Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta9320.09.20233
Kaupunginhallitus38410.10.202319

6382-2023 (00 01 02)

Turun kaupungin hyvinvointikertomus 2023 (Kv)

Tiivistelmä:

Kunnan on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain. Turun kaupungin hyvinvointikertomus 2023 sisältää kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveydentilanteesta katsauksen viimeisten vuosien ja erityisesti vuoden 2022 tilastoista sekä keskeisten toimenpiteiden listauksen, joilla tilanteeseen pyritään vaikuttamaan mm. uuden yhteisvaikuttavan ja poikkialaisen johtamisen kautta entistä paremmin.

Hyteedla § 93

Erityisasiantuntija Minna Lainio-Peltola:

Väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen (HYTE) on sote-uudistuksen myötä hyvinvointialueiden ja kuntien yhteinen tehtävä (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 612/2021: 6 ja 7 §). Työn on perustuttava sekä hyvinvointialueen että kunnan strategiaan, jotka luovat puitteet yhteisesti tehtävälle HYTE-työlle.

Kunnan on lain mukaan seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain. Lisäksi kunnassa on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista.​

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta vastaa kuntatasoisesta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja yhteistyön ohjauksesta, kunnan päätöksenteon vaikutusten ennakkoarviointimenettelyn ohjauksesta ja ohjeistuksesta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulmista sekä kuntalaisvaikuttamisen ohjauksesta. Se toimii myös ehkäisevästä päihdetyöstä vastaavana kunnan monijäsenisenä toimielimenä​

Turussa hyvinvoinnin edistämistä toteutetaan laajasti konsernihallinnon hyte-tiimin ja eri palvelualueiden toimesta ja niiden yhteistyössä sekä myös yhteistyössä eri toimijatahojen, kuten järjestöjen, tutkimuslaitosten, oppilaitosten ym. kanssa. Hyte-työllä lisätään mm. kuntalaisten hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä, ehkäistään sairauksia ja syrjäytymistä sekä vahvistetaan osallisuutta. Siten hyte-työ parantaa kuntalaisten elämänlaatua, lisää työllisyyttä ja tuottavuutta sekä hillitsee sosiaalisten ongelmien ja eriarvoisuuden kasvua ja lisää kaupungin elinvoimaa.

Kuntien hyte-työtä on arvioitu vuoden 2023 alusta HYTE-kertoimen avulla. Kunnan yleiskatteelliseen valtionosuuteen saaman lisäosan suuruus määräytyy em. hyte-työn perusteella laskennallisesti toimintaa kuvaavien prosessi-indikaattorien​ ja tuloksia kuvaavien tulosindikaattorien avulla. Turun laskennallinen hyte-kerroin on valtakunnan keskiarvon tasolla. Tällä hyte-työn tasolla Turun hyte-työ tuottaa n. 3,7 miljoonaa euroa valtionosuutta vuonna 2023.​

Turun kaupunkistrategian toteutumisen arvioinnissa raportoidaan myös hyvinvointiin liittyvistä asioista päämittareittain vuosittain. Hyvinvointikertomuksessa arvioidaan hyvinvoinnin toteutumista laajemmin kaikkien eri väestöryhmien osalta, mutta laajempaa mm. alueellisen eriytymisen tarkastelua tehdään vasta laajan hyvinvointikertomuksen yhteydessä. Kaupungin uudistuvan toiminnan pilottina toimivan lasten ja nuorten muutosjohtamisen tueksi on lisäksi tehty erillinen kooste lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnista ja terveydestä. Tällaisen säännöllisesti mm. hyvinvointikertomukseen kerättävän tilannekuvan avulla voidaan tukea tiedolla johtamista, mikä on jatkossa entistä tärkeämpää yhteisvaikuttavassa ja poikkialaisessa toiminnassa.​

Hyvinvointikertomuksessa on tehty hyvinvoinnin tilanteesta katsaus viimeisten vuosien ja erityisesti vuoden 2022 tilastoista niiltä osin kuin sitä on ollut saatavilla. Tarkastelua hankaloittaa kaikkiaan se, että tietoja saadaan eri tutkimuksista eri vuosina ja eri aikoina. Pian hyvinvointikertomuksen valmistumisen jälkeen esim. uusia tuloksia on tulossa mm. koululaisten terveydestä. Tällöin lasten ja nuorten osalta päästään arvioimaan, että onko koronapandemian aikaisesta terveyden ja hyvinvoinnin heikentyneestä tilanteesta päästy jo kohti parempaa terveyttä.​

Yhteenveto hyvinvoinnin tilanteesta​

Turkulaisten oma kokemus hyvinvoinnista on kehittynyt monilla indikaattoreilla mitattuna kielteiseen suuntaan. Positiivistakin kehitystä on tapahtunut jossain asioissa. Hyvinvointitietoa analysoidessa on tärkeää muistaa, että valtaosa turkulaisista voi hyvin ja he ovat aktiivisia ja toimeliaita työssä ja vapaa-ajalla ja heillä on opiskelu-, työ ja toimintakyky kunnossa.​

Turun elinvoimaisuuden mahdollistaa väestön jatkuva kasvu. Mitä parempi turkulaisten hyvinvointi ja terveys on, sitä parempi mahdollisuus myös elinvoimaisuuden kasvulle on olemassa. Tarkasteltaessa ns. kovinta hyvinvoinnin ja terveyden mittaria, kuolleisuutta, voidaan nähdä, että ennenaikaisten menetettyjen elinvuosien (PYLL) määrät ovat pienentyneet Turussa jo pitkään yli 20-vuoden tarkastelujakson perusteella.

