Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö11031.03.2023 

2229-2023 (01 01 00)

Logistiikka-asiantuntijan toimen perustaminen kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuteen

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus, liikkumispalvelut, liikennepalvelupäällikkö Risto Peltonen ja joukkoliikennepalvelujohtaja Sirpa Korte 16.3.2023:

​Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuteen liikkumispalvelujen palvelualueen kaupunkiliikkumisen ratkaisujen vastuualueelle on tarve perustaa logistiikka-asiantuntijan toimi. Tarve olisi erityisesti saada ”kaupungin kasvot” logistiikka-asioissa, eli henkilö löytäisi ongelmia sisältä ja ulkoa, sitten ratkaisisi ne yhdessä muun organisaation ja sidosryhmien/yritysten kanssa. Logistiikka-asiantuntija vastaisi kuitenkin myös laajasti koko kaupungin logistiikasta asiantuntijana, mutta pääpaino tehtävässä olisi aluksi city-logistiikassa ja kaupunkitilan käytön koordinoinnissa. Käytännössä työtehtäviä olisivat otsikkotasolla seuraavat tehtäväkokonaisuudet:

​- Kaupungin keskustan logistiikan kehittäminen ja paremman yhteistyön perustaminen eri tahojen, kuten yritysten kanssa

- Erilaiset logistiikkaan liittyvät kehittämistarpeet ja hankkeet ja niiden koordinointi

- Uudet logistiikan muodot, kuten datan hyödyntämien ja autonominen liikenne

- Kaupungin sisäisen yhteistyön parantaminen logistiikan osalta

- Seudullinen ja alueellinen yhteistyö ja kehittäminen logistiikan osalta.

Viime vuosina on tehty myös kaksi logistiikkaa käsittelevää selvitystä, jotka antavat logistiikka-asiantuntijan toimelle hyvän pohjan, josta lähteä kehittämään kaupungin logistiikkaa. Tehdyt selvitykset ovat: Seudullinen liikenne ja logistiikkaselvitys, julkaistu 2020 ja Kaupunkilogistiikan nykytila ja tavoitteet 2021.

Turun ilmastosuunnitelman päivityksessä (kv 16.5.2022 § 103) on päätetty, että yhtenä toimenpiteenä tulee laatia sekä henkilö- että tavaraliikennettä koskevat kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelmat (SUMP, SULP), jotka osaltaan toteuttavat ilmastosuunnitelman tavoitetta. Kaupunginhallitus on 19.12.2022 hyväksynyt ohjelmat osana konsernihallinnon toimintasuunnitelmaa 2023 - 2026. Logistiikka-asiantuntijan ensimmäisenä työtehtävänä olisi tavaraliikennettä koskevan kestävän kaupunkilogistiikan suunnitelman SULP:n (sustainable urban logistics plan) tekemisestä vastaaminen.

Asiantuntijatehtävien vaativuuden arviointiryhmä on 13.3.2023 arvioinut perustettavan toimen tehtävien vaativuuden ja sen mukaisesti tehtäväkohtaiseksi palkaksi voidaan esittää 3.446,45 €/kk (VL 3B KVTES/01ASI040). Toimen kelpoisuusehdoksi tulee vahvistaa tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto.

Vakanssin perustamista ei ole huomioitu osana kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden vuoden 2023 henkilöstösuunnitelmaa eikä palkkakustannuksia ole huomioitu talousarviossa, mutta Turun ilmastosuunnitelman päivityksessä (kv 16.5.2022 § 103) on päätetty, että yhtenä toimenpiteenä tulee laatia sekä henkilö- että tavaraliikennettä koskevat kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelmat (SUMP, SULP), jotka osaltaan toteuttavat ilmastosuunnitelman tavoitetta. Logistiikka-asiantuntijan on tarkoitus vastata SULP:n tekemisestä.

