Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus24612.06.202317

11740-2017 (613, 002, 021)

Turun ratapiha-alueen ostaminen VR-Yhtymä Oyj:ltä ja kiinteistökaupan aiesopimus ratapiha-alueen edelleen luovuttamisesta Turun Ratapiha Kehitys Oy:lle (Kv)

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuustolle esitetään, että kaupunki ostaa VR-Yhtymän Oyj:ltä ratapiha-alueen 42.484.561 euron kauppahinnalla ja tekee Turun Ratapihan Kehitys Oy:n kanssa kiinteistökaupan aiesopimuksen, jonka toteutuessa alue siirtyisi viimeistään 31.7.2025 Turun Ratapihan Kehityksen omistukseen 42.484.561 euron kauppahinnalla, johon lisätään 3 % vuotuinen korko. Mikäli "Turku Ratapiha 2/2018" asemakaava ei ole saanut lainvoimaa, siirtyy lopullisen kiinteistönkaupan määräpäivä siten, että kiinteistönkauppa tulee tehdä viimeistään kuusi kuukautta siitä, kun kaupunki ilmoittaa Ostajalle, että asemakaava on mahdollista kuuluttaa lainvoimaiseksi. Aiesopimus on voimassa kuitenkin enintään 31.12.2027 asti.

Kh § 246

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen, omistajaohjausjohtaja Jarkko Virtanen, kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi, maankäytönsuunnittelija Juha Lipponen ja kaupunginlakimies Riikka Lehtimäki 31.5.2023:

Taustaa

Yksityinen kehittäjäryhmä ja VR-Yhtymä Oyj (jäljempänä myös VR) tekivät vuonna 2017 kaupungille aloitteen Turun ratapiha-alueen kehittämiseksi elämys- ja tapahtuma-alueeksi.

Kaupunki, VR-Yhtymä Oyj ja Turun Ratapihan Kehitys Oy (jäljempänä myös TRK) allekirjoittivat ratapiha-alueen kehittämiseksi 11.12.2017 kumppanuussopimuksen (kh 20.11.2017 §501), jonka voimassaolo päättyi 31.12.2021.

VR-Yhtymä Oyj ja Turun Ratapihan kehitys Oy esisopimus

VR-Yhtymä Oyj ja Turun Ratapihan kehitys Oy allekirjoittivat hankeen asemakaavoitusvaiheen aikana 7.3.2018 kiinteistökaupan esisopimuksen VR-Yhtymä Oyj:n omistamien maa-alueiden siirtymisestä Turun Ratapihan Kehitys Oy:n omistukseen. Kiinteistökaupan esisopimus raukesi samanaikaisesti kumppanuussopimuksen kanssa 31.12.2021.

Sopimusten raukeaminen vuoden 2021 lopulla perustui Turun Ratapihan Kehitys Oy:n ilmoitukseen, jonka mukaan yhtiöllä ei ollut sillä hetkellä koronapandemiasta ja voimakkaasta rakennuskustannusindeksin noususta johtuen edellytyksiä tehdä sitovaa toteutuspäätöstä elämyskeskushankkeesta.

Kumppanuussopimukset ja kiinteistökaupan esisopimus

Kaupunginvaltuusto päätti 13.6.2022 § 146 Areena- ja elämyskeskushankkeen mahdollistamiseksi jatkaa Turun kaupungin (jäljempänä myös Kaupunki), VR-Yhtymä Oyj:n ja Turun Ratapihan Kehitys Oy:n välistä Turun ratapiha-aluetta koskevaa kumppanuussopimusta 30.6.2023 saakka.

Kumppanuussopimuksen jatkamisen lisäksi kaupunginvaltuusto päätti 13.6.2022 § 146, että kaupungin ja VR-Yhtymä Oyj:n välillä tehdään kumppanuussopimus ja ehdollinen kiinteistökauppa. Kaupungin ja VR-Yhtymä Oyj:n välisellä kumppanuussopimuksella oli tarkoitus käynnistää ratapiha-alueen kaavoitus uudelleen siinä tilanteessa, että Turun Ratapihan Kehitys Oy ei ole solminut esisopimukseen perustuvaa kiinteistökauppaansa VR-Yhtymä Oyj:n kanssa 30.6.2023 mennessä. Kumppanuussopimuksella ja ehdollisella kiinteistökaupalla kaupunki varmisti VR:n ratavarikkoalueen siirtymisen Iso-Heikkilän alueelle ja mahdollisti ratavarikkoalueen kehittymisen liike-, työpaikka- ja asuinkäyttötarkoitukseen.​ ​

