Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö10224.03.2023 

2332-2023 (00 00 01)

KKOY Runosmäen monitoimitalon ennakkonäkemyspyyntö käyttäjien kaluste-, varuste- ja laitehankinnoista

Konsernihallinto, omistajaohjausjohtaja Jarkko Virtanen, kaupunginlakimies Riikka Lehtimäki 16.3.2023:

​Kkoy Runosmäen monitoimitalon hallitus on pyytänyt 16.3.2023 omistajan ennakkonäkemystä konserniohjeen 10. kohdan 1 momentin 5. kohdan mukaisesti monitoimitalon kaluste-, varuste- ja laitehankintojen toteuttamisesta yhtiön toimesta.

Runosmäen monitoimitalon hankintavaiheessa ajatus oli, että kaluste-, varuste- ja laitehankinnat kuuluvat käyttäjähankintoihin. Tiloja käyttävät useat eri toimijat (käyttäjiä Turun kaupungilta kirjasto, varhaiskasvatus, nuorisopalvelut; Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä; VARHA) ristiin tilojen yhteiskäytön takia. Yhteiskäytön mahdollistamiseksi on hankalaa, jos osakkaat hankkivat itse omat kalusteensa, varusteensa ja laitteensa. Tästä syystä ehdotetaan alkuperäisestä ajatuksesta poiketen, että kiinteistöyhtiö toteuttaa edellä mainitut hankinnat yhtiön lukuun ja perii tästä aiheutuvat kustannukset osakkailta osakassopimuksen mukaisella kustannusjakoperusteella. Tällä mahdollistetaan kustannusten jakaminen yhteiskäyttöisten kalusteiden ja varusteiden osalta hankintalain puitteissa.

Kilpailutettavaksi hankinnat tulevat vuosina 2023-2025. Hankinnan yhteisarvo osakkailta on noin 900.000 euroa.

Tämä ehdotettu muutos edellyttää yhtiön osakassopimuksen ja yhtiöjärjestyksen vastuunjakotaulukon päivittämistä tältä osin. Lisäksi ennen kilpailuttamiseen ryhtymistä yhtiön tulee saada sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän että Turun kaupungin sitoumus siitä, että osakkaat sitoutuvat vastaamaan osakassopimuksen mukaisella vastuunjaolla yhtiön kalustehankintojen kustannuksista. Lisäksi yhtiön tulee tehdä palvelusopimus Turun kaupungin hankintapalveluiden kanssa hankintojen kilpailuttamisesta.

Varhan hankintojen osalta kiinteistöyhtiölle tuleva kustannus on osa Turun kaupungin kustannusosuutta ja Turun kaupungin tulee tehdä erillissopimus ja erillishinta kalustuksesta vuokrasopimukseen, jolla kustannukset laskutetaan Varhalta.

KKOY Runosmäen monitoimitalon hallitus pyytää Turun kaupungin konserniohjeen mukaisesti omistajan ennakkonäkemystä siitä, voiko yhtiö toteuttaa käyttäjien hankinnat ehdotetulla tavalla.

Hankintojen kustannusten jako tehdään osakassopimuksen mukaisessa suhteessa osakkaiden kesken.

Toimivalta

​Konserniohjeiden (KV 13.12.2021 § 286) mukaan kaupungin ennakkonäkemystä vastaavan kannanoton antaa operatiivisten yhteisöjen osalta kansliapäällikkö.

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

Päätös​Päätin, että KKOY Runosmäen monitoimitalon hallitus voi toteuttaa käyttäjien kaluste-, varuste- ja laitehankinnat yhtiön lukuun ja periä tästä aiheutuvat kustannukset osakkailta osakassopimuksen mukaisella kustannusjakoperusteella.

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

ilmKKOY Runosmäen monitoimitalo
tiedKaupunginhallitus
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX