Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus37810.10.202313

6500-2023 (03.00)

Lausunto kotoutumisen edistämisestä annetun lain muutoksesta

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään hyväksyttäväksi lausunto kotoutumisen edistämisestä annetun lain muutoksesta. Lausunnossa korostuvat erityisesti kuntaosuuksiin tehtävien leikkauksien vaikutukset kotoutumisen järjestämiseen.

Kh § 378

Integraatiojohtaja Minna Sartes ja palvelujohtaja Mika Helva 3.10.2023:

Työ- ja elinkeinoministeriö on jättänyt lausunnolle lain kotoutumisen edistämisestä annetun lain muutoksesta. Muutokset liittyvät uuteen kotoutumisen edistämisestä annettuun lakiin, jonka edellinen eduskunta ehti hyväksyä ja joka tulee voimaan 1.1.2025. Aikuistumisen tuen ikärajan osalta korjaus on tarkoitus tehdä jo nykyiseen voimassa olevaan kotoutumislakiin. Muutokset perustuvat sekä pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman toimeenpanoon, että teknisiin korjauksiin.

Lakiesityksen merkittävimmät muutokset ovat:

  1. Laskennallisen korvauksen korvausajan lyhentäminen (lyhentäminen vuodella kahteen vuoteen ja kiintiöpakolaisten osalta kolmeen vuoteen). Vaikka kotoutumisaikaa jatkettaisiin esimerkiksi pakolaisen huonon terveyden takia, korvausaikaa ei jatketa. Koska leikkauksen esitetään kohdentuvan vain uusiin lain voimaan tulon jälkeen tulleisiin pakolaisiin, laskennalliseen korvaukseen kohdistuvat säästöt alkavat vaikuttaa aikaisintaan vuonna 2027 ja kiintiöpakolaisten osalta vuonna 2028. Laskennallista korvausta maksetaan nykyisin 2.300 euroa vuodessa 7 vuotta täyttäneestä henkilöstä ja 6.845 euroa vuodessa alle 7-vuotiaasta henkilöstä. Turun saama korvaus on nykyään noin 1,5 miljoonaa vuodessa eli leikkaus tuosta summasta on noin 0,5 miljoonaa vuodessa.
  2. Tulkkauskustannusten korvausta alennetaan. Lakiuudistuksessa nykyiset erikseen korvattavat tulkkauskustannukset menevät valtionosuuksiin ja niitä maksetaan aiemman toteutuman laskennallisen keskiarvon mukaisesti. Tätä esitetään nyt alennettavaksi samassa suhteessa kuin kotoaikakin lyhenee. Tarkkaa kustannusvaikutusta ei vielä tiedetä, koska korvauksesta säädetään asetuksella.
  3. Aikuistumisen tuen ikärajaa lasketaan 25 vuodesta 23 vuoteen eli samalle tasolle kuin ikärajaa lasketaan lastensuojelun jälkihuollossa valmisteilla olevassa lastensuojelulain uudistuksessa. Tämän suora vaikutus kohdentuu hyvinvointialueisiin, mutta Turku kärsii epäsuorasti, jos näiden vaikeassa elämäntilanteessa ilman tukea jäävien nuorten kotoutuminen vaikeutuu, mikä heikentää heidän mahdollisuuksiaan työllistyä ja lisää riskiä häiriökäyttäytymiseen.
  4. Maahanmuuttajaäitien asemaa parannetaan. Tähän tullaan esittämään vuositasolla 5 M€, joka voidaan jakaa valtionosuuksina äitien (vanhempien) kotoutumisen edistämiseksi. Tällä on positiivinen vaikutus, koska tämä lisää valtionosuuksia ja parantaa kaupungin mahdollisuutta järjestää kotivanhemmille kotoutumista tukevia palveluja (hallitusohjelmassa käytetään termiä kotiäiti).
  5. Kunnan uusien tehtävien (ml. kaupassa käyminen) vähentäminen. Tällä tarkistetaan kunnan ja hyvinvointialueen tehtäväjakoa kiintiöpakolaisten osalta siten, että vastuu sosiaalityöstä on yksiselitteisemmin myös tämän ryhmän osalta hyvinvointialueilla. Tällä voi olla taloudellista vaikutusta, jos pakolaiskorvauksen jakosuhteita kunnan ja hyvinvointialueen osalta muutetaan. Tästäkin päätetään myöhemmin annettavan asetuksen yhteydessä.
  6. Otetaan käyttöön maksu käyttämättä jääneen tapaamisen tulkkauskustannuksista. Kunta tai työvoimaviranomainen voivat periä kotoutuja-asiakkaalta maksun käyttämättä jätetystä palvelusta, mikäli he jättävät syyttä tulematta viranomaistilaisuuteen, johon on hankittu tulkki. Tämän taloudellinen vaikuttavuus jäänee hyvin pieneksi.

Lausuntoaika on 19.9.2023-23.10.2023 ja lakimuutos on lausuttavana lausuntopalvelu.fi sivulla tunnuksella VN/8329/2023. Lausuntoa pyydetään sähköisesti erikseen annettujen otsikoiden alle. Varsinainen hyväksyttäväksi esitetty Turun kaupungin lausunto on liitteessä näiden otsikoiden alle ryhmiteltynä.

Liite 1Turun kaupungin lausunto kotoutumisesta annetun lain muuttamisesta

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:​

Ehdotus​Kaupunginhallitus päättää antaa liitteenä 1 olevan lausunnon.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

lausTyö- ja elinkeinoministeriö
tpvKonsernihallinto, integraatiotoiminto


Liitteet:

Kh § 378
Liite 1:Turun kaupungin lausunto kotoutumisesta annetun lain muuttamisesta