Väestön kehityksen jatkuvan positiivisen nousun myötä vieraskielisten osuus on yhä kasvanut. Yksinasuvien osuus asuntokunnista on yhä kasvussa, ollen jopa 56 %. Turussa on myös yhden vanhemman lapsiperheitä selvästi maan keskiarvoa enemmän.​

Turussa on koko maahan verrattuna korkea pienituloisuusaste, mikä näkyy myös lapsiperheillä ja nuorilla aikuisilla. Myös tuloerot ovat edelleen olleet kasvussa ja koko Suomeen verrattuna suuremmat. Perustoimeentulotukea saaneiden määrä ollut laskussa, myös pitkäaikaistuen osalta. Maksuhäiriömerkinnöissä on ollut pientä laskua, mutta suurta alueellista vaihtelua Turun eri osien välillä.​

Työttömyys on edelleen laskenut, myös nuorten osalta. Huolestuttavaa on, että pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä on kasvanut 41 %:iin. Työllisten määrä väestöstä on kuitenkin paranemassa koronaa edeltävälle tasolle.​

Peruskoululaisista n. 40 %:lla toimintakyky on sellaisella tasolla, että heillä saattaa olla arjesta selviytymisen haasteita. Terveysliikuntasuosituksen mukaan liikkuu aikuisista hieman useampi. Sen sijaan kaiken ikäisten ylipainon ja lihavuuden kehitys jatkaa nousuaan.​

Monilla mittareilla arvioituna niin fyysisen kuin psyykkisen terveydentilan arviot ovat olleet laskusuunnassa. Erityisen paljon on havaittavissa erilaisia mielen hyvinvoinnin haasteita. Erityisen paljon tämä näkyy mm. kasvaneena rikollisuutena ja yksinäisyyden lisääntymisenä sekä koululaisten uupumuksen ja ahdistuneisuuden kasvuna. Kaikkiaan kuitenkin koettu terveys valtaosalla turkulaisista on hyvä. Riippuen ikäluokasta terveys koetaan keskitasoa parempana nuorimpien peruskoululaisten 89 %:sta yli 65-vuotiaiden 52 %:iin.​

Eläkkeelle siirrytään hieman aiempaa myöhemmin. Kotona asuu 92 % 75 vuotta täyttäneistä turkulaisista. Lonkkamurtumat ovat vähentyneet ja kaatumisten ja putoamisten hoitojaksoissa on selvää alenemaa.​

Toimenpiteet hyvinvoinnin edistämiseksi​

Kuntalaisten hyvinvoinnin tilanne on hyvin tunnistettu ja Turussa tehdäänkin eri tahojen toimesta paljon erilaisia toimenpiteitä asukkaiden terveyden ja hyvinvointitilanteen kehittymiseksi parempaan suuntaan. Hyvinvointikertomuksen loppuun on koottu hyvinvoinnin ja terveydentilan osiosta keskeisimpiin haasteisiin tehtyjä panostuksia tai nostoja, mihin vielä ollaan panostamassa kuluvalla valtuustokaudella väestöryhmien terveys ja hyvinvointierojen tasoittamiseksi.​

Erityisesti yhteisöllisen kärkihankkeen ja ulkopuolisen rahoituksen turvin on käynnistynyt tai on käynnistymässä monia uusia hankkeita, joissa kaikissa on päähuomio erilaisissa hyvinvoinnin huolenaiheissa. Hankkeiden tuotokset ja tulokset on tärkeää integroida osaksi perustoimintoja, jotta ne jäävät elämään osaksi normaalia toimintaa kehittämisten jälkeenkin.​

Uuden Turun toiminta- ja johtamismallissa keskeistä on yhteisvaikuttava ja poikkialainen toiminta. Hyvinvointikertomus tuottaa osaltaan tärkeä tietoa tämän johtamisen ja ohjaamisen vahvistamiseksi poikkialaisesti. Yhteisvaikuttavan johtamisen kautta tullaan jatkossa myös yhdessä määrittelemään yhteisiä tavoitteita ja mittareita. Merkittävimpänä pilottina uuden mallin käyttöönotossa on Lasten ja nuorten muutoshanke 2023–2025.​

Liite 1​Turun kaupungin hyvinvointikertomus 2023

Liite 2​Turkulaisten lasten ja nuorten hyvinvointi

Oheismateriaali 1​Tiivistelmä 2023 vuosittaisesta hyvinvointikertomuksesta

Integraatiojohtaja Minna Sartes:​

Ehdotus​Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta merkitsee tiedoksi Turun kaupungin hyvinvointikertomuksen 2023 ja lähettää sen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 384

Oheismateriaali 1​Turun kaupungin hyvinvointikertomus 2023

Oheismateriaali 2Tiivistelmä 2023 vuosittaisesta hyvinvointikertomuksesta

Oheismateriaali 3Turkulaisten lasten ja nuorten hyvinvointi​

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto merkitsee Turun kaupungin hyvinvointikertomuksen 2023 tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Hyteedla § 93
Liite 1:Hyvinvointikertomus 2023
Liite 2:Turkulaisten lasten ja nuorten hyvinvointi