Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, integraatiotoiminto 
Integraatiojohtaja216.01.2023 

415-2023 (01 01 01)

Määräaikaisen uraohjaajan viran 001147 täyttäminen

Palvelujohtaja Mika Helva:

​Turun kaupungin konsernihallinnon maahanmuuttajapalveluissa on ollut julkisesti haettavana määräaikaisen uraohjaajan virka (vak. nro 001147). Hakuaika virkaan päättyi 19.12.2022.

​Määräaikaisen uraohjaajan viran perustamisella pyritään tukemaan kuntakokeilua siinä, että maahanmuuttajia ja muunkielisiä asiakkaita saadaan koulutuksiin. Viranhaltija toimii osana työttömien tehostettuja haastatteluja. Asiakkaaseen liittyviin toimenpiteisiin ja niiden kirjaamiseen URA-järjestelmään liittyy julkisen vallan käyttöä, minkä vuoksi tehtävä edellyttää virkasuhdetta. Määräaikainen uraohjaaja työskentelee Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamassa osaamiskeskushankkeessa.

Määräaikaisen uraohjaajan tehtävänä on tukea Turun työllisyyden kuntakokeilun muunkielisten asiakkaiden hakeutumista ja pääsyä työllistämistä edistäviin koulutuksiin osana kuntakokeilun työllisyysprosessia. Hän käyttää työssään TE-palvelujen asiakasjärjestelmää. Tehtävässä työskennellään tiiviissä yhteistyössä työllisyyspalveluiden ja sen työllisyyden kuntakokeilun kanssa. Lisäksi työssä korostuu yhteistyö alueen oppilaitosten kanssa.

​Tehtävässä edellytetään maahanmuuttoasioiden hyvää tuntemusta sekä suomen kielen hyvää suullista ja kirjallista osaamista sekä verkostoitumistaitoja. Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena soveltuva korkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto ja riittävä virkaan soveltuva työkokemus.

Hakuajan päättymiseen 19.12.2022 kello 15 mennessä virkaa haki 30 hakijaa, joista kolmella ei ollut kelpoisuusehdoissa edellytettyä tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai aiempaa opistoasteista tutkintoa ja riittävää virkaan soveltuvaa työkokemusta. Ansiovertailussa on otettu huomioon hakijoiden koulutus, aikaisempi työkokemus sekä hakijan ominaisuudet, tiedot ja taidot, jotka ovat eduksi tehtävien hoitamisessa. Kokonaisarviointi on perustunut viranhakuun liittyviin hakemusasiakirjoihin ja tehtyihin haastatteluihin.

Haastatteluun kutsuttiin hakijoista seitsemän hakemuksen ja työkokemuksen perusteella parhaiten viran menestyksekkään hoitamisen edellytykset täyttävää hakijaa. Hakijoita haastatteluun valittaessa painotettiin erityisesti osoitettua kokemusta maahanmuuttotyöstä. Haastattelijoina toimivat palvelujohtaja Mika Helva ja palvelupäällikkö Satu Nikkanen työllisyyspalveluista.

Tehdyn kokonaisarvion perusteella määräaikaisen uraohjaajan virkaan valitaan yhteisöpedagogi (amk) XXXXX . XXXXX työskentelee ratkaisuasiantuntijana KELA:ssa ja aiemmin hän on työskennellyt Turun kaupungilla Nuorten Turussa, ja Auralan setlementissä ohjaajana. Aiemman työkokemuksensa ja vapaaehtoistyön perusteella Ketolalla on monipuolinen kokemus hallinnollisista tehtävistä sekä asiakaspalveluosaamista.

​Haastattelun perusteella arvioitiin, että XXXXX soveltuu henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan hyvin toimimaan muunkielisiä koulutuksiin motivoivan uraohjaajan virassa: hänet arvioitiin sosiaalisesti lahjakkaaksi, asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoiseksi, motivoituneeksi ja kykeneväksi viran edellyttämään itsenäiseen työskentelyyn. XXXXX hyvät verkostoitumistaidot ja ict-taidot luetaan eduksi tehtävän hoitamisessa. XXXXX koulutus, maahanmuuttoasioiden monipuolinen tuntemus ja tehtävään soveltuva työkokemus antavat hakijoista parhaat valmiudet uraohjaajan viran hoitamiseen.

Kansliapäällikön tekemän hallinnon järjestämistä konsernihallinnossa koskevan päätöksen 22.12.2022 § 413 mukaan vastuualueiden johtajat ottavat vastuualueidensa henkilöstön. Toimivalta uraohjaajan viran täyttämisessä on em. päätöksen mukaisesti integraatiojohtajalla.

​vt. Integraatiojohtaja Minna Sartes 13.1.2023:

Päätös​Päätin, että määräaikaisen uraohjaajan virkaan 001147 valitaan XXXXX 16.1.2023 alkaen. Viran tehtäväkohtainen palkka on 2 484,90 €/kk.

Minna Sartes

​vt. Integraatiojohtaja

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

tiedMuut hakijat
aoXXXXX
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tiedKonsernihallinto, maahanmuuttajapalvelut
tiedKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
tpvXXXXX