Ehdollisella kiinteistökaupalla kaupunki sitoutui ostamaan VR-Yhtymä Oyj:n omistamat alueet 35.013.761 euron peruskauppahinnalla. Peruskauppahintaa tarkistettaisiin lisäkauppahinnalla, mikäli ratapiha-alueen arvo kaavoituksen jälkeen voimaantulevassa asemakaavassa olisi suurempi kuin 35.013.761 euroa. Kauppakirjaehdoissa yksilöityjen tarkistusperiaatteiden ja rakennusoikeuslajikohtaisten yksikköhintojen perusteella laskennalliseksi lisäkauppahinnaksi asuntopainotteisen asemakaavoituksen yhteydessä arvioitiin muodostuvan 7.470.800 euroa. Lopullinen lisäkauppahinta määrittyisi kuitenkin vasta kun ratapiha-alueelle valmistunut asuntopainotteinen asemakaava saisi lainvoiman.

Maankäyttösopimus ja asemakaavaehdotus

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi 14.2.2023 § 64 maankäyttösopimuksen, jolla VR-Yhtymä Oyj sitoutui toteuttamaan kustannuksellaan ”Turku ratapiha” 2/2018 asemakaavaehdotuksen mukaiset yhdyskuntarakenteet.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 17.4.2023 § 71 ”Turku ratapiha” 2/2018 asemakaavaehdotuksen, joka mahdollistaisi ns. elämyskeskuksen sijoittamisen alueelle. Asemakaava ei ole lainvoimainen asiasta tehdyn valituksen johdosta.

Kaupunginvaltuuston päätös 17.4.2023 § 72 (pääomasijoitus ja kauppahinnan tarkistus)

Turun Ratapihan Kehitys Oy ilmoitti keväällä 2023 kaupungille tarpeestaan jatkaa hankkeen käynnistämiseen liittyvää aikataulua, eikä yhtiön ole siten mahdollista toteuttaa kiinteistökauppaansa VR-Yhtymä Oyj:n kanssa solmitun esisopimuksen mukaisesti 30.6.2023 mennessä.

Kaupunginvaltuusto päätti 17.4.2023 § 72, että kaupunki sijoittaa Areenayhtiöön omaa pääomaa korkeintaan 42.000.000 euroa ja antaa Areenayhtiölle enintään 8.000.000 euron suuruisen juniorilainan.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti, että kaupunginvaltuuston 13.6.2022 § 146 tekemää päätöstä tarkistetaan siten, että kaksivaiheisen kauppahinnan maksuehdon sijasta kaupunki maksaa kaupantekohetkellä koko ratapihakiinteistön aiempaa perus- ja lisäkauppahintaa vastaavan 42.484.561 euron kauppahinnan. Tarkistetun kiinteistökaupan edellytyksenä on, että Turun Ratapihan Kehitys Oy solmii kaupungin kanssa samassa yhteydessä aluetta koskevan kiinteistökaupan esisopimuksen, joka vastaa keskeisiltä ehdoiltaan tällä hetkellä VR:n kanssa solmittua esisopimusta.

Ratapiha-alueen kaupat

Ratapihahankkeen jatkamisen mahdollistamiseksi kaupunki on neuvotellut kaupunginvaltuuston 17.4.2023 § 72 linjauksen mukaisesti VR-Yhtymä Oyj:n ja Turun Ratapihan Kehitys Oy:n kanssa seuraavan kiinteistökauppajärjestelyn:

1.​ Kaupunki ostaa VR-Yhtymä Oyj:n omistamat alueet ”Turku ratapiha” asemakaava-alueelta 42.484.561 euron kauppahinnalla.

2.​​ Kaupunki ja Turun Ratapihan Kehitys Oy tekevät kiinteistökaupan aiesopimuksen, jonka toteutuessa Turun Ratapihan Kehitys Oy ostaa kaupungilta VR-Yhtymä Oyj:ltä siirtyvät alueet 42.484.561 euron kauppahinnalla viimeistään 31.7.2025 mennessä.

​3.​ Turun Ratapihan Kehitys Oy:n ja kaupungin väliselle kauppahinnalle lasketaan vuosittaista kolmen (3) %:n korkoa. Korko lasketaan kiinteistökaupan aiesopimuksen allekirjoittamispäivästä lopullisen kauppahinnan maksupäivään ja korko lisätään lopulliseen kauppahintaan.

4.​​ Kaupungin ja Turun Ratapihan Kehitys Oy:n välisen kiinteistökaupan ehdot ovat keskeisiltä osin samat kuin kaupungin ja VR-Yhtymä Oyj:n välisessä kauppakirjassa, jolla alue siirtyy kaupungin omistukseen

5.​​ Aiesopimuksen mukaisen kiinteistökaupan toteutuessa Turun Ratapihan Kehitys Oy sitoutuu toteuttamaan kustannuksellaan ”Turku Ratapiha” 2/2018 asemakaavaehdotuksen mukaisen yhdyskuntarakentamisen ehdollisen kiinteistökaupan yhteydessä allekirjoitettavan yhdyskuntarakentamissopimuksen mukaisesti.

