Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö3526.01.2023 

15385-2022 (01 01 00)

Varhaiskasvatuksen sosionomin toimien perustaminen kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuteen

Palvelualuejohtaja Vesa Kulmala 30.12.2022:

 

Varhaiskasvatuslaki (540/2018) astui voimaan 1.9.2018. Lain luvussa 6 säädetään henkilöstöstä ja kelpoisuusvaatimuksista, joissa on muutosta aikaisempaan lainsäädäntöön. Varhaiskasvatuslain 37 §:ssä säädetään päiväkodin henkilöstön rakenteesta seuraavaa: ”Päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta 35 §:ssä tarkoitetusta henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuus, joista vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Muilla tulee olla vähintään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus.” Varhaiskasvatuslain 74 §:ään on kirjattu lain voimaantulo ja siirtymäsäännös. Sen mukaan lain 37 § (Henkilöstörakenne) tulee voimaan 1.1.2030. On perusteltua jo siirtymäkauden aikana varmistaa, että kelpoista henkilökuntaa on lainmukaisesti 1.1.2030.

 

Varhaiskasvatuksen palvelualueella on arvioitu, että uuden henkilöstörakenteen saavuttaminen päiväkodeissa vaatii noin 190 varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin vakanssia. Varhaiskasvatuksen sosionomi on uusi tehtävänimike. Varhaiskasvatuksen sosionomien osalta on laadittu tehtävänkuvaus. KVTES:iin 2023 on saatu oma hinnoittelukohta varhaiskasvatuksen sosionomille.

 

Varhaiskasvatuksen sosionomin päätehtävät muodostuvat lasten kasvatuksen tehtävistä päiväkodissa.  Varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävänä on tukea lasten myönteistä kasvua ja kokonaiskehitystä sekä edistää lapsen kehityksen ja oppimisen edellytyksiä sekä tukea varhaiskasvatukseen osallistumista yhteistyössä lapsen huoltajien ja varhaiskasvatuksen henkilöstön sekä muiden asiantuntijoiden kanssa.

 

Sosionomin vakansseja on esitetty perustettavaksi vuosittain 2021, 2022 ja 2023 henkilöstösuunnitelmissa. Edellisiltä vuosilta vakansseja ei ole sovitusti perustettu. Turussa on odotettu valtakunnallista ratkaisua tehtäväkohtaisesta palkasta ja tehtävänkuvan selkeytymistä. Vuoden 2021 henkilöstösuunnitelmassa oli 10 vakanssia, vuoden 2022 esitys oli 15 vakanssista ja nyt vuoden 2023 perustettavien vakanssien määrä on 20. Näin ollen vakansseja tulisi perustaa 45.

 

Kelpoisuusehto on varhaiskasvatuslain (540/2018) § 27 mukainen koulutus. Kelpoisuus varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäviin on vähintään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai sosionomin tutkinto, jota on täydennetty mainituilla opinnoilla.

 

Lastenhoitajan vakansseja voidaan jatkossa lakkauttaa samassa suhteessa niiden vapauduttua niiden nykyisiltä haltijoilta. Näin ollen esitys ei lisäisi henkilöstöresursseja.

 

Esitän, että varhaiskasvatuksen sosionomin 45 vakanssia tulisi perustaa mahdollisimman pian, jotta rekrytointi voidaan aloittaa mahdollisimman pian 1.8.2023 alkaviin työsuhteisiin.

 

Liite 1                                  Esitys toimen perustamisista

 

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen 3.1.2023:

 

Puollan varhaiskasvatuksen palvelualueen tekemää esitystä.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen, palvelussuhdepäällikkö Riitta Palmroth 23.1.2023:

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus on esittänyt 45 varhaiskasvatuksen sosionomin toimen perustamista varhaiskasvatuksen palvelualueelle. Esitystä perustellaan varhaiskasvatuslain mukaisen henkilöstörakenteen saavuttamisella.

Konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus –yksikkö toteaa, että varhaiskasvatuksen sosionomien palkkahinnoittelukohta on tullut KVTES:n 1.6.2022 voimaan tulleen palkkaratkaisun yhteydessä. Varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäväkohtainen palkka on 1.10.2022 voimaan tullut yleiskorotus huomioon ottaen 2.530,96 €/kk, ja varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuusvaatimus määräytyy varhaiskasvatuslain (540/2018) 27 §:n mukaan.

​Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden esityksen mukaan lastenhoitajan vakansseja voidaan jatkossa lakkauttaa samassa suhteessa niiden vapauduttua niiden nykyisiltä haltijoilta. Näin ollen esitys ei lisäisi henkilöstöresursseja. Varhaiskasvatuksen palvelualueelta saadun tiedon mukaan varhaiskasvatuksen sosionomin toimien perustamisen lisää palkkakustannuksia noin 336.000 euroa vuodessa. Varhaiskasvatuksen sosionomin toimien perustaminen sisältyy palvelukokonaisuuden vuoden 2023 henkilöstösuunnitelmaan.

Palvelukokonaisuus vastaa siitä, että toiminta on järjestetty tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Perustettavaksi esitettyjen toimien toiminnallisen tarpeen osalta konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus –yksiköllä ei ole perusteita lausua asiasta toisin palvelukokonaisuuden esityksen kanssa. Toimien perustamisesta aiheutuvat palkkakustannukset tulee sisältyä talousarvioon ja lisäksi palvelukokonaisuuden tulee ottaa huomioon asetetut tavoitteet henkilöstön määrän kehityksessä. ​​

Hallintosäännön 84 §:n mukaan toimien perustamisesta päättää kansliapäällikkö.

Liite 1Esitys toimien perustamisista

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

Päätös​​Päätin, että:

- Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus, perustetaan 1.8.2023 lukien 45 varhaiskasvatuksen sosionomin työsopimussuhteista kuukausipalkkaista tointa, joiden tehtäväkohtainen palkka on 2.530,96 €/kk (KVTES / 05VKA046), ja joiden kelpoisuusvaatimukseksi vahvistetaan varhaiskasvatuslaki (540/2018) § 27,

​​ - perustettavat toimet voidaan täyttää ilman erillistä palkkaamislupaa.

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

tpvKasvatus ja opetus
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 35
Liite 1:Esitys toimien perustamisista