Palkkakustannukset vuositasolla ovat n. 56.000 €. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa palkkakustannuksista suuri osa tultaisiin järjestämään hankerahoituksella, kun kaupungin logistiikka-asiat/tehtävät on ensin otettu täysmääräisesti haltuun. ​

Esitämme, että kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuteen liikkumispalvelujen palvelualueen kaupunkiliikkumisen ratkaisujen vastuualueelle perustetaan logistiikka-asiantuntijan toimi, jonka kelpoisuusehdoksi vahvistetaan tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto.

Kaupunkirakentamisjohtaja kaupunkiympäristöjohtajan varahenkilö Kimmo Suonpää 16.3.2023:

Esitän, että kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuteen liikkumispalvelujen palvelualueen kaupunkiliikkumisen ratkaisujen vastuualueelle perustetaan 1.4.2023 lukien logistiikka-asiantuntijan toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 3.446,45 €/kk (VL 3B KVTES/01ASI040) ja jonka kelpoisuusehdoksi vahvistetaan tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto.

Esitän lisäksi, että perustettava toimi saadaan täyttää ilman erillistä lupamenettelyä.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen ja palvelussuhdepäällikkö Tarja Kullanmäki 23.3.2023:

​Kaupunkirakentamisjohtaja kaupunkiympäristöjohtajan varahenkilö Kimmo Suonpää on esittänyt, että kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuteen liikkumispalvelujen palvelualueen kaupunkiliikkumisen ratkaisujen vastuualueelle perustetaan 1.4.2023 lukien logistiikka-asiantuntijan toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 3.446,45 €/kk (KVTES/01ASI040, VL 3B) ja jonka kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Lisäksi on esitetty, että perustettava toimi saadaan täyttää ilman erillistä lupamenettelyä.

Esityksen mukaan logistiikka-asiantuntijan toimen perustamiselle on tarve erityisesti saada ”kaupungin kasvot” logistiikka-asioissa eli henkilö löytäisi ongelmia sisältä ja ulkoa, sitten ratkaisisi ne yhdessä muun organisaation ja sidosryhmien/yritysten kanssa. Logistiikka-asiantuntija vastaisi kuitenkin myös laajasti koko kaupungin logistiikasta asiantuntijana, mutta pääpaino tehtävässä olisi aluksi city-logistiikassa ja kaupunkitilan käytön koordinoinnissa.

​Henkilöstöasioiden ohjaus -yksiköllä ei ole huomautettavaa esitetyn tehtäväkohtaisen palkan ja kelpoisuusvaatimuksen osalta.

Esityksessä on todettu, että toimen perustamista ei ole huomioitu osana kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden vuoden 2023 henkilöstösuunnitelmaa eikä palkkakustannuksia ole huomioitu talousarviossa, mutta Turun ilmastosuunnitelman päivityksessä on päätetty, että yhtenä toimenpiteenä tulee laatia sekä henkilö- että tavaraliikennettä koskevat kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelmat (SUMP, SULP), jotka osaltaan toteuttavat ilmastosuunnitelman tavoitetta. Logistiikka-asiantuntijan on tarkoitus vastata SULP:n tekemisestä.

​Esityksen mukaan perustettavan toimen palkkakustannukset vuositasolla ovat n. 56.000 €. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa palkkakustannuksista suuri osa tultaisiin järjestämään hankerahoituksella, kun kaupungin logistiikka-asiat/tehtävät on ensin otettu täysmääräisesti haltuun.

​Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus vastaa siitä, että toiminta on järjestetty tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Perustettavaksi esitetyn toimen toiminnallisen tarpeen osalta konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus -yksiköllä ei ole perusteita lausua toisin esityksen kanssa. Palvelukokonaisuuden tulee varmistaa, että se pysyy talousarvion puitteissa ottaen huomioon toimen perustamisesta aiheutuvat kustannukset.

​Hallintosäännön 84 §:n mukaan toimien perustamisesta päättää kansliapäällikkö.

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

Päätös​Päätin, että

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tpvKaupunkiympäristö
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 110
Liite 1:Logistiikka-asiantuntijan toimi, perustamislomake