​Edellä esitetyllä menettelyllä VR sitoutuu osana järjestelyä saattamaan kustannuksellaan päätökseen alueella tarvittavat ratapihan uudelleenjärjestelyt ja pilaantuneiden maiden käsittelyn, kustannusarvioltaan noin 20,5 M€.

Kiinteistökauppa VR-Yhtymä Oyj

Kaupunkiympäristö on valmistellut kaupunginvaltuuston 13.6.2022 § 146 hyväksymän ehdollisen kiinteistökaupan keskeisten sopimusehtojen mukaisesti kauppakirjan (liite 1), jolla VR-Yhtymä Oyj omistamat alueet siirtyisivät kaupungin omistukseen 42.484.561 euron kauppahinnalla. Kaupanehdot poikkeavat kaupunginvaltuuston 13.6.2022 §146 päättämästä kiinteistökaupan esisopimuksesta seuraavilta osin:

VR-Yhtymä Oyj on ilmoittanut hyväksyvänsä kaupungin laatiman kauppakirjan (liite 1).

Kiinteistökaupan aiesopimus Turun Ratapiha Kehitys Oy

Kaupunkiympäristö on valmistellut kaupunginvaltuuston 17.4.2023 § 72 päätöksen mukaisesti aiesopimuksen kiinteistökaupasta, kauppaehdot ja yhdyskuntarakentamissopimuksen VR-Yhtymä Oyj:ltä kaupungille siirtyvien alueiden luovuttamiseksi Turun Ratapihan Kehitys Oy:lle viimeistään 31.7.2025. Sopimuskokonaisuuden keskeinen sisältö Turun ratapihan Kehitys Oy:n osalta on seuraava:

Turun Ratapihan Kehitys Oy on ilmoittanut hyväksyvänsä aiesopimuksen, kaupanehdot ja yhdyskuntarakentamissopimuksen (liitteet 2 ja 3).

Tilanne jos Ratapihahanke ei toteudu

Mikäli ratapihahanke ei toteudu käynnistää kaupunki alueen kaavoittamisen uuteen käyttötarkoitukseen ja Turun Ratapihan Kehitys Oy:n vastattaviksi suunnitellut kustannukset tulevat Turun kaupungin vastattaviksi.

​Koska kiinteistöstä ei ole teetetty Due Diligenceä, kiinteistön ostoon liittyvät riskit eivät ole kaupungin tiedossa. VR on rajannut vastuitaan kauppakirjassa, joten viime kädessä jää tuomioistuimen harkittavaksi, missä määrin VR:n vastuunrajaukset ovat sitovia suhteessa Kaupunkiin ostajana.

​Alla on esitetty tällä hetkellä tunnistettuja vastuita, jotka aiesopimuksen toteutumatta jäädessä tulevat Turun kaupungin kustannuksiksi:

Ratapihahankkeen aluetaloudelliset vaikutukset

Toteutuessaan Ratapihahankkeen aluetaloudelliset vaikutukset Turun seudulla ovat kiistatta huomattavat ja jakautuvat suoriin, epäsuoriin ja välillisiin vaikutuksiin. Arvioiden mukaan Areenan suora vuotuinen lisäkulutus Turussa on noin 40 miljoonaa euroa. Lisäksi hankkeen rakennusaikainen työllisyysvaikutus Turussa olisi noin 3000 - 4000 henkilötyövuotta. Tarkemmin ratapihahankkeen taloudelliset vaikutukset on esitetty kaupunginvaltuuston 17.4.2023 §72 tekemän päätöksen esittelytekstissä (liite 4).

Liite 1VR Yhtymä Oyj:n ja kaupungin välinen kauppakirja

Liite 2Kaupungin ja Turun Ratapihan Kehitys Oy:n välinen kiinteistökaupan aiesopimus ja kiinteistökaupan kauppakirja​

Liite 3Yhdyskuntarakentamissopimus​

Oheismateriaali 1​Kaupunginvaltuuston 17.4.2023 § 72 esitys

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää

Lisäksi kaupunginvaltuusto valtuuttaa maankäyttöjohtajan tekemään sopimuksiin tarvittavia vähäisiä täsmennyksiä ja muutoksia.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Kh § 246
Liite 1:VR Yhtymä Oyj:n ja kaupungin välinen kauppakirja
Liite 2:Kaupungin ja Turun Ratapihan Kehitys Oy:n välinen kiinteistökaupan aiesopimus ja kiinteistökaupan kauppakirja
Liite 3:Yhdyskuntarakentamissopimus