Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö5313.02.2023 

1043-2023 (01 01 00)

Omaisuustiedonhallinnan suunnittelijan toimen perustaminen kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuteen

Infrahallintapäällikkö Marjo Jaakkola 3.2.2023:

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden kaupunkirakentamisen palvelualueen kaupunkiympäristön kunnossapidon vastuualueen omaisuuden hallinta -yksikköön on vuoden 2023 henkilöstösuunnitelman mukaisesti tarkoitus perustaa omaisuustiedonhallinnan suunnittelijan toimi 1.2.2023 lukien avoimeksi tulleen toimistopuutarhurin toimen tilalle.

Tehtävän toimenkuva on jatkossa aiempaa vaativampi ja laajempi sisältäen omaisuudenhallintajärjestelmän ylläpidon, sisäisen neuvonnan ja ohjauksen lisäksi kehittämiseen sekä järjestelmän käytön laajentamiseen liittyviä tehtäviä, jonka vuoksi myös tehtävän koulutusvaatimus tulee olla aiempaa korkeampi. Toimistopuutarhurin toimi esitetään lakkautettavaksi.

Kaupungin teknisten sopimuksen vakanssien tehtävien vaativuuden arviointiryhmä on 3.2.2023 arvioinut perustettavan vakanssin vaativuuden. Sen mukaisesti vakanssin tehtäväkohtainen palkka on 3.058,23 €/kk (TS II, VL 2D). Vakanssin kelpoisuusvaatimukseksi tulisi vahvistaa tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto.

Vaativamman vakanssin perustaminen ja sen täyttäminen on huomioitu osana kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden vuoden 2023 henkilöstösuunnitelmaa palvelukokonaisuuden HTV-luvussa ja talousarviossa. Palkkakustannusten nousu on n. 8.000 € vuositasolla.

Kaupunkirakentamisjohtaja kaupunkiympäristöjohtajan varahenkilö Kimmo Suonpää 2.3.2023:

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus esittää,

-​ ​että kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuteen kaupunkirakentamisen palvelualueen kaupunkiympäristön kunnossapidon vastuualueelle perustetaan 1.3.2023 lukien omaisuustiedonhallinnan suunnittelijan työsopimussuhteinen toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 3.058,23 €/kk (TS II, VL 2D) ja jonka kelpoisuusvaatimukseksi vahvistetaan tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto,

-​​ että toimistopuutarhurin toimi (vak. nro 608116) lakkautetaan 1.3.2023 lukien ja

​-​ että perustettavan toimen saa täyttää ilman erillistä palkkaamislupaa.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen ja palvelussuhdepäällikkö Tarja Kullanmäki 8.2.2023:

Kaupunkirakentamisjohtaja, kaupunkiympäristöjohtajan varahenkilö Kimmo Suonpää on esittänyt, että kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuteen kaupunkirakentamisen palvelualueen kaupunkiympäristön kunnossapidon vastuualueelle perustetaan 1.3.2023 lukien omaisuustiedonhallinnan suunnittelijan työsopimussuhteinen toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 3.058,23 €/kk (TS, PR II, VL 2D) ja jonka kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto. Palvelukokonaisuus on lisäksi esittänyt, että toimistopuutarhurin toimi (vak. nro 608116) lakkautetaan 1.3.2023 lukien ja että perustettavan toimen saa täyttää ilman erillistä palkkaamislupaa.

​Esityksen mukaan palvelukokonaisuudessa on 1.2.2023 lukien tullut avoimeksi toimistopuutarhurin toimi (vak. nro 608116). Tehtävän toimenkuva on jatkossa aiempaa vaativampi ja laajempi sisältäen omaisuudenhallintajärjestelmän ylläpidon, sisäisen neuvonnan ja ohjauksen lisäksi kehittämiseen sekä järjestelmän käytön laajentamiseen liittyviä tehtäviä, jonka vuoksi myös tehtävän koulutusvaatimus tulee olla aiempaa korkeampi. Toimistopuutarhurin toimi esitetään lakkautettavaksi.

​Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus on esittänyt perustettavan toimen tehtäväkohtaiseksi palkaksi 3.058,23 €/kk. Teknisen sopimuksen TVA-ryhmä on kokouksessaan 3.2.2023 käsitellyt perustettavan toimen tehtäväkuvauksen ja tehtävän vaativuustekijät -lomakkeen ja arvioinut tehtävän vaativuustason. Arvioinnin perusteella omaisuustiedonhallinnan suunnittelijan toimen tehtäväkohtaisen palkan tulisi olla 3.058,23 €/kk (TS, PR II, VL 2D).

Perustettavan toimen kelpoisuusvaatimukseksi on esitetty tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto. Konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus -yksiköllä ei ole huomautettavaa esitetyn kelpoisuusvaatimuksen osalta.

​Esityksen mukaan vaativamman toimen perustaminen ja sen täyttäminen on huomioitu osana kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden vuoden 2023 henkilöstösuunnitelmaa palvelukokonaisuuden HTV-luvussa ja talousarviossa. Palkkakustannusten nousu on n. 8.000 € vuositasolla.

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus vastaa siitä, että toiminta on järjestetty tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Perustettavaksi esitetyn toimen toiminnallisen tarpeen osalta konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus -yksiköllä ei ole perusteita lausua toisin esityksen kanssa. Toimen perustamisesta aiheutuvat palkkakustannukset tulee sisältyä talousarvioon ja lisäksi vastuualueella tulee ottaa huomioon asetetut tavoitteet henkilöstön määrän kehityksessä.

​Hallintosäännön 84 §:n mukaan toimien perustamisesta päättää kansliapäällikkö.

Liite 1​Esitys omaisuustiedonhallinnan suunnittelijan toimen perustamisesta

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

Päätös​​Päätin, että

​-​ ​Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus, perustetaan 1.3.2023 lukien omaisuustiedonhallinnan suunnittelijan työsopimussuhteinen toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 3.058,23 €/kk (TS/PR II, 5 01 02 01 4, VL 2D) ja jonka kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto,

​-​ ​toimistopuutarhurin toimi (vak. nro 608116) lakkautetaan 1.3.2023 lukien,

-​ ​kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus saa täyttää tällä päätöksellä perustettavan toimen ilman erillistä palkkaamislupaa.

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tpvKaupunkiympäristö
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 53
Liite 1:Esitys omaisuustiedonhallinnan suunnittelijan toimen perustamisesta