS:n ja TTES:n soveltamisalalla kaupungin vahvistamien ohjeiden puitteissa hallintojohtaja.

Hallintojohtaja Jukka Varonen:

Päätös​Päätin, että yleishallinnon vastuualueen työntekijöille​ maksetaan edellä esitetyin perustein kullekin 300 € suuruinen kertapalkkio.​​ XXXXX ​ ja​ XXXXX ​ kertapalkkiot maksetaan kustannuspaikalta 13101 (KH/Asianhallinta),​ XXXXX ​ ja​ XXXXX kertapalkkiot kustannuspaikalta 13100 (KH/Päätöksenteon tuki) ja​ XXXXX ​ kertapalkkio kustannuspaikalta 13102 (KH/Johdon sihteeripalvelut).

Jukka Varonen

hallintojohtaja

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

tpvSarastia Oy
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
aoXXXXX
tiedXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
tiedXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX